VASTATUULTA PITKÄSTÄ AIKAA
Lähdimme Grenadalta kohti Union Islandia tarkoituksena purjehtia suoraan sinne Carriacoun ohi. Meillä olisi vastatuuli, mutta matkaa ei ole aivan hirveästi. Pysähdyimme patsasmuseolla uudestaan, jossa Lotta, Katja ja Jusa pysähtyvät snorklailemaan ja minä & Jaakko testasimme lastenhoitotaitojamme vähän pienempien kanssa. Kaikki meni hyvin, emmekä joudu lähettämään SOS-merkkejä snorklauspaikalle.
Liikkeelle lähtiessä päätin pikaisesti tiskata, ettei tiskit lentele aallokossa pitkin tupaa. Normaalisti liikkuvassa veneessä tiskatessa tulee huono olo, mutta olenhan juuri ylittänyt Atlantin, luulisi kropan jo tottuneen! Virhe. Tiskaamisesta jää vähän heikko happi ja hetkisen kuluttua Grenadan saari lakkaa suojaamasta meitä. On päässyt vähän unohtumaan mitä on vastatuuli, etenkin kun se yhdistetään suoraan Atlantilta vyöryvään aallokkoon. Edelliset päivät on puhaltanut hyviä lukemia ja aallokko on sen mukaista. Nytkin tuuli jatkuvasti 10 – 12 m/s. Ei mene kauaa, kun pääsen ihailemaan lentokaloja Defyrin laidalle. Ja vaikka yritän mennä makaamaan veneen rauhallisimpaan kohtaan (sellaista oli vaikea löytää), joudun juoksemaan vähän väliä katsomassa onko niitä lentokaloja sittenkään olemassa. Carriacoun kohdalla pidimme pikaäänestyksen, jäädäänkö sittenkin yöksi sinne, eikä painella vielä Union Islandille. Carriacou voitti aika selvin lukemin, sillä myös muilla alkoi olla vähän huono happi veneessä. Läpimärkinä ja vaatteet suolavedestä tönkköinä heitämme ihan tyytyväisinä ankkurin veteen.
KARIBIAN PIENIN SAARI – MORPION
En ole ihan varma, mikä on saaren määritelmä ja milloin saari on riutta, luoto tai kari. Joka tapauksessa, matkaoppaat ovat nimenneet Morpionin Karibian pienimmäksi saareksi. Kyseessä on upea riuttojen ympäröimä hiekkakaistale, jonne on pystytetty yksi aurinkosuoja. Mitään muuta saarella ei ole.
Ribillä Morpionille. Kävimme Morpionilla myös Rönkköjen kanssa, joten päätin jäädä tällä kertaa opiskelemaan veneelle. Samalla pääsin päiväunia nukkuvan Lukan vahdiksi.
Morpion ja jengi!
Kävin varmaan sata kertaa varmistamassa, että pikku-herra nukkuu edelleen hytissä, eikä ole maagisesti kadonnut veneestä. Siirsin vähän peittoa, että henki varmasti kulkee. Ehkä noin tunnin kuluttua hytistä alkoi kuulua vähän ääntä ja Luka lähti kömpimään pois sängystä. Nostin hänet sitlootaan ja hämmästys oli suuri, kun hän huomasi, ettei isä, äiti ja muut tutut olleetkaan veneellä. Onneksi Luka ja minä ymmärrämme toisiamme herkkuosastolla ja päätimme sitten keksin ääressä pohtia rauhallisesti tilannetta.
”Niin että kuka sinä olet ja minne olet vienyt isin ja äidin?” Ennen keksin loppua koko porukka palasi veneelle.
TOBACO CAYS
Tobaco Cays on ehkä Karibian kuuluisin paratiisipaikka, joka muodostuu muutamasta saaresta, jota riutat ympäröivät. Tobaco Caysilla olimme käyneet myös matkalla kohti etelää, joten sekoitan tässä jutussa sopivasti kahta eri kertaa saarilla!
