Nord Stream Race – kaksi mailia johtoveneen takana

In Purjehdus by saaressa

Tänään alkoi Nord Stream Race Pietarista Helsingin kautta Warnemündeen. Onneksi on ollut tuulinen päivä ja sadettakin on ripsautellut, joten olen ihan hyvällä omallatunnolla hengaillut sisällä seuraamassa kisaa racetrackerista. Kyse on siis Pietarilaisen pursiseuran viidesta Swan60:stä, joilla kisataan tämä Itämeren pisin avomerikisa. Tällä kertaa Suomikin pääsi kutsujoukkueiden joukkoon, Leistin Samuli veneen kipparina. Ehkäpä Samulin ja hänen tiiminsä mieletön menestys X-35:ssa ja ARC:n Atlantin ylityksen reittiennätyksen lyöminen avittivat asiaa! Jaakko on mukana miehistössä, joten olen seurannut kisaa tavallistakin innokkaammin.

Vene kuljetettiin treeniviikon jälkeen Helsingistä Kotkan kautta Pietariin aika hienoissa keleissä. Suurin osa miehistöstä saapui Pietariin kuitenkin muuten kuin purjehtimalla. Kaupunki on kuulemma juuri niin kaunis, kuin aina sanotaan. Tosin kaupunkikierrokselle ei jäänyt paljoakaan aikaa, sillä kisa alkoi sunnuntaina (eli tänään) varhain aamulla.

ÄKKIPYSÄYS NELJÄN SOLMUN VAUHDISTA

Miehistö lähti matkaan aikaisin aamulla pursiseuralta kohti avoimempia vesiä, jossa oli lähtölinja. Pietarin pursiseura sijaitsee Neva-joen suulla ja siellä ei ilmeisesti ole kovinkaan syvää. Tai kai se on vähän mihin suhteuttaa. Normaalin kokoisella purkkarilla on ihan riittävästi vettä, mutta yli kolmen metrin syväyksen Swanilla saa ajaa aika tarkasti. Veneissä on aina mukana veneen edustaja, boat captain, joka Suomen joukkueen Tsaar Peterissä on puolalainen Mariusz Klupinski. Hän oli ruorissa ajamassa venettä kohti lähtölinjaa. Kaikki odottavat jännittyneenä tulevaa kisaa ja yhtäkkiä kuuluu rysähdys ja vene tekee lähes neljän solmun vauhdista täyden stopin. Jaakko löi pään seinään, navigaattori lensi omalta paikaltaan keulahyttiin ja toinen ratti meni palasiksi.

Siinä oli vähän epäjärjestystä, mutta onneksi kukaan ei loukannut itseään eikä venekään saanut mitään isompaa hittiä. Ei ainakaan mitään sellaista, mitä ei jesarilla korjaisi! Jokisuistoon on ilmeisesti kertynyt kaikenlaista romua, johon Tsaar Peter nyt osui. Tulee vähän mieleen oma lähtömme Atlantin ylitykselle Bermudalta. Jäimme ennen starttia ankkurista kiinni vanhaan autonromuun ja siinä meinasi tehdä vähän tiukkaa ehtiä lähtöön mukaan, kun jouduttiin pyytämään sukeltaja paikalle avuksi!

Sehän on entistä ehompi! Joka veneessä pitää olla jesaria ja sähköteippiä monta rullaa!

Sehän on entistä ehompi! Joka veneessä pitää olla jesaria ja sähköteippiä monta rullaa.

JA SITTEN LÄHTÖ!

Lähtö onnistuu parhaiten venäläisiltä ja Eurooppa-joukkueelta. He pääsevät pian kiinni hyvään puuskaan ja repivät pienen kaulan muihin veneisiin. Brittien veneessä on täytynyt sattua jotain, sillä he tahmaavat alussa paikallaan. Kohta lähdön jälkeen on armeijan harjoitusalue, jota veneet lähtevät kiertämään. Hetkinen… Ei ihan kaikki! Venäjän Bronenosec-vene paahtaa luotisuoran viivan armeijan harjoitusalueen läpi. Racetrackeria tutkimalla näyttää siltä, että muutkin veneet ylittävät sitten pienen kulman alueen läpi huomattuaan venäläisen veneen reitin.

Lyhin reitti on nopein reitti, kyllähän sen kaikki tietää?!

