Eroon tavaroista II ja RÄNNI!!

In Arki saaressa, Jäätilanne, Veneet by saaressa

WP_20140322_013

Viimeinen loota kirppikselle hinattiin lautalla maihin upeassa aamuauringossa.

Jäähallilla on aika hulina päällä, meni sinne sitten miten aikasin vain. Tosin jos totta puhutaan, emme ole koskaan olleet paikalla 7:30, jolloin ovet aukeaa. Veimme mestoille 10 laatikkoa ja viisi tuntia myöhemmin niitä vietiin autoon enää neljä. Jee!

Kirppiksen kunniaksi kävimme Saaristokaupassa lounaalla, onneksi siellä oli vielä keittoa jäljellä, koska kohta tulisimme tarvitsemaan energiaa. Emme vain tienneet sitä vielä.

Haluamme väylän!

Aurinkoinen päivä oli sulattanut jäät mantereen puolen rannasta lähes kokonaan. Jaakko yritti mennä lautan päällä laiturille, josta pääsee helposti jäälle. Lautta keikahti ja uintireissu! Nauroin rannassa ja ajattelin, että minäpä menen näppäränä likkana suoraan rantakiviltä jäälle. Yks, kaks, menoks! Jää petti lähes samantien kelkan alta ja rymysin ruokakassien & kelkan kanssa vyötäröä myöden vedessä. Paikalle oli piipahtanut pari lauantai-kävelijää, joiden kauhistuneet ilmeet paljastivat, että he eivät pitäneet meitä kovinkaan fiksuina. Jaakko rauhoitteli heitä, että meillä kunnon puvut on päällä. He seurasivat menoamme koko matka kotiin asti. Yritin laiturilta huiskuttaa, että perillä ollaan.

WP_20140322_030

Jaakon vuoro uida. Huom: kuten huomaatte, Jaakko on hyvin tarkka siitä, ettei hänen kelkkansa kastu…

WP_20140322_064

Kun Busteri saatiin raahattua veteen, sen moottori lähti käyntiin kertakäynnistyksellä! Mieletöntä!

WP_20140322_086

Kairasin parikymmentä reikää veneen kulkuväylälle ja ajattelin, että kyllä se jää sitten busterin painosta murtuu!

WP_20140322_105

No eipä vaan murtunut. Missä ne heikot jäät on?!

WP_20140322_093

Otettiin vähän tehokkaammat välineet käyttöön!

WP_20140322_094

Jäästä leikattiin neliöitä…

WP_20140322_035

…jotka työnnettiin keksillä jään alle veneen tieltä.

WP_20140322_112

The chainsaw-man and the sunset

WP_20140322_120

Meillä on ränni!!! (Ilmoitimme rehvakkaasti naapureille, että olemme tehneet VÄYLÄN maihin. Kuulimme että näitä on tapana kutsua ränneiksi… :))

Niin monta tuntia tähän meni, että on akuutti mustikkarahkan tarve! Runsaasti kermaa mukaan!

0