Moottoriveneet Düsseldorfissa

In Veneet by saaressa

Düsseldorfin venemessuilla oli purjeveneiden lisäksi julmettu määrä moottoriveneitä. Huomaamme kuitenkin katselevamme aika pitkälle pohjoismaisia veneitä. Niissä on Itämeren aaltoon sopiva pohja ja sieltä löytyy suosikkimateriaaliamme alumiinia.

Viimekesäiset reissut ovat kirkastaneet minulle millaisen moottoripaatin tällä hetkellä haluan. Aina toiveena on ollut alumiinikoppivene, mutta nyt siihen tulisi lisänä myös nukkumismahdollisuus. Penttereistä ja muista viis, mutta heinäkuun saaristoa kiertäneenä oli selvää, että tarvitsemme veneeseen nukkumispaikan. Huskyssa pystyy nukkumaan ja se on ihan mahtavaa! Ei tarvitse soitella eri saariin ja kysyä hotellipaikan perään. Toisekseen veneen pitää olla niin pieni, että sillä voi lähteä laiturista vaivattomasti yksikseen liikenteeseen ja että ruuhkasatamassa sille löytyy aina oma kolo. Tällaista venettä emme ole vielä löytäneet, vaikka monta kaunista alupaattia on vastaan tullutkin. Useimmiten pienemmistä puuttuu nukkumismahdollisuus ja loput on liian isoja. Ja sitten Düsseldorfiin tsekkaamaan tarjontaa!

Alumiinia, alumiinia!

Tehdäänpä ensin katsaus harmaaseen. Ja erityisesti koppiveneisiin. Tällaista tarjontaa löytyi Düsseldorfista!

2018012810_10525241_Boot_Dusseldorf_MessutEteläisellä naapurimaallamme oli osasto, johon oli kerätty eri valmistajien veneitä ja sieltä löysimme tämän superkauniin työjuhdan! Jos siis tarvitsisin työveneen saaristoon, niin voisin huristella tällä menemään. Kopin edessä oli vielä kelpo nukkumapaikka.

2018012810_10494947_Boot_Dusseldorf_MessutAluventurella oli myös vähän pienempi kalastusvene, jossa oli pressukoppi. Hyvän näköinen sekin.

2018012810_10464602_Boot_Dusseldorf_MessutAluventure vastasi myös tyylikkäimmästä veneen mallin kirjaamisesta veneen runkoon.

2018012617_17292909_Boot_Dusseldorf_MessutXO Explorer oli ensiesittelyssä Düsseldorfissa. Tässä olikin sellaiset penkit kuskille & kaverille, että oksat pois. Jonkin verran saa notkua ennen kuin jouset osuvat pohjaan… Ja miltä se näytti ulkoapäin? Joutuu menemään Vene-messuille katsomaan, sillä minulla ei valo riittänyt kuviin rungosta. Vene oli vähän pimeässä paikassa. Jaakon maireasta hymystä voi kuitenkin päätellä jotain!

2018012712_12292930_Boot_Dusseldorf_MessutRuotsalainen Marell oli kaunis tuttavuus! Ja täytyy sanoa, että kuskin paikkaan oli ainakin panostettu.

2018012712_12323205_Boot_Dusseldorf_MessutKartturit joutuvat istumaan vähän taaempana, mutta se ei haittaa. Veneestä oli aika hyvät näkymät ulos ihan joka paikasta!

2018012814_14141400_Boot_Dusseldorf_MessutYllätykseksemme löysimme satamia esittelevästä hallista yhden alumiinipaatin lisää! Tämä on saksalaisten suunnittelema ja tehty Venäjällä. Ihan vimpan päälle viimeisteltyä jälkeä se ei ollut, mikä näkyi myös hinnassa.

2018012814_14191933_Boot_Dusseldorf_MessutSisältä vene oli kyllä aika askeettinen.

2018012815_15303002_Boot_Dusseldorf_Messut_OmakuvaPitkästä aikaa kävimme Buster Cabinin sisällä. Ja kappas vaan. Siinä näyttäisi olevan pieni alumiinivene, jonka takapenkin saa kuin saakin sängyksi. Tätä piti ihan testata. Vielä kun vaihtaisi kuskin ja kartturin penkit paremmiksi, niin tässähän ollaan lähellä sitä toivevenettä! Mutta. Jos jostain voi vähän narista, niin tuo tuulilasi voisi olla vähän tyylikkäämpi, vai mitä?

Jaakon ihastus ja lasikuitua

Jaakko meni lähes pyörälle päästään ja kävimme ainakin kolme kertaa katsomassa…. uudistettua Axopar 28:a! Niin vain vei kotimaassa suunniteltu voiton unelmoinnissa. Uudistetussa versiossa on korkeammat varalaidat ja hieman enemmän leveyttä. Muutenkin pakko myöntää, että hytissä oli väljempi liikkua kuin mitä olin muistellut. Se tuskin oli täysin lisätyn 10 sentin ansiota, vaan pikemminkin olin päättänyt, että veneen koppi on vähän ahdas. Isä ei ollut edes käynyt Axoparissa, joten hän sai seikkaperäisen perehdytyksen veneeseen ja etenkin sen after cabin-malliin, jonne mahtuu hienosti nukkumaan.

