Eroon tavarasta III ja pallo hukassa

In Arki saaressa, Koirat by saaressa

Nyt on pakko myöntää, että vähän väsyttää…  Tuntuu että olemme olleet sokerilla käyviä roudauskoneita nyt viime päivinä. Aloitimme eilen hauskojen puutarhahommien jälkeen varastojen tyhjennyksen täällä saaressa ja roudasimme melkoisesti tavaraa pois täältä. Hommat eivät loppuneet siihen, sillä ajoimme mantereelle varastolle, jossa meillä on ollut tavaroita pitkäaikaissäilytyksessä jo kohta vuoden. Niinpä, ehkä sitä kaikkea ei tosiaan tarvitse, jos kymmenisen kuukautta on hurahtanut ilman, että on ikävä tullut. Kävimme iltakahdeksalta loppuvaraston kimppuun karkin ja limpparin voimin. Olen käynyt kirppiksellä jo kolme kertaa myyden meidän romppeita ja nyt oli tarkoitus saada loput tavarat läpikäytyä ja yrittää tyhjentää kerralla mahdollisimman paljon.

Teimme melkoisen rupeaman ja lopettelimme varastolla yhden aikaan yöllä. Varaston hyllyillä kiipeily tuntui jaloissa kun päästiin laittamaan Busterin nokka kohti mökkiä puoli kahden aikaan. Ja tietenkin taskulamppu kotona, argh! Mutta pimeä ja hiljainen yöhetki merellä saa aina ajatukset unohtamaan esimerkiksi tulevien nukkumistuntien laskemisen.

Aamuherätys oli tosiaan AAMUherätys kello 6.30. Jäähallin kirppikselle kannattaa mennä ajoissa, koska siellä on aivan tolkuton aamuryysis. Tällä kertaa meillä oli oikein kaksi pöytää ja strategiana oli jakaa toinen pöytä kahteen; toisella puolella euron tavarat ja toisella 0,5 euroa. Onneksi meitä oli kaksi myymässä! Tulimme kirppikselle 17 Ikean ison laatikon kanssa ja takaisin lähti 1 kierrätystä varten. Ihanan kevyt fiilis kun turha tavara jatkaa matkaansa! Jee!

WP_20140405_072

Busteri on taas lastattu tavaralla. Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että sitä tuli tänään saareen mantereen varastolta melkein yhtä paljon. Tiedättehän: ”Ihanaa, onko minulla tällainenkin, todellakin tarvitsen tätä kotona!” Haha, saas nähdä…

Pallo hukassa

Toisin kuin voisi kuvitella, pallo ei hukkunut minulta, vaan koiralta. Pallo tipahti nimittäin mereen, taas…

WP_20140406_17_12_02_Pro

Siellä se, hankalassa paikassa liukkaan kallion alla.

WP_20140406_17_12_41_Pro

Ei yllä koira palloon ei…

WP_20140406_17_15_28_Pro

Mutta Jaakko pelasti pikkukoiran illan!

0