Tour de Helsinki

saaressa Urheilu 5 Comments

Huh, nyt se on ajettu ja olen päässyt kotiin takkatulen ääreen koirien kanssa! Tosiaan, voitin kaksi viikkoa sitten arvonnassa osallistumisen Tour de Helsinkiin (pyöräilytapahtuma, jossa ajetaan 140 km) ja olihan se nyt mentävä, kun miss Fortuna näin osoittaa. Treenikilometrejä ehti kertyä 2 x 40 km lenkkiä ja kolme kertaa ajoin rullilla tunnin lenkin. Näiltä pohjilta oli vähän epäileväinen olo, mutta ainahan voisi sitten ajaa todella hiljaa, jos homma ei kulje.

Pakkasin aamulla pyörän veneeseen ja ajoin (autolla) Käpylään velodromille, jossa TdH:n lähtö on. Siellä olikin jo porukkaa kuin pipoa jo lähtösuoralla. Ehkä sen vuoksi, että aikatauluni oli vähän viime tinkainen. Tajusin että minulla on aivan totaalisen väärät vaatteet, itse asiassa tajusin sen jo kotona, mutta minkäs teet, kun ei ollut muuta. Tarvitsin kipeästi irtohihat. Kipitin nopeasti Velo&Oxygenin ständille ja pyysin myyjää etsimään minulle irtohihat. Hän mittasi hauikseni (oikeasti!) ja sain turkoosit hihat kouraani 10.58, kaksi minuuttia ennen starttia. No, tiesin kyllä, että minulla ei ole hätää, sillä lähtösuora ylettyi velodromilta muutama sata metriä eteenpäin ja paikalla oli pari tuhatta pyöräilijää ylittämässä lähtölinjaa.

SavedPicture-201483117519.jpg

Jengiä oli kuin Pipoa sekä takana…

SavedPicture-201483117513.jpg

…edessäpäin. Sää oli ihan huippu-upea!

TdH:ssa on keskinopeusryhmiä, jolla jokaisella on vetäjät. Niiden perusteella on helpompi löytää itselle hyvä ajonopeus. Ryhmässä ajamisessa on kaksi hyvää puolta. Ensinnäkin se helpottaa ajamista, kun edellä ajavasta saa tuulensuojaa ja toisekseen ainakin minua ryhmä kannustaa ajamaan kovempaa. Arvoin vähän missä ryhmässä lähtisin liikkeelle ja päätin koittaa, jos pysyisin ryhmä 26km/h kyydissä.

Ensimmäiset 11 kilometriä koko letka ajaa samaa vauhtia 20 km/h, jotta se saadaan mahdollisimman vähin liikennejärjestelyin ulos keskustasta. Vapaan vauhdin alkaessa siirrytään aika pian Kunnarlaan Velskolantielle. Tiesin etukäteen, että siellä olevat mäet ovat minulle aika pahoja, mutta en tajunnut että ne olisivat niiiin pahoja! Koko pätkän sykkeet vetivät sekä mäissä, että suorilla yli 170 ja jossain 20 kilometrin kohdalla tipuin meidän ryhmän pääjoukosta. Kropassa tuntui todella pahalta, pohkeiden ja reisien tilalla oli puupökkelöt ja reidet alkoivat antaa kramppaamisen merkkejä. Oikein ihmettelin, että mikä nyt on ongelmana, onko nestehukka, kylmä vai mitä? Näin jälkikäteen mietittynä, niin kroppa oli lähinnä varmaan lähinnä shokissa yhtäkkisestä liikunnasta. Näin koko ajan oman  ryhmäni 100 – 200 metriä edellä, mutta ei ollut mitään saumaa saada sitä kiinni. Jos ihan totta puhutaan, niin 20 – 40 kilometrin välillä mietin lähinnä kuinka kivaa olisi, jos ketjut menisi poikki ja saisin lopettaa ajamisen.

Ensimmäinen taukopaikka oli 40 kilometrin kohdalla ja pysähdyin jo siinä. Pihaan pölähti pian myös 25km/h keskinopeusryhmä ja päätin lähteä ajamaan heidän kanssaan. Suolakurkkutankkauksen jälkeen homma lähti taas luistamaan! Seuraavat 50 kilsaa ajettiin melko tasaisissa merkeissä ja ajosta pääsi nauttimaan. Nyt olin jo ihan tyytyväinen, että pikku-pyöräni oli pysynyt kunnossa! TdH:ssa on todella mukava tunnelma ja vaikka olin yksin ajamassa, eikä huoltojoukkojakaan ollut (Jaakko oli purjehtimassa), niin juttuseuraa sai kyllä matkan varrelta. Muutaman kanssa jatkettiin juttua vielä maalissakin.

Reitti muuttuu jälleen mäkisemmäksi jossain 90 kilometrin kohdalla ja samalla alkoi jalkojen pienet kramppailut. Yritin juoda koko ajan vettä ja vedin tupla-annokset suolakurkkuja taukopaikoilla (95km ja 115 km kohdalla). Tiesin, että lopussa on muutamia todella pahoja mäkiä ja ne tulisivat olemaan minulle vaikeita. Arvelin, että tipun ryhmästä jossain kohtaa, mutta halusin päästä edes 120 kilsan kohdalle porukassa.

