Useimmiten kotimatkat ovat nopeita, mutta joskus pitää korjata laituria

saaressa Arki saaressa 4 Comments

En ihan tiedä miten Jaakko oikein tekee tämän, mutta hän onnistuu ajoittamaan työmatkat niin, että jos jotain on pakko puuhata meressä, niin hän ei ole kotona. Kuten vaikka jos grilli tippuu laiturilta mereen ja se pitää hakea pois. En tiedä, mistähän sattui sellainenkin esimerkki tulemaan mieleen…

Joka tapauksessa. Meri on ollut aika korkealla tässä viime päivinä ja sunnuntaina mantereen puolen laiturin kävelysillan tukipukki oli kaatunut. Pukki ei ole mitenkään kiinni kävelysillassa ja molemmat ovat puuta. Niinpä veden noustessa tarpeeksi silta ja pukki nousivat sen verran, että aallot käänsivät pukin poikittain mereen. Kun lähdin maanantaina töihin, minulla oli jalassa surkeat kumisaappaat. Sellaiset, joissa on isot reiät. Kävelysilta upotti sopivasti, että sinä päivänä menin töihin vettä kengässä. Tai siis kengissä. Kotiin tullessa silta haukkasi vettä jo ihan ehjienkin kumppareiden varsien sisään. Sen lisäksi retkottava kävelysilta veti kiinnityspisteistä lautaa irti laiturista.

Vesi on noussut. Polttamista odottavat ruusupuskat ovat joutuneet veden varaan.

Vesi on noussut. Polttamista odottavat ruusupuskat ovat joutuneet veden varaan.

Kuva on kovin suttuinen... Mutta siinä se laituri on ja pitkä kävelysilta. Kuvanottohetkellä vesi ei vielä lainehtinut sillalla.

Kuva on kovin suttuinen… Mutta siinä se laituri on ja pitkä kävelysilta. Kuvanottohetkellä vesi ei vielä lainehtinut sillalla.

Korjatahan se piti. Niinpä nappasin töihin tänä aamuna vähän eri varusteita. Mukaan lähti pelastautumispuvun housut, rönttökumisaappaat ja vedenpitävät hanskat. Kun töistä palatessa kiskoin laiturinkorjausvarusteet päälle, huomasin logiikkani pettäneen. Jos aion möyriä meressä, olisi kannattanut ottaa myös se pelastautumispuvun takki mukaan. No oli takkia tai ei, sinne vain mereen. Vesi ylsi reiteen, mutta ei ollut vaaraa, että pelastautumispuvun haalari olisi hörpännyt vettä. Aikansa meni, että sain kaatunutta pukkia liikahtamaan. Sitten meni vähän pidempi aika, kun yritin nostaa kävelysiltaa ja kääntää pukkia oikeinpäin. Kädet olivat kyynärpäitä myöten märät, kun ryskäsin siltaa ylös. Ei noussut. Seuraavaksi päätin raahata pukin pois sillan alta kokonaan pois. Ei varmaan ole yllätys, että liejuisessa pohjassa, näkyvyys oli otsalampun valossa aika huono, joten samalla, kun sain pukin laiturin alta pois, selvisi myös kunnolla kuinka sen pitäisi olla siellä sillan alla.

Arvatkaa menikö se pukki ystävällisesti takaisin sillan alle? Ei mennyt. Ei mennyt vaikka kuinka suostuttelin ja taisin kyllä kertoa muutenkin pukille mielipiteeni asioiden laidasta. Oli pakko keksiä muuta. Löysin rannasta levyn, jonka pönkäsin sillan alle nostotueksi. Ja tadaa! Sen jälkeen sain pukin hivutettua takaisin paikalleen! Okei, väliaikainen korjaus, oikeaan korjaukseen pitää kyllä hakea myös porakone paikalle. Silti, suuri saavuttamisen tunne!

Varpaat olivat melkoiset jääkalikat kahdenkymmenen minuutin meressä oleilun jälkeen. Yllättävän lämmintä vesi oli siitä huolimatta, olisin odottanut, että kohmeeseen olisi mennyt nopeammin.

Syksyn lempparivarusteet. Kunnollinen otsalamppu, vedenkestävät rempnttihanskat ja vedenpitävä vaaleanpunainen laukku. Laukussa kulkee korkokengät hamonen ja käsilaukku, kokonainen toimistolook siis!

Syksyn lempparivarusteet. Kunnollinen otsalamppu, vedenkestävät rempnttihanskat ja vedenpitävä vaaleanpunainen laukku. Laukussa kulkee korkokengät, hame ja käsilaukku, kokonainen toimistolook siis!

Comments 4

  1. Valitan Annika, se on geeneissä! Siis Jaakolla. Siis se, että on jossain poissa juuri silloin, kun meressä tapahtuu (todennäköisimmin syksyllä, myrskyssä, yöllä tai muuten vain pimeän aikaan) jotain sellaista, että jonkun on kiiruhdettava hätiin. Jaakon isä on ollut reissussa ainakin ne kerrat, kun kotipuhelimeemme tuli soitto noin kello neljä aamuyöllä, että veneemme on irronnut laiturikiinnityksestä ja hakkaa parhaillaan naapurin venettä pikkupilkkeiksi ja toisen kerran samanlaisessa syysmyrskyssä, että veneemme peräkiinnitys on pettänyt poikkimenneen narun vuoksi. Ensimmäisen haverin syy oli muuten kaupungin laituripaikan peräpoijun ankkurikiinnityksen pettäminen kovassa aallokossa.

    Ei, en omista edes kahluuhousuja, joten tiedän kyllä sen tunteen, kun kahlaa syysöiseen mereen pilkkopimeässä venesatamassa kiskomaan karkuteille pyrkivää paattia rantaan. Juuri sillä hetkellä onneksi kiukku lämmittää sen verran, että homman saa jotenkin hoitoon. Ja vaikka kuinka järki sanoo, ettei se nyt millään muotoa ole sen sattumalta juuri silloin poissa olevan kumppanin syy, niin jollain lailla sitä analyysia kuitenkin vähän epäilee 🙂 No, laituria en kuitenkaan ole joutunut korjaamaan, joten siitäkin hatunnostot sinne päin!

    1. Post
      Author

      Haha, vai geeneissä juoksee! 😀

      Kyllä tuo karanneen veneen hakeminen syysmyrskyllä on pari kertaluokkaa haastavampi juttu, kuin vähän laituria nostella. 🙂

  2. Me istuttiin teidän saarella,oli kesä ja lämmintä,
    oli niin mukavaa ja nyt niin haastelista.
    Onko mahdollista muuttaa pois talveksi? Minusta se on vaarallista talvella.
    Kyllä te keksitte mikä on hyvä tehdä.

    Lämpimin terveisin,
    Margareta

    1. Post
      Author

      No kesällä on kyllä ihanaa, mutta on talvellakin. On mielenkiintoista seurata mitä kaikkea luonnossa tapahtuu! Ja vaarallista ei ole, kunhan vähän varautuu! 🙂

Jätä terveiset saareen!