Lyhin reitti on nopein reitti, kyllähän sen kaikki tietää?!

MIKÄ MENO!

Aina kun olemme purjehtineet Jaakon kanssa Itämerellä, meillä on ollut vastatuuli. Erityisesti jos olemme siirtäneet isän venettä jonnekin. Me purjehdimme veneen vastatuulessa perille ja isä purjehtii sen aurinkoisessa myötätuulessa kotiin. Niinpä olikin selvää, että tuulisi tulisi suoraan nokkaan myös tällä kertaa. Ja niin se tuleekin! Tuulee ilmeisesti aika reippaasti, yli 10 m/s ja vastatuulikyyti on aika märkää. Etenkin jos satut hengailemaan laidalla. Kylmääkin kuulemma on. Mutta henki on hyvä ja asenne kohdillaan!

Kaksi venettä on karannut kahden mailin päähän, mutta ovat vielä näköetäisyydellä. Sehän ei ole siis matka eikä mikään, kun taitettavaa on Saksaan asti! Miehistö on nyt laittanut vahtisysteemin päälle ja tekee töitä neljän tunnin vuoroissa toisen porukan yrittäessä nukkua ja levätä. Lainaan tähän meidän veneessä Atlantin yli purjehtinutta Rimpiläistä, jonka mukaan jos ei purjehdi, kannattaa avomerikisassa aina joko nukkua tai syödä. Kannatan ehdottomasti (etenkin jos on suklaata)!

Siellä tervehtii Tiksi, tuttu X-35 miehistöstä ja etenkin meidän Atlantin ylitykseltä. Hengatkaa hyvin!!

Siellä tervehtii Tiksi, tuttu X-35 miehistöstä ja meidän Atlantin ylitykseltä. Hengatkaa hyvin!!

Suomen purjehduksen Grand Old Man Kenneth Thelen ohjaa Swania uskomattomalla kokemuksella. Silmä tiukasti langoissa. Go Kentsu ja muut! Suomen purjehduksen Grand Old Man Kenneth Thelen ohjaa Swania uskomattomalla kokemuksella. Silmä tiukasti langoissa. Go Kentsu ja muut![/caption]

RACETRACKER

Veneet saapuvat ensi yönnä Lauttasaareen ja lähtevät sieltä sitten illalla kohti Warnemündea. Startti on 18:00 ja se kannattaa käydä katsomassa, jos kauniit Swanit kiinnostavat. Itse ajaisin lautan sinne, mutta en mitenkään ehdi töistä lautan kanssa perille asti. Joten joutunee tyytymään tsekkailuun maista.

Kisaa on helppo seurata myös racetrackerista. Sieltä valitaan nyt Nordstream Race 1 ja sitten Helsingistä lähdön jälkeen Race 2. Positiot päivittyvät vartin välein. Tässä on siis vähän vaikeuksia irrottautua koneelta seuraavien päivien aikana! Trackerissä kaikki joukkueet ovat Venäjän lipun alla, mutta veneiden nimistä tietää mikä joukkue on kyseessä: Bronenosec (Team Russia), Spirit of Europe (Team Europe), Tsaar Peter (Team Finland), Petite Flamme (Team Great Britain) ja SGM (Team Germany). X Sail Racing Teamin facebook-sivuilla on myös tietoa Suomen paatin tapahtumista.

SAMAAN AIKAAN SUOMESSA

Meillä täällä saaressa meno on huomattavasti hitaampaa. Loppui se bensa Busterista. Päätin sitten, että soudan sen bensikselle. Otin mukaan suurinpiirtein kaikki airot, mitä löysin, mutta ei se ihan putkeen mennyt. Joko käytössä oli se airopari, jossa on toisessa vain puolikas lapa tai sitten meidän soutuveneen airot, jotka olivat ainakin metrin liian lyhyet. Mailin matkaan meni lähes tunti, kun yritin sohia airoilla mereen asti!

Ja jos airoissa ei ollut tarpeeksi haastetta, niin Sompa kiipesi koko ajan syliin katsomaan sopivammasta paikasta näköaloja!

Ja jos airoissa ei ollut tarpeeksi haastetta, niin Sompa kiipesi koko ajan syliin katsomaan sopivammasta paikasta näköaloja!

Tsemppiä Tsaar Peteriin ja hyviä nousukulmia!!

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

0