Düsseldorfin venemessut – purjein valkoisin

In Veneet by saaressa

Kotona mukava talvinen pikkupakkanen alkoi muuttua ensin loskakeliksi ja sitten vesisateeksi. Painelimme potkukelkoilla torstai-aamulla jään yli töihin. Lähtöpäässä vettä oli jään päällä ihan maltillisesti, mutta mantereen puolella aivan liikaa. Minulla oli vain Sorelit jalassa ja vettä oli loppujen lopuksi lähes puoleen sääreen. Sitä todellakin hulahti kenkiin. Kun en ollut jaksanut laittaa pelastautumispukua, niin kenkien lisäksi myös sukat ja housut olivat läpimärkiä. Juoksin äkkiä autolle kaatamaan vedet pois kengistä. Töissä odotti onneksi kuivat korkkarit, mutta housujen osalta jouduin kaupoille (en siis ehtinyt mennä kotiin hakemaan uusia, sillä oli pakko ehtiä yhteen palaveriin). Alkoi tuntua siltä, että olisi sopiva hetki siirtyä unelmoimaan sinisistä vesistä ja kauniista veneistä. Lähdimme seuraavana päivänä Düsseldorfiin venemessuille!

Finnairilla on aika sopivat suorat lennot Düsseliin. Perillä kentällä oltiin perjantaina puoli tuntia ennen messujen alkamista ja tämä aika kuluu sopivasti ilmaisessa kentän ja messuhallien välissä liikennöivässä bussissa sekä aamukahvilla.  Takaisin lähdimme sunnuntaina illalla ennen seitsemää lähtevällä lennolla. Kolme päivää tehokasta messuilua. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta messuhalleja on 17. Emme edes käyneet ihan jokaisessa hallissa, nähtävää on niin paljon! Mukaan lähti myös isäni Alf, mikä tarkoitti vieläkin tarkempaa purkkarisyyniä sekä tarvikkeiden tsekkailua. Hänellä kun on se vene, johon niitä tarvikkeita voi ostaa. Meidän Husky ei tarvitse nyt hetkeen mitään ihmeitä, korkeintaan pitäisi vesille päästä!

Bavaria C65

Johan sen isän venekin velvoittaa, Bavariat oli tsekattava. Ensimmäisenä kiipesimme Bavaria 65:een. Vaikka oli perjantai-aamu, saimme odottaa varsin pitkään veneeseen pääsyä. Moniin veneisiin piti ensin rekisteröityä, niin myös Bavarioihin.

2018012612_12434334_Boot_Dusseldorf_MessutRekisteröitymisestä kertovat rannekkeet saatiin ranteeseen.

2018012613_13010104_Boot_Dusseldorf_MessutEnsimmäisen kohteen kohdalla kuvaajalla kävi pikku moka. Unohdin kuvata veneen rungon. Niinpä täytyy keskittyä katsomaan sisätiloja…

2018012612_12595924_Boot_Dusseldorf_MessutJaakko ja isä tsekkailemassa kantta. Sinne mahtui kyllä tepastelemaan.

2018012613_13020221_Boot_Dusseldorf_MessutJa sisällä mahtui istumaan. Tuomio oli, että täällähän voisi asua! Harmi vain, että paatin hinta oli muutama meidän tuleva talo, joten taidamme pysyä mantereella.

2018012613_13060604_Boot_Dusseldorf_MessutTiskikone sai mairean hymyn aikaan ja asetti standardin. Jokaisesta keittiöstä tsekattiin tämän jälkeen tiskikone. Ei varmaan tarvitse sanoa, että vihaamme molemmat tiskaamista. Niin paljon, että kun saimme saareen vedet, niin tiskikone taidettiin kytkeä ennen vesivessaa!

