Ja kun puhutaan ensimmäisestä purjeveneestä, niin onhan se selvää, että kyseessä on First-purkkari. Atlantin ylityksellä taktikkonamme toiminut Heikki tuli kyläilemään perheensä kanssa saareen. Olimme kyllä käyneet kaikuluotailemassa veneellä, että pikkusaaren kärjessä pitäisi olla tarpeeksi syvää. Pohjakin on pääasiassa mutaa, joten pohjakosketus ei ole järkyttävän vakava asia. Paitsi jos osuu johonkin ainoaan kiveen, kuten helposti tietenkin käy. Vaikka syvyyttä olikin tarpeeksi pikkusaaren edessä, emme olleet aivan varmoja saisiko venettä niin lähelle rantakallioita, että maihin voisi vain hypätä.
Juuri ennen rantautumista alkoi sataa ihan kunnolla muuten aurinkoisen päivän jälkeen. Olin lähettänyt Jaakon vastaanottamaan venettä jo aikapäiviä sitten, koska itse leivoin korvapuusteja, enkä ”mitenkään pysty jättämään näitä pullia tähän!” Niinpä Jaakko odotti ehkä noin vartin kaatosateessa ja minä pääsin avuksi siinä kohtaa, kun sade jo hiljenii. Eikös olekin tyytyväisen näköinen mies rannassa? Hehe, nauratti, mutta ei ääneen voinut, kun toinen oli ihan uitettu koira…
Kipparipariskunta jaksaa hymyillä luonnonsuihkusta huolimatta.
Vene solahti paikalleen hienosti ja keulaan sijoitettavien portaiden ansiosta rantaan pääsi helposti. First 31.7:ssa on 1,9 metrin syväys, joten rantaan pääsee ainakin näillä vesillä aika monella purkkarilla. Defyrissä, joka on muuten mitoiltaan muhkeampi, on myös 1,9 metrin köli, joten silläkin tulisi rantaan mukavasti. Sain myös kierroksen purkkarin sisällä. Pienestä koostaan huolimatta siellä oli aivan kaikki, mitä veneessä kuuluukin olla. En yhtään ihmettele veneen suosiota, sillä se on vauhdikas kisavene, jonka luokka on aika aktiivinen ja toisaalta se taipuu helposti retkiveneeksi.
Meillä oli saaressa illan ohjelmana saunomista ja syömistä. Ja voi jessus sitä syömisen määrää! Tarkoituksena oli grillailla ja nauttia illasta ulkona, mutta sade piti huolen siitä, että istuimme kuin tatit sisällä. Toisaalta sateella ropistessa kattoon, on sisälläkin istuminen aika tunnelmallista. Valvoimme taas myöhään jutun ja ruoan riittäessä… Ihana ilta!
Vähän liikuntaa. Heikki ei tajunnut arvata mihin lupautui, kun lupasi viedä poikansa soutamaan. Katsokaapa tarkemmin airoja. Kyllä, näet oikein, airoista on puolet kadonneet jonnekin matkalle! Soutaminen pikkuveneellä on sen vuoksi hieman hikistä puuhaa!
Aamulla nappasin vielä kuvan, kun lähdimme reissuun ja Heikki perheineen jäi vielä hetkeksi saareen. Kyllä tuohon purkkari sopisi useamminkin komistamaan maisemaa entisestään!
PS. Jälkihuomautus… Kyseessä on ensimmäinen purjevene meidän aikana. Kuulimme että pikkusaaressa on joskus käynyt purjevieras tai ehkä purjevieraita aikaisemminkin, silloin kun me emme tienneet tästä paikasta vielä mitään. Voisiko jo sanoa, että näin ne perinteet jatkuvat? 🙂