Veikkaus jäiden lähdöstä

saaressa Arki saaressa, Jäätilanne 6 Comments

Maaliskuun alkaessa on hyvä hetki pitää veikkaus jäiden lähdöstä. Lähimmäksi tai jopa kohdalleen arvannut saa kunniaa jäätietäjänä. Veikkauksen voi jättää joko tänne kommentteihin tai sitten faceen postauksen perään. Jäiden lähtö tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että avomereltä pääsee hurauttamaan meidän laituriin ilman jäiden rikkomista. Joten pelkkää veneränniä tai alumiinipaatilla jäiden läpi jyystämistä ei lasketa. Eli avointa, liplattavaa vettä haetaan!

20180209_155113_Maisema_Jää_Talvi-2Kylmää on ollut! Pakkasta on ollut jo pari viikkoa aika mukavia lukemia.

Historiaa

Meidän paikkamme on aika suojaisalla lahdella, joten ihan ensimmäisenä jää ei lähde täältä. Kovin pitkää historiadataa en voi antaa, sillä olemme olleet täällä vasta vuodesta 2014. Seuraavana vuonna olimme Karibialla purjehtimassa ja jäiden lähtö ei herättänyt uutiskynnystä meille päin. Tässä kuitenkin aiempien vuosien dataa:

  • 2014 jäät lähtivät 3.4.2014
  • 2016 avointa vettä saatiin 6.4.2016. Veikkauksen voitti Leena K.
  • 2017 vaikka oli lämpimän oloista, jäät lähtivät vasta 7.4.2017. Veikkauksen voitti nimimerkki Susan.

20180228_075805_Jää_Meri_TalviAlkaako aurinko hapristaa jäitä? Päästäänkö tänä vuonna pidemmälle jäiden lähdössä?

Jään paksuus

Tällä kertaa en pysty kertomaan jään tarkkaa paksuutta. Kairamme on niin huonossa terässä, että reikien poraaminen on sula mahdottomuus. Olemme poranneet jäähän reikiä porakoneella, jossa on ollut pitkä terä. Viimeisin mittaus on noin 36 cm ja siitä on pari viikkoa aikaa. Sen jälkeen poralla ei ole enää päässyt jään läpi. Jäätä on siis enemmän.

20180304_164303_Jää_Meri_TalviKalastajat ovat nostaneet pari jääkuutiota ylös. Tässä on Hestran hanska mittatikkuna kuution vieressä.

20180304_164711_Jäätilanne_TalviToisessa kohdassa jäätä oli vielä enemmän. Mittatikkuna potkukelkka. Jos joku muuten ihmettelee miksi potkukelkalla on pelastusliivit, niin ne ovat siinä kevättä varten. Jos vajoaa jäihin, niin kelkkakin jää pinnalle. (Oletus on, että ihmisellä on jotakin fiksua yllään myös.)

Oma veikkaukseni

Minun veikkaukseni on, että jäät pysyvät hieman pidempään. Perustan tämän jään paksuuteen ja toisaalta siihen, että vaikka säät vähän lämpenevät, niin yöt ovat pakkasella vielä pitkään (niin pitkään kuin haluaa ennusteisiin luottaa!). Minun veikkaukseni pysähtyi kohtaan 13.4.2018. Mitäs veikkaat, lähetä kommentti!

EDIT:

Jäät lähtivät tänä keväänä 19.4.2018. Veikkauksen voitti Päivi Y, joka arveli polaaripyörteen tekevän jäiden lähdöstä normaalista poikkeavan. Oikeassa oli!

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

Comments 6

  1. Post
    Author

    Tänä vuonna veikkauksia annettiin eniten facebookin puolella. Tässä on lista kaikista veikkauksista, joita tuli yhteensä 24 kpl. Tästä listasta voi seurata päivien etenemistä ja kenen kohdalle arpa sitten pysähtyy! 🙂

    Tuija L: 8.4.
    Kaisa U: 8.4.
    Mikko S: 10.4.
    Kristina N: 10.4.
    Eeva: 11.4.
    Saaga: 12.4.
    Annika: 13.4.
    Marja Leena: R-M: 14.4.
    Alf N: 14.4. klo 16
    Eija V: 15.4.
    Leena U-L: 15.4.
    Tatu P: 15.4.
    Ritva H: 16.4.
    Riitta S: 16.4.
    Sari L: 17.4.
    Taina W: 18.4.
    Päivi Y: 19.4.
    Ilkka H: 21.4.
    Gun Å: 22.4.
    Nelli: 23.4.
    Susan: 23.4.
    Margareta N: 24.4.
    Ismo K: 25.4.
    Jaakko K: 27.4.
    Sinikka M: 27.4.
    Timppa: 28.4.
    Jaana V: 7.5.

    1. Post
      Author
    1. Post
      Author

Jätä terveiset saareen!