Bavaria C45

Jatkoimme Bavarioissa, joita olikin paikalla todella paljon. Kun kysyimme missä kohtaa hallia veneet löytyvät, niin meille sanottiin vain, että ette voi olla huomaamatta. Ja se oli totta, osastolla oli ainakin 10 purjevenettä. Jos unelmoidaan sellaisesta veneestä, joka olisi järkevän kokoinen ja hyvä pitkille purjehduksille, mutta toisi kaikenlaista lisäetua nykyiseen paattiin, niin päädyimme 45 jalkaiseen Bavaria Ambitioniin. Se oli pakettina juuri sopiva unelma meille ja taisimmekin ihastua siihen melko tavalla!

2018012718_18212132_Boot_Dusseldorf_MessutSiinähän se!

2018012613_13414101_Boot_Dusseldorf_MessutC45 Ambitionin takaosa on tyhjä kamasta ja siinä ei ole myöskään paikkaa jollalle. Sen sijaan keskellä takana avautuu luukku isompaan säilytystilaan. Pöytää ei ollut paikallaan ja se tekikin veneen takaosasta ihan mahtavan liikkua. Mutta syödäkin pitää, joten jonkinlainen pöytäratkaisu pitäisi olla.

2018012718_18303018_Boot_Dusseldorf_Messut

C45:n muista malleista löytyy paikka jollalle, mutta kuten kuvasta näkyy, on jollapaikka kyllä ihan turkasen pieni. Vähänkään asiallisempi dinghy ei tuonne mene ainakaan täyteen puhallettuna. Ehkä purettuna mahtuisi. Mutta esimerkiksi Karibian saarikiertelyssä tuonne voisi laittaa pyörät (jonkunlaiseen koteloon). Ne olivat meillä jatkuva murheenkryyni, sillä niille on nykyisessä veneessä vähän hankalat säilytyspaikat. Takakannelta löytyi myös grilli ja vesihana.

2018012613_13434349_Boot_Dusseldorf_MessutVaalea pintamateriaali jakoi mielipiteet. Minä ja Jaakko pidimme vaaleasta, isä perinteisemmästä. Mutta siinä isä on kyllä oikeassa, että materiaalin pinta on muovisen tuntuinen ja näköinen. Ero on melkoinen, kun katsoo vaikkapa X:ien pintoja.

2018012811_11232348_Boot_Dusseldorf_MessutKeittiöstä löytyi pieni tiskikone ja viimeistään silloin Jaakko oli myyty.

2018012613_13444452_Boot_Dusseldorf_MessutMonissa veneissä näkyi ratkaisu, jossa keulapunkan molemmilla sivuilla on avointa tilaa samaan tapaan kuin parisängyissä keikkumattomissa kodeissa. Osassa avoin tila jatkui paljon tätä pidemmälle. Tuota, onkohan näillä veneillä tarkoitus ollenkaan nukkua purjehtiessa?

2018012618_18161623_Boot_Dusseldorf_Messut.jpgParannusta nykyiseen 42:een. Kölin pultit olivat aika paljon massiivisempia. Myös koko lattian toimiminen säilytystarkoituksiin oli mietitty paljon aikaisempaa paremmin.

2018012811_11161646_Boot_Dusseldorf_MessutToisessa mallissa oli kahteen osaan taittuva pöytä. Jäi vähän epäselväksi, että pidimmekö siitä vai ei. Joka tapauksessa iso säilytyslaatikko löytyi sitloodasta. En ole photaroinut isää pieneksi, vaan laatikko oli tosiaan aika syvä!

2018012613_13474747_Boot_Dusseldorf_MessutMonessa samankokoisessa veneessä oli todella hyvä keulaboxi säilytystilaa. Useimpiin niistä pääsi tikkailla sisään ja tätä uudistusta tervehtii kyllä ilolla, sillä tuonne mahtuu mukava setti purjeita ja fendereitä.

2018012812_12020219_Boot_Dusseldorf_MessutPäästäkää minut lämpöön! Pina colada vain tuohon patjan juomatelineelle, kiitos!

2018012718_18404027_Boot_Dusseldorf_MessutOnnea on unelmointi! Siitä tulee hyvälle tuulelle!