2018012711_11515159_Boot_Dusseldorf_MessutOnhan se kyllä kaunis!

2018012616_16070759_Boot_Dusseldorf_Messut_OmakuvaSekä kuskilla että kartturilla on hyvät penkit.

2018012616_16101042_Boot_Dusseldorf_MessutJa kattoluukku aukeaa isoksi napin painalluksella!

2018012712_12212100_Boot_Dusseldorf_MessutFinnmasterin T7:n kävimme katsomassa pari kertaa. Siinä on kyllä todella hyvä retkeilypotentiaali! Hytin ovi on tyylikäs kuin mikä ja muutenkin tilaa on. Voisin kuvitella tämän saaristoon heinäkuussa!

2018012815_15242436_Boot_Dusseldorf_Messut_OmakuvaT7:n ratissa.

2018012712_12363607_Boot_Dusseldorf_MessutPilot7 Weekendiä olen kuolannut jo jonkin aikaa. Silloin kun löysin sen, olin varma, että se olisi meille täydellinen vene. No, alumiini puuttuu, mutta muuten se olisi kyllä aika näppärä retkeilyvene!

2018012712_12000022_Boot_Dusseldorf_MessutOnnittelut! Bella 620 Cabin valittiin vuoden moottoriveneeksi kokoluokassaan!

2018012813_13020237_Boot_Dusseldorf_MessutTargan 32 -versiossa oli nostettu keulan hytin korkeutta. Ero aikaisempaan oli aikamoinen, tilaa ja tilan tuntua oli enemmän. Tsekkasimme myös 46:n. Siellä voisi todellakin asua!

2018012812_12535352_Boot_Dusseldorf_MessutKävimme katsomassa Sargon pienemmät veneet. Tätä 36:sta ihailimme vain ulkoa, tyylikäs!

Storbåtar (siis ne tosi isot)

Superjahtihallissa on aina pakko käydä ja joka kerta jaksan ihmetellä sitä, että kuinka ne veneet  on sinne halliin saatu! Paatit ovat toinen toistaan isompia. Hintalaput ovat sellaisia, että voi olla tyytyväinen siitä, että unelmoi purjeveneistä. Isotkaan purjeveneunelmat eivät ole samassa luokassa kuin keskisuuret moottoriveneunelmat. Mutta unelmoijia tässä hallissa riitti. Niin kuin vaikka se ruotsalainen rouva, joka huikkasi miehelleen veneen kannelta, että ”Nää… Gillar inte den här färg, borde vara den där gråa båten!”

2018012711_11383845_Boot_Dusseldorf_MessutSuperjahtihallin isoin vene oli vasemmalla näkyvä 36 metrinen Princess. Kuvakulma ei tee oikeutta veneiden koolle, mutta sanotaan nyt näin, että isoja olivat!

2018012711_11242433_Boot_Dusseldorf_MessutPääsääntöisesti en oikein pidä näiden isojen jahtien ulkonäöstä, ne ovat jotenkin aivan kummallisia. Oma suosikkini siinä hallissa oli tämä harmaa, hieman maltillisemman kokoinen jahti. (Pysyykö tuolla ankkurilla tosiaan paikallaan?) Veneen edustalla oli juuri alkamassa musiikkiesitys, jossa kuvan herrasmies esitti balladeja. Sellaista on elämä merellä!

Ja mitä kaikkea muuta erikoista löytyikään…

Düsseldorfin jättimessuilla hauskaa on se, ettei koskaan tiedä mitä ihmettä löytää seuraavan kulman takaa. Mukana on aina jotakin vähän outoakin, vai mitä sanotte näistä?

2018012712_12030310_Boot_Dusseldorf_MessutTämä vene oli aikamoinen yleisömagneetti ja jo myytykin. Veneeseen oli istutettu Audin ohjaamo!

2018012617_17383808_Boot_Dusseldorf_MessutNo mikäs moottori tämän veneen perästä löytyy, kun sitä niin esitellään? Kävimme tietenkin katsomassa ja…

2018012617_17373752_Boot_Dusseldorf_MessutMikäs se sieltä kurkistaakaan! 😀

2018012716_16121223_Boot_Dusseldorf_MessutKuulkaas kotirannan joutsenet… Mitenkähän nokka pistettäisiin, jos tulisin tällä polkuveneellä moikkaamaan reviiritaisteluiden aikaan!

2018012713_13323237_Boot_Dusseldorf_MessutHaluat suppailla, mutta ei ehkä huvita meloa, ainakaan vastatuuleen? Ei hätää. Tässä supissa oli aurinkopaneelit ja sähkömoottori avustamaan etenemistä!

