Metsuriharjoittelua

saaressa Puutarha 0 Comments

Jaakon käsi meni yön aikana niin huonoon kuntoon, että oikeakätisestä kipparista kuoriutui aamulla vasen- ja yksikätinen kippari. Sehän tarkoitti että, että pääsin moottorisahaamaan! En ole koskaan koskaan käyttänyt moottorisahaa, joten harjoittelimme ensin lautaa pätkimällä miten masiina toimii ja mitä kannattaa/ei kannata tehdä. Sitten puunkaatoon. Unohdin huutaa “Puu kaatuu!”, kun sain halkaisijaltaan 20 senttisen koivun kaatumaan. Niin jännää oli!

WP_20140413_18_36_53_Pro

Mun ekat pikkuiset koivupöllit! Karsin puun samantien ja laitoin sen pätkiksi. Moottorisahailu kävi punttitreenistä; narukädet olivat aivan poikki jo yhden puun jälkeen.

WP_20140413_004

Siivosimme pihaa koko päivän. Aamuvirkku Aila oli aloittanut jo ennen kuin heräsimme. Keräsimme syksyn myrskyssä kaatuneen kuusen oksat palamaan ja meni siinä melkoinen kasa muutakin risua. Nuotion kohdalla maa oli yllättäen vielä umpiroudassa. Ilmeisesti sen vuoksi, meri nousi syksyllä korkealle ja jäädytti takapihalle luistinradan, joka on nyt hiljalleen sulanut pois.

Puuhastelimme pihalla melkein kahdeksaan asti ja saimme illalla näkyville takapihan! Aivan mieletöntä, että takapihaa muutaman kuukauden hallinnut kuusi saatiin raivattua pois! Samalla saatiin myös muuta risukkoa siivottua ja sainpa laitettua seuraavan viljelylaatikonkin valmiiksi. Nyt vain arpomaan uskailtaisiko keskiviikon hallayön jälkeen laittaa vaikkapa siemenperunat maahan? Aila löysi myös useita kevätkukkia, jotka puskevat esiin nurmesta. Täytyy tutkailla niitä tarkemmin, jos vaikka jonkun tunnistaisi! (Not likely.) Iltakymmeneltä olimme jokainen valmiit yöpuulle, sen verran touhukas päivä oli takana. Toivottavasti huomenna on säätiedotuksesta huolimatta aurinkoinen aamu!

Jätä terveiset saareen!