Beneteau, Jeanneau sekä highlightsit

Minulla sattui pieni tapaturma kameran kanssa. Kävi nimittäin niin, että olin laittanut kameran akun laturiin ennen lähtöä ja ihan muistin ottaa sen mukaankin. No… Siinä latausprosessissa oleellista on, että pistää töpselin seinään. Niinpä minulla oli matkassa kaksi akkua, joista molemmissa oli virtaa yhden palkin verran. Ensimmäinen akku simahti kesken venekierroksen ja kävin narikassa hakemassa toisen vasta kun iso osa veneistä oli kierretty. Niinpä kuvasaaliina muista purkkareista on vähän laimea. Mutta jotain highlightseja sentään löytyy!

2018012617_17525256_Boot_Dusseldorf_MessutJeanneaussa mielenkiintoinen yksityiskohta. Ruorilta pääsee kulkemaan esteettä suoraan keulaan. Ei tarvinnut kömpiä penkkien yli.

2018012617_17535322_Boot_Dusseldorf_MessutTakahyttien ikkunat oli lisätty moniin veneisiin. Jeanneaussa ikkuna on iso ja siitä ja se tuo taatusti mukavasti valoa.

2018012617_17555538_Boot_Dusseldorf_MessutHieman toisenlainen leiska. Portaiden jälkeen vasemmalla oli kahden hengen sohva ja navigointipöytä. Hyväntuntuinen ratkaisu!

2018012615_15050522_Boot_Dusseldorf_Messut_OmakuvaKeittiöiden sijoitukset olivat veneissä aika perinteiset. Dufour oli kääntänyt keittiön paikan keulapiikin eteen. Ihan täysiä pisteitä ratkaisu ei saanut toteutukseltaan, mutta vähän paremmin mietittynä ihan toimiva vaihtoehto ja tekee kabiinista avaran.

2018012617_17565649_Boot_Dusseldorf_MessutAurinkopatjat voi levittää näinkin. Esimerkki Jeanneausta.

2018012618_18040429_Boot_Dusseldorf_MessutVaaleita pintoja näkyi monessa veneessä. Beneteaussa tykkäsin keulakabiinin seinän vaakaan tehdystä pinnasta.

2018012618_18040438_Boot_Dusseldorf_MessutBeneteaun portaat alas saliin ovat omaa luokkaansa. Ne vievät paljon tilaa, mutta loivia rappusia on todella helppo ja tukeva laskeutua.

2018012618_18020222_Boot_Dusseldorf_MessutEttei täällä vaan taas unelmoitaisi? Tällä kertaa Beneteaun kantta vasten. Keulan säilytystila oli huikean kokoinen myös tässä veneessä.

2018012718_18434351_Boot_Dusseldorf_MessutLähes kaikissa katsomissamme veneissä luukut nousivat paikalleen lattiasta. Jossakin jopa sivuilta. Tästä pidän niin paljon, sillä luukkujen hakeminen milloin mistäkin sängystä on rasittavaa. (Kyllä, niille on meidänkin veneessä oma paikka, sitä pitäisi vain käyttää…!)

2018012618_18070730_Boot_Dusseldorf_MessutSalonan runko oli minun mielestä aika nätti. Värillinen teippauskin oli osunut kohdilleen.

2018012813_13252517_Boot_Dusseldorf_MessutVeneen sisällä keulapunkan pariovi loi avaraa tunnelmaa.

2018012711_11131344_Boot_Dusseldorf_MessutIsä esittelee Jaakolle Baltic Yachtsin Pink Giniä, jossa hän oli päässyt käymään sisällä. Jaakon ilme on ehkä vähän kateellinen…!

 

Pogo 12.5

Olihan se pakko käydä Pogossakin ja se oli kyllä hieno! Sisätilat olivat yllätävän toimivat, sillä olin odottanut vielä enemmän raaserityyppistä tyhjyyttä ja yksinkertaisuutta. Itse asiassa tykkäsin veneen sisäleiskasta aika paljon!

2018012813_13525230_Boot_Dusseldorf_MessutVeneen lisäksi meille esiteltiin charter-mahdollisuuksia Kreikassa ja Espanjassa. Se voisi olla mielenkiintoinen sporttiloma ja minulle enemmän cruising-purjehtijana olisi tässä himppasen opeteltavaa.