“Kolari! Kolari!” En ehtinyt nähdä mitä tapahtui, mutta kolme pyöräilijää kaatui ehkä 20 metriä ennen minua. Jäin kysymään ovatko kaikki ok, ilmeisesti ketään ei sattunut. Meidän ryhmän etuosa oli kuitenkin jo jatkanut menojaan. Päätin yrittää saada heidät kiinni ja ajoin 5-10 minuuttia urku auki heidän peräänsä ja sain kiinni… hetkeksi. Olin niin loppu kiristä, että kun ensimmäinen minimäki tuli, niin ei vain ollut mitään reserviä kintuissa. Tipahdimme muutaman pyöräilijän kanssa tuttuun positioon 100 – 200 metrin päähän pääryhmästä. Ajoimme vuorovedoin yhden maastopyörähepun (kyllä, hän ajoi maastopyörällä! Propsit!) ryhmän perässä ja jäimme koko ajan pikkuisen lisää jälkeen heistä. 115 kilsan taukopaikalla saimme ryhmän kiinni. Otin nopeat suolakurkut ja urheilujuomat, jotta ehtisin rymän mukaan. Ja sitten menoksi porukan kanssa!.

Loppumatkalla oli kaksi isoa mäkeä, mutta pysyin mukana juuri ja juuri! Hymyilin kuin Hangon keksi kehä3:n kylttien kohdalla, enää 15 kilsaa maaliin ja tiesin, että mitään överimäkiä ei enää olisi. Pyörä tuntui lähes kevyemmältä, kun päästiin Tattarisuolle, kehä1:lle ja vihdoin kurvasimme Käpylää kohti! Ihan huippua! Olin päässyt ryhmän mukana maaliin! Ajoin onnesta soikeana kunniakierroksen velodromilla.

SavedPicture-2014831175116.jpg

Jee, me tehtiin se!

Pakko sanoa, etten “hypähtänyt” pois pyörän selästä, vaan yritin päästä pois ilman kaatumista ja raahauduin velon nurmikentälle. Äkkiä lisää energiaa ja juomaa! Koko hommaan meni ajoaikaa hieman alle 5:30h (+tauot). Keskisykkeet meni 156:ssa, joten ihan kauheasti kovempaa ei olisi voinut ajaa. Olin hurjan tyytyväinen ajoon!

SavedPicture-2014831175131.jpg

Velolla makoili edellisten ryhmien porukkaa syömässä ja ottamassa vähän lepoa. Kärkihän oli tullut maaliin jo pari tuntia sitten ajaen vaatimatonta 40km tuntivauhtia.

SavedPicture-2014831175151.jpg

Ah, päivän helpoin osuus! Energiatankkausta tähän suuntaan!! Pyöräilyssä kului jonkin verran yli 3 000 kaloria, joten sitä saa ihan syödä, että ne saa takaisin.

Kiitokset kaikille pyöräilykavereille, uusille ja vanhoille! Kiitokset myös jokaiselle kirittäjälle reitin varrella. Etenkin niille ihanille pikkulapsille, joilta tuli innokkaimmat kannustukset! Voitte olla varmoja, että ne tuli tarpeeseen, etenkin reitin loppupuolella. Jee, ehkä ensi vuonna uudestaan, vähän enemmällä treenillä!

Comments 5

  1. Ihan mielettömän upea asenne ja reissu sulla! Onnittelut! 🙂

    Nuo irtohihat on varmaan niitä kompressiovermeitä, eik.ö vaan? Oliko hyvä kokemus niiden käyttö? Itse hommasin vasta juoksuun kompressiosäärystimet ja vasta kahden lenkkikokemuksen myötä olen jo ihan myyty niille -ne on ihan parhaat! 😀

    1. Kiitos! 🙂 Joo, nuo oli kompressiohihat. Oli vähän kiire siinä kun ostin ne, niin en ehtinyt kysyä mitä se tarkoittaa. Nyt luin kommenttisi innoittamana kompressiovermeistä ekaa kertaa ikinä! Käsissä en huomannut mitään eroa, ne eivät kuitenkaan tee niin paljoa töitä pyöräilyssä. Tosin olen viimeksi ajanut näin pitkän lenkin aika monta vuotta sitten, että en kyllä osaa verrata mihinkään. Mutta juoksussa hyvät vai? Hmmm.. Jos tässä innostuisi lenkkeilemään, niin pitääpä laittaa korvan taakse!

      1. Mulla on suomalaiset Zero point -merkkiset http://www.zp.fi.
        Siis lämmittää ihanasti lihaksia ja jos on lenkin jälkeen jumissa pohkeet (niinku perättäisinä päivinä voi tuntua ainaki mulla), niin kompressiot jalassa veri kiertää paremmin ja ei tunnukaan yht’äkkiä missään…
        Palautuminen pitäis nopeutua ja mennä vähempi hapoille jne jne. Ehkäisis kramppeja, penikoita, akillesvammoja…
        Kokemus vielä aika vähäistä, mut tähän asti pelkästään positiivista sanottavaa mulla!
        Mun lenkit on siinä kympin huiteilla, mut kesän yleisurheilukisoissa näkynyt sekä lyhyemmillä että pitemmillä matkoilla ja muissakin lajeissa kuin juoksussa.

Jätä terveiset saareen!