Kevätretki vappuna

In Arki saaressa, Veneet, Veneretki by saaressa

Vihdoinkin aurinko pilkahti niin paljon, että oli aika lähteä kevätretkelle veneellä! Tosin ensin piti istuttaa perunoita ja tehdä muita kasvimaahommia niin kauan, että pystyin lukemaan kärsimättömyyden aika helposti Jaakon kasvoilta… Niinpä skumppa mukaan ja ensin kävimme toivottamassa keväät naapureillemme.

OMA SAARIPAIKKA LEHTISAARESTA?

Skoolailujen jälkeen ajelimme kohti Pientä Lehtisaarta, jossa ystävämme olivat viettämässä vappua uudessa saaripaikassaan. Sieltä löytyi myös tuttu vene, vanha TG:mme odotti laiturissa. Heillä on myynnissä vanha saaripaikkansa, Pienessä Lehtisaaressa sekin. Upea rantasauna ja kiviranta odottavat uutta elämää, joten jos oma mökki Espoon edustalla kiinnostaa, kannattaa tutustua myynti-ilmoitukseen.

Siinä ne nyt ovat. Vanha ja uusi vieretysten!

Mökkirannasta aukeaa upeat näkymät avovesille.

Rantasauna on todella rantasauna.

 

SKIFFERISSÄ PIZZAA

Ehdimme vielä auringonpaisteessa Liuskaluodolle Skifferiin pizzalle. En ole aikaisemmin syönyt siellä pizzaa ja voin kyllä sanoa, että tämä vuohenjuusto-mansikka-rucola -pizza oli aivan huippua! Pakko kertoa rucolasta yksi juttu. Sitähän ei tosiaan ole aina ollut Suomessa ja se oli aikamoinen uutuus pizzan päällä jonain ihmeen vuonna. Ystäväni osti kotipitäjäni Kotipizzasta pizzat kotiin, joista toisessa piti olla sitten rucolaa kiekon päällä. Ihmetys oli aikamoinen, kun hän avasi pizzalaatikon ja sieltä löytyi pizzan päältä JÄÄVUORISALAATTIA. Soitto pizzeriaan selvitti, että rucola oli loppu ja siellä oli sitten tuumattu, että salaatti kuin salaatti!

Skifferissä Jaakko pääsi myös meriaputoimiin. Ei voi sanoa ihan meripelastus, koska hätä ei ollut kovin suuri. Jollakin vapun kulkijalla oli tyhjentynyt pikku-Vatorin akku ja hän oli sitä lataillut jo tunnin verran kaapeleista, mutta virtaa tuli vain liian hitaasti. Niinpä kaveri meloi veneensä meidän viereen ja Jaakko antoi Vatorile virtatärskyn meidän Huskystä. Hyvä mieli tuli niin Jaakolle kuin venekuskillekin!

Herkku!SUOMENLINNAAN

Päätimme hakea jälkiruoat Suomenlinnan Siwasta, joka olikin K-Market ja veneilevien asiakkaiden laituri ei ollut vielä paikallaan. Kurvasimme sitten Suomenlinnan satamaan, haimme jäätelöt ja jumitimme vielä Valimon terassille. Täyteläinen kaakao sai minulta pisteet!

”Voisin mennä tuonne koppiin ja sitten myisin sinulle pääsylippuja tänne saareen!” ”Vai niinkö voisit…”

Kevään eka jäde!

Tämän nähdessään Jaakko innostui. ”Ajattele, tällä voisi liikuttaa betoniharkkoja vaikka kuinka helposti veneeltä rakennuspaikalle!” En innostunut.

Valimon katto on tosi hieno ja kasvaa jopa pieniä puita.

Kotiin päin saimme ajella auringonlaskun saattelemina!

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

 

0