Tapahtui ensimnäisellä Tobaco Cays-reissulla: Jaakko koitti reissun ensimmäisen kerran leijan lennättämistä. Jaakko ja Perttu lähtivät yhdessä, jotta toinen voi jeesailla sitten ribillä, jos jotain sattuisi. Terttu ja lapset hengailivat veneellä ja minä päätin lähteä uimaan läheiseen pikkusaareen. Defyr oli mahtavassa paikassa parkissa, siitä oli kohtuullinen matka snorkkelipaikoille ja kaikkiin saariin. Uintimatka hiekkabiitsille oli noin 250m. ”Helppo nakki!”, ajattelin ja lähdin matkaan. Mietin uinnin järkevyyttä ennen kuin olin edes uinut veneen perästä keulan kohdalle (noin 13 metriä), kun kova vastatuuli ja aallot pärskyttivät vettä silmiin ja nenään. Suolainen vesi kirveli silmiä niin, että oli pakko pysähtyä pyyhkimään merivesi pois jokaisen silmäosuman jälkeen. Selkääkään ei voinut uida, koska samoilla aalloilla vilisi ribejä ja paikallisten veneitä, enkä täysin luottanut siihen, että he näkisivät minut paahtaessaan omia menojaan. Halusin ainakin nähdä, jos joku olisi ajamassa kohti. Voi miksi en ostanut uimalaseja Intersportista marraskuussa, kun hypistelin niitä liikkeessä! (Siksi, että ne olivat minun mielestäni ruman värisiä. Ohhoijaa, mihin turhamaisuus viekään!)
Pääsin kuin pääsinkin saaren upealle hiekkabiitsille, jonka oli kansoittanut myös muut veneilijät. Minulla oli jalassa Slamin purjehdustossut, joten päätin lähteä kiipeämään saaren korkeimmalle kohdalle. Joku voisi kysyä miksi pilaan purjehdustossut hiekkarannalla, mutta siihen on syynsä… Ostin joululahjaksi vuosi sitten minulle ja Jaakolle loistotossut. Todella pehmeäpohjaiset, hengittävät purjehdustossut. Ideaalijuttu Karibialle, ajattelin. Sitten laitoin punaiset tossuni jalkaan ensimmäistä kertaa Atlantin ylityksellä. Niin hienot! Lähdin kannelle rehvakkaan näköisenä esittelemään pojille punaisia purkkareitani. Ensimmäinen epäilys iski jo sisällä, kun liukastuin tossuilla lattialla vesipisaraan. Päätinkin koittaa miten pohjamateriaali toimii kannella, ennen kuin rehentelisin uusilla kengilläni. Selvisi, että kuivana niissä on todella hyvä pito, mutta märkänä ne tuntuivat samalta kuin yrittäisi juosta hokkarit jalassa jäällä. Suunnittelijoille pieni uutinen: purjehdus ja märkyys vähän niin kuin kulkee käsi kädessä! No, tossut kuitenkin toimivat hyvin uimisessa ja ehkä ne kestävät muutaman saarikävelyn.
Pikkusaaressa oli suosittu uimaranta.
Huomasi etten ollut ainoa, joka oli tehnyt saarikierroksen. Päätin pysyä poluilla, sillä kasvillisuus näytti todella herkältä eroosiolle. Saari on aivan pikkuriikkinen, mutta silti todella rehevä. Onneksi, muuten se olisi tallattu jo täysin ja maaperä olisi lähtenyt lentoon tuulen mukana. Tapasin polulla vihreänmustan kolibrin, joka haki kasvillisuuden seasta ravintoa. Pensaista kuului erikoista melkein kuin naukumisen ja linnunlaulun sekoitusta. Ääni lähti räkättirastaan kokoisesta mustasta linnusta. Polulla edetessä kyyhkysen kokoinen lintu lehahti lentoon vähän matkan päästä. Tasaisin väliajoin kuulin pusikon puolelta kahahduksia, kun jokin eläin pakeni (vai seurasi?) minua. Se ei ollut lintu, vaan ääni kuului selvästi alempaa. Kurkin pusikkoihin, mutta en nähnyt mitään. Kävelin eteenpäin ja mäen päältä näin Jaakon ja Pertun leijalautailevan lahdella. Taas kahahduksia. Tällä kertaa ehdin nähdä aivan varmasti maata viistävän hännän pään.
Isompi lisko ei suostunut kuvaan, vaan pysyi pusikoissa. Tämä myöhemmin tapaamani tyyppi sen sijaan poseerasi kiltisti paikoillaan.
