Kuoppa – osa 1

In Rakentaminen by saaressa

Kesä meni niin hujauksessa, että olen vähän huonosti ehtinyt päivittää meidän raksakuulumisia. Ensin tosiaan tyhjennettiin puut tontin paikalta ja elokuun alussa aloitimme maatyöt. Vuokrasimme kaivinkoneen ja aloimme hommiin. Tarkoitus oli putsata kallio puhtaaksi maa-aineksesta.

Jaakko kaivuroi ja minä kuljetin maata mönkkärillä takapihalle. Alan muuten olla aika hyvä peruuttamaan kärryn kanssa, ainakin mönkijällä! Sen verran monta kertaa sai peruutella lasteja sopiviin kohtiin. Ja ei mennyt ihan aina ykkösellä. Jos yhtään paloi hermot ja yritti vauhdilla sekä pienellä kiukulla peruuttaa, niin taatusti oli väärässä paikassa kärryn kanssa. Mutta zen-fiiliksissä homma hoitui hyvin!

Maata kyytiin! Jaakko kaivaa ja nakkelee maata mönkkärin kyytiin.

Maata kyytiin! Jaakko kaivaa ja nakkelee maata mönkkärin kyytiin.

Lasti lähdössä liikkeelle.

Lasti lähdössä liikkeelle.

Myyrän työtä.

Myyrän työtä.

Olisiko jo tauon paikka??

Olisiko jo tauon paikka??

 
Vaikka hymy on tässä vähän hyytynyt, niin pääsääntöisesti kaivuuhommat on ollut todella hauskoja. Jaakko oli alussa niin innoissaan kaivamisesta, että piti välillä melkein pyytää, että voisiko välillä syödäkin. Eikä se mönkkärilläkään ajo tyhmää ole. Äänikirja luureihin ja dekkarin voimin ajelee vaikka kuinka pitkään. Meillä oli myös tapana hakea taukojäätelöt Skatan bensikseltä. Joten aika mukavaa ja rentoa meininkiä!

 
MITEN HOMMA ETENEE?

Olen ottanut rakennuspaikasta kuvan aina silloin tällöin samasta suunnasta. Näiden kolmen kuvan välillä on vähän alle kuukausi aikaa. Aika paljon on tapahtunut muutoksia! Niitä ei aina itse meinaa huomata, kun asiat etenevät hiljalleen päivä kerrallaan.

Ennen puiden kaatamista oli vähän pimeähköä. Nyt tulee valoa tontille aivan eri tavalla.

Ennen puiden kaatamista oli vähän pimeähköä.

Puutöiden jälkeen rakennuspaikkaan aukesi huomattavasti enemmän valoa.

Puutöiden jälkeen rakennuspaikkaan aukesi huomattavasti enemmän valoa.

 
Olen tietenkin ottanut kaiken ilon irti lisääntyneestä valosta. Kolme pientä kasvilaatikkoa löysivät tiensä nopeasti puiden kaatamisen jälkeen pieneen, lämpöiseen ja nyt myös valoisaan rinteeseen!

Ja kun maatöitä oli hetki ehditty tehdä, niin oli jo vähän kuoppaisamman näköistä!

Ja kun maatöitä oli hetki ehditty tehdä, niin oli jo vähän kuoppaisamman näköistä!

 
Pian huomasimme, että kallio tekee ison pudotuksen rakennuspaikan keskivaiheilla. Kiitos jääkausi, vähempikin muotoilu olisi riittänyt! Rakennuspaikan toisesta päästä kallio tulee vastaan 10 cm kohdalla ja toisessa saikin kaivaa kahteen metriin. Olimme varautuneet vähän pienempään syvyyteen. Hetken pohdittiin mitä tehdään ja lopulta todettiin, että kyllä homma hoituu, tarvitaan vain vähän järeämpää kalustoa. Siitä lisää myöhemmin!

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

0