Ötökkävapaata ruokaa ja silmät kiinni-pasta

In Arki veneessä, Purjehdus by saaressa

Masa ja OIkku olivat lähteneet Suomeen ja olemme pitkästä aikaa kahdestaan veneellä. Oikun viimeistä iltaa tuli juhlistettua maistamalla parin eri baarin Mojitoja, joten nyt oli hyvä syy jättää urheilu tekemättä ja puuhailla vain veneellä. Päätin aloittaa tiskaamisella ja siirtyä sitten käymään läpi kuivamuona-varastoja.

Kuivamuonavarastoja kannattaa käydä läpi kahdesta syystä. Ensinnäkin tietää mitä siellä kaapeissa on, sillä veneen säilytyspaikat eivät ole maailman helpoimpia ja asiat täytyy kaivaa esille sohvien ja lattialautojen alta. Toinen tärkeä juttu on tsekata löytyykö ruuista ötököitä.

Ötököiden takia Jokainen ruokajuttu laitetaan omaan minigrip-pussiin. Aina.

Ötököiden takia Jokainen ruokajuttu laitetaan omaan minigrip-pussiin. Aina.

Oman kokemukseni mukaan pikku-öttiäisiä tulee helpoiten riisiin ja kaurahiutaleisiin. Olen löytänyt niitä myös sokerista ja ehkä muistaakseni linsseistä. Meidän veneessä kaikki safka pakataan minigrip-pusseihin, joten jos jostain ruuasta kömpii esiin eläimiä, ne pysyvät vain yhdessä ruokapussissa. Tällä kertaa ötököitä löytyi Uncle Bensin tummasta riisistä. Nämä oli ensimmäiset öttiäiset Karibian päässä. Edellisen kerran niitä oli Madeiralla. Olimme ostaneet riisiä ja kokkimme Siv & Nina tekivät risottoa. Keittiön puolelta kuului vähän supinaa ja sitten minulta kysyttiin, että olisikohan veneessä muuta riisiä? Eipä ollut ja taisin vähän arvata miksi sitä kysyttiin. Kohta tarjoiltiin aivan superhyvää risottoa. Jälkikäteen saimme tietää, että mukana taisi olla muutama ylimääräinen proteiinin lähde myös. Safkat kannattaa siis tarkistaa jo kaupassa.

Olohuoneeseen viritetyn verkon takana on yksi kuiva-ainekaappi. (Oii, siellähän on pullo Möettiä! Masa toi sen meille tuliaisiksi ja avata saa kuulemma sitten kun ollaan Jaakon kanssa kahdestaan!)

Olohuoneeseen viritetyn verkon takana on yksi kuiva-ainekaappi. (Oii, siellähän on pullo Möettiä! Masa toi sen meille tuliaisiksi ja avata saa kuulemma sitten kun ollaan Jaakon kanssa kahdestaan!)

Yllättävän vähän ötököitä on ollut, eikä myöskään torakoita ole näkynyt. Torakat tykkäävät pahvista ja lisäksi ne tykkäävät hengailla tölkkien pohjissa, etenkin jos siinä on vielä pahvia mukavasti pohjalla. Niinpä kaikki tölkit ja säilykkeet pitää ensin pestä ennen kuin ne tuodaan veneelle. Sama juttu on hedelmien kanssa. Vähän työlästä, mutta homman jaksaa, kun miettii kuinka epämukavaa torakoiden kanssa asuminen olisi!

SE PASTA

Veneessä on edelleen melkoinen määrä Atlantin ylitykseltä jäänyttä kuivamuonaa ja säilykkeitä. Tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin veneellä on aika paljon ruokaa vuoden 2013 Atlantin ylitykseltä. Muutama purkki on lähtenyt Suomesta 2013 toukokuussa. Niinpä kehittelen aina välillä kaikenlaista safkaa säilykkeistä. Tällä kertaa vuorossa oli pasta. Mukaan tulevat valkosipuli ja sipuli ovat suoraan Las Palmasista. Pakko sanoa, että olen yllättynyt miten hyvin sipulit ovat säilyneet veneen takaosassa verkossa! Varsinaiset ainesosat valitaan sujauttamalla käsi sohvan alla olevaan muovipussiin, jossa on erilaisia säilykkeitä merenelävistä. Niistä valitaan silmät kiinni kaksi kappaletta. Ihan sama mitä sieltä tulee, sillä nämä säilykkeet pestiin ennen Atlantin ylitystä ja etiketit lähtivät. Niihin on kyllä kirjoitettu, mitä ne sisältävät, mutta minulle esimerkiksi tällä kertaa kouraan osuneet Melilla tai Caballa eivät sano kyllä yhtään mitään. Näiden lisäksi kaivoin mukaan säilykepaprikaa. No, kaikki pannulle ja pasta kiehumaan!

Hyvää settiä!

Hyvää settiä!

Mutta nyt hyviä vinkkejä. Minulla on kaksi pakettia kuivattuja viikunoita. Muistaakseni ajattelimme Axelin kanssa, että voisimme leipoa leipää ja laittaa sinne sisään kaikkia kuivattuja hedelmiä. Joo hieno idea, jolla ei ollut realiteettien kanssa mitään tekemistä. Hyvät reseptivihjeet otetaan siis käyttöön!

0