Yksi leijoista on Pertun ohjaksissa. Defyr on poijussa edessä keskellä.
Paikalliset järjestivät ravintojan läheiselle rannalle. Se koostui kaikenlaisista penkeistä ja pöydistä, ruoka valmistettiin grilleissä. Vaihtoehtoja oli kaksi, rapuja tai kalaa.
Ravintola oli todella tunnelmallisesti järjestetty rantaan.
Erehdyin katsomaan grillejä. Ravut grillattiin elävältä. En ole oikein ikinä syönyt rapuja, eikä tarvinnut aloittaa nytkään.
ANNKUROINTI TOBACO CAYSILLA
Me laitoimme Defyrin poijuun Tobaco Caysilla, sillä emme halunneet vahingoittaa enempää pohjassa olevaa korallia. Toisella kerralla tuntui siltä, kuin poiju ei pitäisi meitä. Jaakko lähti sukeltamalla katsomaan, että mitä siellä poijun painona on. Samaan aikaan Marine Parkin miehet tulivat veneellä keräämään poiju- sekä kansallispuisto-maksun. Kerroimme, että poiju ei mielestämme pidä. Kaverit vain nauroivat ja sanoivat, että tuo teidän sukeltaja tulee kohta ja sanoo, että kyllä se pitää. Kahden minuutin päästä Jaakko tuli takaisin ja kävi juuri niin kuin puistorangersit sanoivat. Kyllä pitää. Pohjassa oli sen luokan sementtiklöntti, että ei todella tarvinnut miettiä asiaa!
Tobaco Cays on todella tuulinen, sillä pienet saaret eivät tuo lähes ollenkaan tuulensuojaa suoraan Atlantilta puhaltavaan tuuleen. Aallot sen sijaan jäävät ympäröiviin koralliriuttoihin. Köysiä kannattaa tarkistaa ja varmistaa, että kulumisenestosuojat ovat paikallaan. Meidän varaköysi nirhaantui poikki yhden yön aikana, kun tässä varaköydessä ei ollut suojaa. Köysi oli kyllä muutenkin jo aika vanha, mutta silti, kannattaa olla tarkkana!
Köysi oli hiertynyt poikki ohjurissa.
KUINKA PARATIISISSA OIKEASTI OLIMMEKAAN?
Koko Tobaco Cays jätti minulle aika ristiriitaiset fiilikset. Paikka on yksi Karibian näyttävimmistä merikohteista. Tai ainakin se on ollut sitä. Riutan sisäpuolella suurin osa joskus upeista sarvikoralleista oli jäänyt varomattomien snorkkeloijien ja uimareiden tallomiksi. Pari ruotsalaisheppua seisoivat aivan pokkana korallien päällä (harmillisesti merisiili oli heidän jaloistaan 10 cm päässä, eikä ilmeisesti osunut jalkapohjiin). Toisaalta edelliset tomppelit olivat jo rikkoneet korallit, joten suurta lisävahinkoa he eivät voineet enää tehdä. Elävää korallia ei paljoa enää näkynyt. Korallien myötä myös runsas riuttakalalajisto on vähentynyt. Paikalliset kalastajat sanovatkin, ettei Tobaco Cays ole enää sitä mitä se on ollut vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Paikallinen ravintolayrittäjä sanoi hyvin, kun kysyin miten paljon ihmisiä hän odotti alkavalle sesongille: ”I don’t want it to be crazy, I just want it to be normal…” Ehjää korallia löytyy enää lähinnä ulommilta riutoilta, joihin tavan snorkkeloijat eivät jaksa lähteä. En tiedä kuinka paljon eroosio vaivaa saaria, mutta täysin oppimattoman silmin näyttäisi siltä, että ne eivät aivan kestä tätä ihmismäärää. Tobaco Caysilla vierailusta joutuu maksamaan pienen kansallispuistomaksun, mutta maksu on niin mitätön, että voi uskoa, että siitä saatavilla pystytään merkittävästi suojelemaan aluetta. Jos edes roskia ja lasipulloja ei saada kerättyä pois saarilta, niin suojelu ei mielestäni vaikuta kovin tehokkaalta. Toivottavasti St Vincent ottaa alueen suojelun tosissaan, niin että Tobaco Cays muuttuu jälleen siksi paratiisiksi, mikä se ilmeisesti on ollut!
