Ränni levenee, retki merelle ja saaristokauppaan

In Arki saaressa, Veneretki by saaressa

Vähän yllättävän jäätymisen jälkeen ilma on alkanut taas lämmetä. Siirsimme Sirmetin viikko sitten ulommas, jossa se ei välttämättä jäisi kiinni jäiden keskelle. Odottelimme sopivaa hetkeä kuljettaa Sirmet satamaan nostoa varten. Olimme sopivasti liian kiireisiä alkuviikosta, joten emme ehtineet edes miettiä Sirmetin siirtoa tai nostamista. Toisaalta kun asiaa vähän lykkäsi, niin jäät lähtisivät jossain kohtaa. Näin ainakin uskoimme säätietoihin perustuen.

Vielä perjantai-aamuna meidän ränni, Busterilla rikottu reitti mantereelle, oli täynnä irronneita jääpaloja. Rännin laidat olivat kovat ja se oli kapea. Niinpä säännöllisesti tuli otettua hittiä rännin laitaan, jolloin parin millin alumiinista kuului terävä, riipivä ääni. Aina silloin tällöin miettii, että kuinkahan paljon Busteri kestää tätä jäissä kolistelua. Toivottavasti vielä hyvän tovin!

Ränni oli vielä melko täynnä jääpaloja, mutta muutamavapaakin kohta löytyi.

Ränni oli vielä melko täynnä jääpaloja, mutta muutamavapaakin kohta löytyi.

Käsilaukut ovat vaihtuneet vedenpitäviin kasseihin.

Käsilaukut ovat vaihtuneet vedenpitäviin kasseihin.

Kun tulin töistä kotiin, oli tuuli noussut aika kovaksi. Kolistelin rännissä menemään jääpalojen seassa ja ihmettelin miten reitti ei vieläkään ole leventynyt. Moottorikin sammui keskelle merta. Onneksi se lähti käyntiin uudestaan, sillä tuuli puhalsi minua kovaa vauhtia takaisin kohti manteretta. Tuuli puhalsi koko illan ja yöllä Jaakko soitti, että hänet voisi tulla hakemaan rannasta. Hän oli ollut kaupungilla kavereiden kanssa, joten taksimatkan päätteeksi tulee sitten vielä venetaksimatka. Viimeksi hakureissu oli toisinpäin. Tuuli oli avannut rännin neljä metriä leveäksi kaistaksi. Tuntui kuin olisin ajanut moottoritietä!

SIRMET

Lauantai-aamuna edellisellä viikolla jäihin ajettu Buster-reitti oli auennut suurinpiirtein kokonaan, joten pääsimme helposti ajelemaan Skatalle päin Sirmettiä hakemaan. Skatalta saa muuten vielä bensaa, jos jollain on vene vesillä.

Emme olleet ainoat merellä. Muutama vene tuli vastaan, samoin kuin kolme purjelautaa ja tietenkin nuoret purjehtijat. Nostan hattua, miten reippaat purjehtijanalut jaksavat heti lähteä merelle, kun jäät vähän aukeavat!

Upea auringonpaiste helli meitä Sirmetin siirtomatkalla.

Upea auringonpaiste helli meitä Sirmetin siirtomatkalla.

Päästelimme kovaa vauhtia vastatuuleen kohti saaristokauppaa. Vesi lensi ja nauratti!

Päästelimme kovaa vauhtia vastatuuleen kohti saaristokauppaa. Vesi lensi ja nauratti!

SAARISTOKAUPPA

Siirto-operaatio ja veneily jäiden keskellä sai varpaat jäätymään. Olimme päättäneet palkita itsemme Saaristokaupan lounaalla homman hoiduttua. Ja pullalla. Ja croissantilla. Ihana kuuma glögi lämmitti sormia ja hiljalleen lämpö alkoi taas tavoittaa kipristeleviä varpaita.

Onnellinen pizzansyöjä.

Onnellinen pizzansyöjä.

Herkullinen nyhtökaurapizza.

Herkullinen nyhtökaurapizza.

Jatkoimme kotia kohti jään läpi tekemäämme ränniä pitkin.

Herkkulounaan jälkeen jatkoimme Saaristokaupasta kotia kohti jään läpi tekemäämme ränniä pitkin. Matka sujui kaupasta kotiinpäin huomattavasti sujuvammin kuin jäätä rikkoen kaupalle.

Aurinko katosi jo pilvien taakse.

Aurinko katosi jo pilvien taakse.

20161119_143750_meri_jaatilanne_buster

Hetki vapailla vesillä, vauhdin hurmaa!

Hetki vapailla vesillä, vauhdin hurmaa!

Jo lounaan aikana jäät olivat vähentyneet huomattavasti. Pohjoisen puolen rannoilla on jäätä, sitä siis löytyy meiltäkin vielä. Mutta veikkaanpa, että parin päivän päästä olemme täysin vapailla vesillä. Tämä on hyvä juttu, sillä nyt tullut jää oli aika huonolaatuista. Toivotaan siis kunnon pakkasia jään jäätymiseen, mutta ilman lumisadetta!


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

0