SUNNUNTAI, 12. PURJEHDUSPÄIVÄ
Viime yö oli niin helppoa purjehdusta, että purimme vuorosysteemin. Jokainen oli kannella yksin kaksi tuntia. Ninan vapautimme, sillä superkokkimme oli tehnyt niin paljon hommia, että oli ansainnut kunnon unet. Heikki herätti joskus viiden aikaan, että laiva oli törmäyskurssilla. Sovittiin, että Heikki ottaa laivaan vhf:llä yhteyytä, että josko se suostuisi väistämään. Heikki kutsui laivaa useamman kerran viiden minuutin välein ja lopulta uninen ääni vastasi. ”Whose calling?”
”This is sailing yacht Defyr. We are on colliding courses in 12 miles.” ”So are you a fishing vessel?”
”Sailing yacht. Do you see us?”
”Yeah, yeah”
Heikki selittää vielä kerran, että ollaan törmäyskurssilla 12 mailin kuluttua. Laivalta ei vastattu mitään. Eikä kurssi muuttunut. Heikki laittoi jiippi-valmiuden, jos laiva tulisi liian lähelle. Sovittiin myös, että moottori on tyhjäkäynnillä, jos pitää yhtäkkiä ajaa alta pois. Laiva ohitti meidät lopulta mailin päästä nokan kautta. Useimmiten väistämme tietenkin itse isoja laivoja. Tällä kertaa olisimme joutuneet tekemään ylimääräisen jiipin, joten kyselimme laivan mahdollisuutta väistää. Ne muutamat kerrat, kun olemme ottaneet yhteyttä isoihin laivohin, olemme aina saaneet järkevän keskustelun ja sovittua toimintamallin. Tällä kertaa ei. Ja muutenkin isot laivat väistävät täällä oma-aloitteisesti hämmästyttävän usein. Täällä on toki tilaa väistää.
KYLMÄ AAMU
Oma vuoroni alkoi aamukuudelta. Pihalla oli niin kylmä, ettei mitään tolkkua. Ja sen lisäksi jouduimme pläkään ja ajamaan moottorilla. Buhuu. Sisällä oli lämppäri päällä, joten seisoin sitloodan suulla jalat lämpimässä sisällä tähyilemässä maailmaa. Koko vene nukkui sikeästi, taukoyö tuli selvästi tarpeeseen. Nina heräsi ensimmäisenä ja teki ihanat papu- ja perunasalaatit siitä noin vain odottamaan päivää. Tunnelma oli jotenkin upea. Kuulas, kylmä aamu, mutta sisällä lämmin kodikkuus ja teen tuoksu. Tein vielä Jaakonkin kaksituntisen melkein kokonaan, kunnes jengi alkoi heräillä yhdeksän jälkeen. Keitin vielä mannapuurot Ninan pitäessä vahtia. Sitten syöksyin ihan superväsyneenä nukkumaan.
Olin totaalisen poikki katkonaisen yön jälkeen. Merillä olo väsyttää välillä todella paljon. Vahtivuorot rikkovat unirytmin ja joskus yöllä jää kuuntelemaan ääniä, joista mielikuvitus rakentaa kaikenlaisia katastrofeja. Ei ole yksi kerta, kun yöllä herää kuuntelemaan menoa ja kuulostaa kuin ulkona olisi kovakin keli. Sitten kun menee tarkistamaan tarvitaanko ulkona apua, on siellä aivan rauhallista. Kaksin purjehtiessa olen monta kertaa kuullut huudon (ilmeisesti omassa päässäni) ja rynnännyt katsomaan, onko Jaakko vielä veneessä. Taidamme kaikki purjehtia unissammekin. Yksi yö olimme Jaakon kanssa vahdissa, kun sisältä kuuluu kolinaa ja Ville syöksyy sitloodan luukulle. Oli todella rauhallinen yö. Moikkaamme Villeä ja hän moikkaa takaisin vähän pihalla olevan näköisenä. ”Tuota, oletko hereillä?” Ville miettii hetken ja vastaa ”Joo.” Katselee yötä ja menee takaisin nukkumaan. Kuten olette ehkä huomanneet, Ville on ensimmäisenä apuna kaikissa keulahommissa, joten hän taisi juosta sisältä pelastamaan kuviteltua spinnua merestä tai etustaagin ympäriltä! Tämä oli pari päivää ennen purjerikkoja. Hän kävi ilmeisesti harjoittelemassa etukäteen.
PIKKUKIPPARIN KOOKOSLETUT JA VALASHAVAINNOT
Selailimme Ninan kanssa keittokirjaa ja päätimme tehdä jälkiruoaksi lettuja. Tupla-annos kookoslettuja! Nina teki upean tuna-pastan ja minä paistoin letut. Olemme siis olleet tänäänkin hyvässä ruoassa.
Päivällä tehtiin ainakin kaksi valashavaintoa. Molemmat niin lähellä, että koneet laitettiin tyhjäkäynnille, jotta valas tietäisi meidän olevan ihan luonnoton objekti, jota ei kannata tulla pukkaamaan pyrstöllä nokkaan. Olemme tehneet monia eläinhavaintoja, joista erikoisin sattui muutama yö sitten. Mustekala lensi sitlootaan! Ihan oikeasti en huijaa! Siihen se mätkähti köysien viereen. Lentokaloja olen nähnyt joo, mutta että lentävä mustekala. Kaikenlaista!
MYÖTÄTUULIPURJEET
Nyt kun olemme vihdoin kääntyneet kohti Azoreita, on taktiikan tarkoitus ollut ajaa myötätuulessa maaliin. Pikkuongelmaksi on muodostunut se, että meillä on vähän rajallisesti myötätuulipurjeita. Spinnu hajosi ja itse kokoonteipatulle ja neulotulle genaakkerille on laitettu tuulirajaksi alle 7m/s. Code zero ei toimi myötätuuleen ja virsari on tuossa 7m/s tuulissa liian hidas. Olimme Heikin kanssa vuorossa ja yritimme saada codea kulkemaan enemmän myötätuuleen. Ehdotin sitten virsaria ja taktikkomme sai sellaisen tietyn ilmeen, kun insinööri keksii jotain. Kohta meillä oli viritetty virsari yhdistelmällä code/iso! Laitos on ihan julmetun iso! Ei se mahdu edes valokuvaan. Ossi kommentoi, että tuntuu kuin ajaisi lohikäärmettä, kun supervirsari kellui aallolta toiselle. Jonkun mielestä ajo oli kuin risteilyaluksella etenemistä. Hieno tämä on, sanon minä! Ja sopii hyvin tämän yön tuuleen, joka näyttää liikkuvan 5 – 7,5 m/s välissä. Liian paljon meidän genaakkerille, mutta supervirsarille ok!