Hei, Arthur kävi täällä myös, siistiä!
MUSTIQUE – MICK JAGGER ON SAARELLA!
Hedelmäkauppias sen kertoi, Mick Jagger on saarella. Ei vain tullut samoille huudeille meidän kanssa, hengaili jossain ihan omilla mestoillaan. Kävimme tällä kertaa myös Firefly-hotellissa syömässä. Hotelli mainostaa että ”It’s not a hotel, it’s an experience!” Syytä on ollakin melkoinen kokemus, sillä huone maksaa 1200 USD per yö. Illallisen hinta ei ollut suhteessa hotlayöhön, joten päätimme käydä syömässä siellä. Silloin meille selvisi myös, että jollakin suomalaisella on villa Mustiquella! Suomalainen nainen oli jopa käynyt kääntymässä Fireflyssa, kun olimme syömässä siellä, mutta emme huomanneet häntä. Henkilöllisyys jäi meille täysin arvoitukseksi…
Facebookin korvike: Keskustelukortit! Saimme hyvää keskustelua aikaiseksi näyttelijöistä, politiikasta yms. Yllättävän hauskaa!
Firefly osasi tehdä pina coladan!
Seuraavana aamuna päätin, että nyt harjoittelen leijan lennätystä ekaa kertaa ikinä! Jaakko ja Jusa väsäilee leijaa kasaan.
Tämän lähemmäs leijan lennätystä en pääse, sillä jokin välttämätön osa oli tipahtanut Tobaco Caysilla pois ja mennyt hukkaan. Joten leija pakettiin, soitto Suomeen ja uusi osa tulee parin viikon päästä.
TOMERAT PURJEHTIJAT
Kun lähdetään purjehtimaan Karibian osuuden tylsimpiä pätkiä, niin tottahan juuri silloin on hyvä olla mukana yksi 1,5 vuotias ja kaksi nelivuotiasta pikku-miestä. Käytännössä lähes kaikki purjehdusvälit olivat vastatuulta ja lopun kruunasi vielä 90 mailia St Lucialta Barbadokselle, vastatuuleen. Jos olin itse huonovointinen osilla pätkistä, niin olin kyllä vähän huolissani miten lapset pärjäisi. Ilman pahoinvointia eivät lapsetkaan selvinneet, mutta hämmästyttävää oli, että aina seuraavana päivänä he olivat jo täysin unohtaneet edellisen purjehduksen päätä pyörittäneet fiilikset. Ei kertaakaan kuulunut nurinaa ”koska ollaan perilla” tai muutakaan. He jaksoivat rauhassa tuijotella horisonttiin ja ottaa purjehduksen rennosti. Maissa olikin sitten energiaa ihan kunnolla. Barbadokselle purjehdimme yön yli ja sitlooda täyttyi sikin sokin (lifelineissa) nukkuvista lapsista. Kertakaikkiaan, näille purjehtijoille nostan hattua!
Joshua ja Lotta tarkistavat onko horisontti paikallaan.
Uudesta majapaikasta kelpasi kurkkia kun Jaakko teki ruokaa.
Matias ohjaa Defyriä silmä tarkkana.
Joshua ottaa kapteenin hommat tosissaan. ”5 metriä, 8 metriä, nyt täysii!!”
BARBADOKSELLE
Matka St Lucialta Barbadokselle oli juuri niin ärsyttävä kuin etukäteen varoiteltiin. Isoa aaltoa melkein suoraan lättyyn ja vastatuulta. Purjehdimme yön, koska emme halunneet tuhlata päivää purjehtimalla ja ajattelimme, että matka sujuu lasten kanssa helpommin yötä vasten, kun on muutenkin luonnollinen hetki mennä nukkumaan. Vedimme Jaakon ja Jusan kanssa yön kolmen tunnin vuoroissa maaliin. Olipa suorastaan outoa purjehtia yöllä ja vielä ihan vahtivuoroissa. Tuli Atlantinylitysmuistot mieleen.
Päätimme parkkeerata veneen Port St Charlesiin. Saimme poijupaikan sataman ulkopuolelta viihtyisän pursiseuran ulkopuolelta.
This is how you OWN the place!
Barbadoksenkaan maisemat eivät satu silmiin!