2018012814_14222256_Boot_Dusseldorf_MessutOlemme edelleen hallissa. Melontapuolelle oli rakennettu pieni järvi ja aluetta kiertävä joki, jossa sai kokeilla melomista. Tämä oli selvästi lasten ehdoton suosikki!

Ruokapuoli

Ruokapuoli Düsseldorfin messuilla jää kyllä reilusti kotimaisien messujemme jälkeen, etenkin jos haluaa istua alas ja olla sisällä. Saksalaiset selvästi tykkäävät seisoskella kahviloissa, sillä monissa kahvipaikoissa oli pelkästään pystybaaripaikat. Ja ruokakin oli taattua rasvapommia.

2018012614_14282809_Boot_Dusseldorf_MessutJaakon ja isän schnitzel-annokset maksoivat 25 euroa kipaleelta. Mukana leivitetty leike, ranskiksia ja keitettyjä kasviksiä. Minulla salaatti. Siinä tosiaan oli salaattia kerrakseen! Muutama mozzarella ja kirsikkatomaatti, loput sitten vihreää. Hehe, Suomessa on kyllä salaatinsyöjän hemmottelut! Huomasimme seuraavana päivänä Bistrot, joissa oli paljon parempi ja edullisempi ruoka.

2018012717_17202052_Boot_Dusseldorf_MessutAah! Beachsport-hallissa oli myös rantabaari… Herkulliset piña coladat.

2018012717_17464600_Boot_Dusseldorf_MessutHetkinen! Tarkkasilmäiset huomaavat, että juoma on jo vaihtunut. Kookosherkku meni kyllä niin ensijanoon, että pakko oli ottaa vielä mojitokin ja sitten pohdittiin mitä seuraavaksi mennään katsomaan.

Varustehallit

Varustepuoli on iso… Sekä vaate- että varsinaiset venehärpäkkeet ovat saaneet riittävästi tilaa. En jaksanut kiertää veneiden nippelipuolta kovinkaan pitkään, jätin sen isän ja Jaakon hommaksi. Minä kävin katsastamassa vaatteet.

2018012713_13555532_Boot_Dusseldorf_MessutVarustepuolelta kuitenkin aloitettiin. Isä harkitsee keulapotkurin asentamista Bavariaan. Luksusmalli olisi tässä…

2018012713_13555546_Boot_Dusseldorf_Messut…mutta hintalappu ohjaa tyytymään vähemmän luksukseen. Ostaminen jäi vielä, mutta harkintaan meni.

2018012815_15131323_Boot_Dusseldorf_MessutSpinnusukka sai hyväksyvää mutinaa arviointiraadilta.

2018012713_13515153_Boot_Dusseldorf_MessutKaikenlaisia taitettavia sähköpyöriä oli messuilla tänä vuonna paljon viime vuotta enemmän. Tämä malli oli aika räyhäkkään näköinen.

2018012713_13525238_Boot_Dusseldorf_MessutTämä valkoinen pyörä taas oli hinta-laatusuhteeltaan aika ässä. Hintaa sillä oli ulkomuistista noin 800e.

2018012714_14090907_Boot_Dusseldorf_MessutAurinkokennoja näkyi monelta eri valmistajalta. Minulle uutta oli kaiteisiin laitettava aurinkokennolevy. Mietin vähän miten hyvin valo oikeasti osuu näihin vai heijastuuko se merestä?

2018012714_14111153_Boot_Dusseldorf_MessutHaluatko jotain veneen seinälle? Erilaisia säilytysratkaisuja oli kaksi isoa seinällistä yhdellä esittelijällä.

2018012815_15121208_Boot_Dusseldorf_MessutHmm… Tämä voisi toimia…!

2018012714_14262626_Boot_Dusseldorf_MessutTämä ei ehkä toimi veneessä (ellei ole tosiaan storbåt-sarjaa), mutta omaan pihaan voisin tällaisen laiskan linnan ottaa!

2018012715_15131332_Boot_Dusseldorf_MessutRekuille tuliaiset? Tosiaan tyylikkäät pedit, mutta kun yhdistetään veneily ja lemmikit, niin tuo hinta tuppaa nousemaan. Pedit maksoivat noin 140e. Koirat saavat nyt tyytyä taimilaatikoista tehtyihin sänkyihinsä!

 

Sellaista Düsseldorfissa! Täällähän on juuri helmikuu alkanut, mikä tarkoittaa, että venekausi alkaa arviolta hieman yli kahden kuukauden päästä. Paitsi jos tämä talvi tässä yllättää lyhyydellään. Pienestä lämpöpiikistä huolimatta meillä jää kestää edelleen ja Jaakko on tällä hetkelläkin auraamassa mönkkärillä lunta pois jäältä (minä kuuntelen toisella korvalla, ettei pörinä lopu yllättäen!). Tarkoituksena on saada eristepatja pois jään päältä ennen viikonlopun pakkasia, niin jää pääsee paksuuntumaan.

Kevättä ja venekelejä kohti!

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

0