Sunnuntai ja myötätuuli

saaressa Uncategorized 0 Comments

Edellisen yön mastourheilusuoritus oli aikamoinen. Olimme tehneet Mikon kanssa kokki-Axelin aamuvuoron yöllä, sillä Axel näytti aika väsyneeltä. Kiitos tuli seuraavana aamuna. Istuimme Tikkasen kanssa varhaisaamun vuorossa, kun kajuutasta leijui uskomattoman hyvä tuoksu kannelle. American pancakes ja vaahterasiirappia! Totesimme Mikon kanssa, että taidamme jatkossakin tehdä muutamia kokin yövuoroja!

Aamupalan jälkeen nostimme spinnun leppeissä tuulissa. Ensimmäistä kertaa olimme myötätuulessa ja vieläpä auringonpaisteessa. Puolisen tuntia pojat jaksoivat ajaa aktiivisesti spinnua. Tämän jälkeen purjehdittiin ehkä puolitoista tuntia ja hiljalleen porukalle alkoi selvitä, että myötätuulipurjehdus on TYLSÄÄ! Ei tapahtunut mitään. Mentiin 5-6 solmua tasaisesti eteenpäin kohti Bahamaa. Eli ei päästy spinnullakaan kohti St Luciaa. Alkoi levoton oireilu ja Jaakon osalta jopa haikailu kryssipakettien perään.

Kokki luki hyvin tilannetta ja loihti pöytään suolaista naposteltavaa. Eikä tässä kaikki. Risteilyisäntä Mikko ja Axel järjestivät päivä-bingon meille. Risteilyisäntä pyöritteli bingokoneesta palloja ja me muut rastimme bingolappuja. Voittajalle oli tiedossa palkinto! Axel periaatteessa voitti, mutta koska hän oli toinen järjestäjä, meni palkinto toiselle bingolle, eli Rimpiläiselle. Hän sai palkinnoksi bingo-iltamiin sopivat voimakkaat lukulasit, jotta pystyy seuraavissa peleissä lukemaan tarkasti bingo-lappuja!

Bingon jälkeen luettiin kaikki meilit. Pienemmän luokan johtoveneellä oli käynyt sama homma, kuin meilläkin. Heillä tosin tippui isopurje alas. He yrittivät käydä mastossa, mutta se ei ollut onnistunut. Osa veneistä vaikuttaa kulkevan aika kovissa tuulissa. Kiitokset Kaijalle muiden veneiden logeista ja kaikille muille viesteistä!

Seuraavaksi aloitettiin pokeriturnauksen peluu. Yksi ajeli ruorissa ja meikä jättäytyi pelin viralliseksi valvojaksi. Pokerin peluun tauolla saimme oikein sunnuntain juhlaillallisen! Axel teki pihvit punaviini-sahrami-kastikkeella. Voi jestas, oli hyvää!

Defyr-spa aukesi myös ja ensimmäiset aloe vera-hoidot annettiin palaneisiin olkapäihin.

Ehkä tällaiseenkiin purjehtimiseen voisi tottua? Aurinko paistoi ja huumori lensi. Yhtäkkiä ketään ei enää niin kauheasti haitannut, että itse purjehtimiseen ei tarvinnut keskittyä koko ajan. Välipäivä sivutuulipurjehduksesta saattaa tehdä aika hyvää. Tosin tämä myötätuuli kestänee vielä noin 1,5 viikkoa!

Jatkoimme spinnulla ajoa läpi yön. Muutimme vahtisysteemiä niin, että kannella on kerrallaan kolme ihmistä, jos spinnulle pitää tehdä jotain manöövereitä. Yksi ajaa, toinen on skuuteissa ja kolmas nukkuu kannella ns saappaat jalassa, valmiina toimimaan. Toistaiseksi spinnu on pysynyt nätisti vedossa ja skuutteihin ei ole tarvinnut kertaakaan koskea. Aalto on pienentynyt todella pieneksi ja kuutamo valaisee menoamme. On todella kaunista ja rauhallista.

Atlantilla kaikki hyvin!

Jätä terveiset saareen!