Retiisiä ja reviiritaistelua

saaressa Arki saaressa, Kasvimaa, Linnut 2 Comments

Naurattaa… Istun sisällä ja kuuntelen, kuinka pikkukoira jahtaa varista ympäri pihaa. Nyt varis on parkkeerannut Jaakon rakentaman terassin viereen puuhun ja pikkukoira haukkuu terassin pöydällä varikselle. Olen melko varma, että varis pitää osittain hauskaa pikkukoiran kustannuksella, se nimittäin lehahtaa välillä lentoon todella läheltä, niin että koira varmasti huomaa ja lentää pikkumatkan seuraavaan puuhun. Saapa nähdä miten tuo peli etenee kesän aikana!

Muutaman lämpimän päivän vaikutuksen huomaa selkeästi kasvimaalla. Melkein joka puolella huomaa kasvua! Pääsin jo nappaamaan ensimmäisen retiisin. Se oli vielä vain peukalon kynnen pään kokoinen, mutta maistui hyvälle.

SavedPicture-2014521205729.jpg

Takapakkiakin on tullut, nimittäin sisältä pihalle heitettyjen tomaatin- ja yms taimien kanssa. Moni on kärsinyt ilmeisesti suorasta auringonvalosta ja lehdet on tullut keltaista laikkua. Lisäksi kaikista parhaimman näköinen amppelitomaatti on vähän nyykähtänyt ja sen lehtien päissä on isot vesipisarat jo kolmatta päivää. Muutenkin multa on ruukuissa ihmeen kosteaa, vaikka kasvikuution katto on ollut raollaan ja eipä se muutenkaan ole mitenkään tiivis. Ja vielä yksi juttu, muurahaiset ovat vallanneet yhden tomaatin ruukun. Ne vilisevät nimenomaan kyseisen tomaatin ruukussa ja hakevat jotain mullan sisältä. Onko noista muurahaisista haittaa?

SavedPicture-2014521205735.jpg

Itkevä tomaatin taimi

SavedPicture-2014521205740.jpg

Tämä pikkukurkun taimen varsi on yhtäkkiä mennyt hieman juuren yläpuolelta niin ohueksi, että se on käytännössä kuollut. Pyh!

SavedPicture-2014521205747.jpg

“Ei tässä mitään, minä vain vähän siirrän kastelukannua tänne sivummalle, yhtään en aio sitä pureskella, en tokikaan!”

Tänään tiirat olivat aivan vauhkoina pikkusaaressa. Ne yrittivät käydä lokkien kimppuun erittäin tarmokkaasti. Liekö kyseessä reviiritaistelu pikkusaaren herruudesta. Päätin käydä koirien kanssa vierailulla, sillä tiirat käyttäytyivät niin röyhkeästi, että kaipasivat pientä näpäytystä. Hengailin kallioilla vartin verran, mutta niin vain jaksoivat kaarrella meidän ympärillä. Tämän erän ne voittivat, sillä kännykästä loppui akku, enkä jaksanut viihdyttää itseäni esimerkiksi lintuja laskemalla kovin kauaa. (Mitä tein ennen nettiä kännykässä??)

SavedPicture-2014521205753.jpg

Paikalle lipui myös joutsen, jonka kimppuun yksi tiira kävi raivoisasti. Kuvasta näkyy, kuinka joutsen vain laskee hieman päätään. Sekin toteaa pian, että meininki on vähän rasittavaa ja lähtee naapurin suuntaan.

Comments 2

  1. Olen myös miettinyt että miten sitä aikansa kulutti ennen kännyköitä jne. Olisi hienoa viettää vaikka netitön viikonloppu tai viikko?

    1. Aijai, toi olis mulle todella paha. Netin ongelma on mulle, että käytän sitä todella paljon ihan asiallisiin juttuihin, mutta kyllä menee liikaa aikaa välillä ihan älyttömästi nettihaahuiluun..

Jätä terveiset saareen!