2018012813_13515105_Boot_Dusseldorf_MessutSisältä Pogo on siisti, avara ja oikeastaan todella toimivan näköinen.

2018012813_13494942_Boot_Dusseldorf_MessutEntäs takakajuutat. Tässä olisi niin helppo nukkua aallokossa! Oikeasti pysyisi paikallaan, eikä tarvitsisi mennä mykkyrään johonkin nurkkaan, että pysyisi yhtään paikallaan.

Allures ja Garcia

Ne ranskalaiset… Jos cruising-veneet näyttävät kaikki vähän samalta, niin Ranskassa osataan todella miettiä asioita toisella tavalla. Veneillä on myös tarkoitus purjehtia ja tutkia uusia paikkoja. Menetimme sydämemme Allures ja Garcia-alumiiniveneille. Lotot laitettiin vetämään illallisella. (Voitin 3,70e, joten ei vielä tilausta.)

2018012813_13404036_Boot_Dusseldorf_MessutKävimme ensin Allures 45.9:ssä, jossa venettä esitteli meille asiansa osaava ruotsalainen myyjä.

2018012617_17414103_Boot_Dusseldorf_MessutKeulaboksista näki hyvin veneen rakenteen. Kysyimme onko alumiini 5 millistä. ”Nej, där fins 10 mm!” Jaha, no ei ihan pikkujääriitteestä piittaa tämä paatti.

2018012617_17383848_Boot_Dusseldorf_MessutTällaisia olen nähnyt vain leffoissa. Karttapöytä oli tosiaan nimensä mukaisesti karttapöytä.

2018012617_17383806_Boot_Dusseldorf_MessutSekä Allureksessa ja Garciassa oli toinen takahytti korvattu tarvikeosastolla. Pöydälle pystyi laittamaan patjat ja veikkaanpa, että myrskypunkkakiinnitykset löytyvät.

2018012618_18343443_Boot_Dusseldorf_MessutTaatusti omanlainen ratkaisu. Keulapunkassa oli käsienpesuallas hytin puolella.

2018012618_18353548_Boot_Dusseldorf_MessutKeulapiikin sänky näytti aluksi erikoiselta. Mutta sitten tajusimme, että sängyt liikkuvat joko yhteen, erikseen, toiselle laidalle… Aika mielenkiintoinen ajatus!

2018012813_13373712_Boot_Dusseldorf_MessutGarcia-venettä on rakennettu käyttäen hyväksi Jimmy Cornelin purhehdusosaamista. Se on tarkoitettu purjehtimaan sekä kylmässä että tropiikissa.

2018012617_17494959_Boot_Dusseldorf_MessutGarcian hytissä on kunnon porrastus ja hytin keskiosa on korotettu. Sieltä todella näkee ulos.

2018012617_17545405_Boot_Dusseldorf_MessutTarvittaessa venettä voi ajaa sisältä.

2018012618_18010149_Boot_Dusseldorf_MessutUloskin on tehty suojaisa paikka. Tällaista olisi kaivannut pari kertaa Atlantillakin (vaikka meille osuikin mukavat kelit). Vaikka kuinka oli bimini suojaamassa, niin tutkakartta sijaitsi veneen takana ruorien vieressä. Eikä ne biminin ikkunat enää olleet ihan kovinkaan hehkeässä tähystyskunnossa.

2018012617_17545441_Boot_Dusseldorf_MessutGarciassa on jykevät ovet. Esittelijä kutsui niitä sukellusveneen oviksi ja olihan ne tukevat. Lukko oli myös kunnollinen, eikä samanlainen heppoinen päiväkirjakapistus kuin monissa muissa veneissä.

 

Lähes pyörrykisssä upeista veneistä ja kaikenlaisista unelmista lähdimme messuilta hotellille. Emme päässeet hotelliravintolaa pidemmälle syömään, kun väsymys alkoi korjata satoa. Niin paljon veneitä, niin monta haavetta!

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

 

 

0