Jääkausi alkaa!

In Arki saaressa, Jäätilanne, Talvi by saaressa

Sunnuntaina arvottiin, että vieläkö mentäisiin veneellä maihin. Jää kyllä rikkoontuisi Busterilla menomatkalla, mutta olin palaamassa vasta myöhään illalla ja luvassa oli 9 astetta pakkasta. Ehkä se jää rikkoontuisi silloinkin, mutta ehkä olisi aika siirtyä potkukelkkailuun. Pistimme veneen lämpiämään ja irrottelimme sen jäistä ihan vain varmuuden vuoksi, sillä minun oli oltava kaupungissa kahdelta. Jos jäitä pitkin ei pääsisikään, niin olisipa vene valmiina. Ja sitä paitsi se piti kuitenkin siirtää nostokalliolle ja kiskaista maihin, jos venekelit olisivat nyt ohi.

Niinpä pistin ursuitin päälle ja lähdin potkuttelemaan. Aina se vähän jännittää, vaikka kaiken järjen mukaan jää oli jo riittävän paksua. Ja siitä ilosta, että olen päättänyt harjoitella videon editointia, saatte tästä spektaakkelista jopa videon nähtäville!

BUSTER NOUSEE MAIHIN

Olin koko päivän ja illan koiranäyttelyssä töissä (kyllä, kaikkea sitä vapaa-ajallaan keksii!). Jossain vaiheessa laitoin Jaakolle viestiä, että oliko hän päässyt turvallisesti saareen ja miten menee. Vastaukseksi sain tämän.

Nostoapuna pari hevosvoimaa...

Nostoapuna pari hevosvoimaa…

Niin tosiaan. Siinä missä viime vuonna veneen nosto oli melkoinen projekti, niin tänä vuonna homma oli hoitunut melko helposti! Saattaa olla, että tulee Gehliä ikävä, niin paljon sillä on tehty kaikkea muuta kuin rakentamista. BUsterin kyljistä muuten näkyy aika hyvin tuo jäissä kolhiminen. Ei se vielä kolme sitten ollut ihan noin lommoilla…

Tänä vuonna veneilykausi siis loppui lähes neljä viikkoa aikaisemmin kuin kahtena aikaisempana talvena. Saapa nähdä miten keväällä käy!


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

0