Puolikas airo

In Arki saaressa by saaressa

Eilen lähdin kauhealla kiireellä töihin ja Jaakko heitti minut Busterilla rantaan. Hänellä oli lähtö vasta niin paljon myöhemmin, että menimme poikkeuksellisesti eri kyydeillä. Oli täydellisen tyyni keli ja kaunis aamu. Koirat olivat mukana, ne tykkäävät tulla pienille venereissuille messiin.

Hyppäsin rantaan ja juoksin autolle. Samalla Jaakko lähti kaasuttamaan kohti kotia. Ja yhtäkkiä moottorin pörinä lakkasi. Katsoin merellä, jossa Jaakko katsoi bensatakkia. Zero, ei tippaakaan jäljellä. No kieltämättä edellisestä tankista oli aikaa. Huutelin hänelle ja kysyin onko saaressa bensaa. No eipä tietenkään ole mitään varakanistereita. Ne on kaadettu ajat sitten meidän lauttaan. Enkä voinut ottaa Jaakkoa kyytiinkään ja heittää bensikselle, koska hänellä oli koirat mukana, mutta ei remmejä. Onneksi Busterissa on airot. Tai no. Ainakin 1,5 airoa.

Nauratti suorastaan, kun mietin Jaakon soutamista. Toisesta airosta on nimittäin lapa haljennut ja jäljellä on pelkkä tikku. Muutenkin kyseinen airo on puoli metriä toista airoa lyhyempi. Ajattelin Jaakon pyörivän tällä airosysteemillä lähinnä ympyrää. Onneksi oli tyyni keli!

Nauruhan osui sitten omaan nilkkaan, kun sain aamupäivällä töihin viestin: ”En ehdikään tankkaa, onhan ok?”. No mitä voi vastata, kun kellonajasta päätellen toisen pitäisi olla jo tukka putkella matkalla Pietariin. Niinpä pääsin töiden jälkeen itsekin soutamaan, tosin soutuveneellä, jossa on jopa uudet airot!

20160604_124047697_iOS

Tuulee!! Tuulee!! [/caption]

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

0