Sadepäivän aamu

In Arki saaressa by saaressa

Sadepäivä! En muista koska olisin viimeksi herännyt sateenropinaan näin tyytyväisenä. Ensinnäkin mökissä oli lämpötilat ensimmäistä kertaa ihan pikkuruisen alle 25 astetta, mikä tarkoitti normaalia parempi unia. Puutarha kiittäisi vesisateesta ja ennusteen mukaan sitä tulisi koko päivän.

Olin tyytyväinen, vaikka aamukävelylle mennessä tajusin, että olen lähtenyt 10 päivän saarikäynnille rehvakkaasti ilman takkia. Ei vain löydy takkia koko mökistä. Joten, ainoa paksu huppari niskaan ja vesisateeseen. No pihalla huomasin, että ei nyt ihan putkeen mennyt muutenkaan. Jaakko oli jättänyt moottorisahailukamat ulos sateeseen. Siellä oli haalari, suojakengät ja hanskat. Ja kumisaappaat. Saha oli suojassa.

Ihan puhtain paperein en selvinnyt minäkään, sillä yksi pikkumatto oli jäänyt ulos. Hupsista! Mutta silti kivaa, että sataa!

Kastelukannut kasvihuoneen nurkkiin ja täyttymisen jälkeen tyhjennys sisään!

Käytiin saunalla katselemassa merelle.

Sataa, sataa ripottaa!

Ravistus! Koirat jaksaa paremmin sateella.

 

Minulla alkoi kesäloma juurikin about nyt! Siltikään vesisade ei haittaa. Sää saa minut väistelemään myös saunan maalaushommaa, juurikin olisin saaressa ja vapaana, niin kappas, huomenna ukkostaa. Uusintatsekkaus sunnuntaina!

 

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

0