Mikä ihana joululoma! Karkasimme perheen kanssa vietetyn aaton jälkeen pohjoiseen Rukalle ystävien luo. Viikon ajan lepäsimme, talviurheilimme, söimme ja vähän juhlittiinkin. Merkkipaaluna tuli suoritettua lipeäkalan syönti ensimmäistä kertaa elämässäni. Odotin aivan toisenlaista elämystä, jotain todella tiukan makuista kauhua. Lipeäkala olikin pehmeän makuista ja lähinnä siinä maistui herkullinen valkokastike ja maustepippuri. Joskus on syytä heittää ennakkoluulot romukoppaan! Saimme ihailla myös upeita maisemia, sillä ystäviemme mökki sijaitsee upealla paikalla Rukan rinteiden kupeessa.
KELIRIKKO
Palasimme kotiin sunnuntaina ja kävimme rannassa katsomassa, josko lähdettäisiin kotiin. Kello oli 22:00 ja merellä oli pimeää. Ei oikein näkynyt onko jäätä vai ei, eikä ainakaan että minkälaista jäätä merellä oli. Päätimme yhdessä tehdä poikkeusratkaisun. Kurvasimme hotelliin yöksi ja lähtisimme sieltä käsin töihin seuraavana päivänä. Niinpä pääsimme kokeilemaan kelirikkoa seuraavana päivänä vähän valoisammalla, mikä oli kyllä hyvä juttu!
Mutta ettei liian valoisaa olisi, saimme yllemme märän lumipyryn, joka kasteli sopivasti matkalaukkuja. Pyrytys loppui tietenkin heti, kun olin perillä saaressa kaikkien tavaroiden kanssa. Päätimme, että minä menen yli, sillä Jaakko oli vähän kipeänä ja hänellä oli vielä tapaaminenkin myöhemmin. Hän tulisi saareen vasta illalla. Kotimatkamme oli aivan eri puolelta saarta kuin normaalisti, sieltä mistä on lyhin matka. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun pääsimme kunnolla testaamaan kelirikkovenettä tositoimissa. Muina talvina jäät ovat tulleet samantien ja Busterilla on päästy aikaisessa vaiheessa ajelemaan.
Rannassa vesi oli auki, eikä jääkään näyttänyt tukevalta.
Paatti vesille parin laukun kanssa.
Iik, vimppa poseeraus! Onhan se jännää!
Sitten vain keksi kiinni jäähän ja veto. Sillä rytmillä päästiin menemään aika hyvin eteenpäin. Vene rikkoi tosi hyvin jäätä ja homma tuntui suorastaan mukavalta.
KEKSI POIKKI
Ei aina voi mennä ihan putkeen. Keksi meni poikki parinkymmenen metrin päästä. Eli koirien agility-pujettelukepiksi hommattu puumateriaali ei ollut tarpeeksi paksua. Olisihan sen voinut arvata. Ei muuta kuin takaisin ja hakemaan toista keksiä, jonka varsi oli alumiininen harjanvarsi. Se kesti, mutta on vähän liian lyhyt. Tämä vaatii selvästi vielä tuotekehittelyä.
Ja sitten alun helppous loppui. Keskellä jää oli yllättävän kovaa. Vene nousi melkein sen päälle, mutta murtui sitten. Minullahan on tietenkin jäätävän kovat käsilihakset (eli ei ole), joten meno meinasi käydä vähän rankaksi. Piti ottaa vähän vauhtia ja siirrellä painoa, jotta pääsi aina sen parikymmentä senttiä eteenpäin. Onneksi tätä hankalaa osuutta ei ollut pitkästi, sillä kädet huutelivat jo pientä väsymystä. Loppumatka meni melomalla ja toiselle kierrokselle koiratkin pääsivät mukaan. Kumpikaan niistä ei hypännyt mereen, joten matka sujui niidenkin kanssa hyvin. Onnellisesti perillä!
Alla työnäyte kelirikkoveneilystä.
Huomenna alkaa luvatut paukkupakkaset, odottelemme innolla hyviä jäitä!
SEURAA SAARIELÄMÄÄ:
Jaa facebookissa