Purjeveneunelmia

In Purjehdus, Veneet by saaressa

Kurkistus kevättä ja veneilykautta kohti tehdään Düsseldorfin venenäyttelyssä ja siitä sitten liu’utaan Helsingin näyttelyyn. Ja kappas vaan, pian saakin laskea veneet vesille! Me lähdimme Düsseldorfiin perjantaina viiden tunnin yöunilla. Tässä tapauksessa aamu-viiden herätykseen lähtivät Jaakko, minä ja minun isäni. Ensimmäisenä messupäivänä keskityimme purjeveneisiin. Tarkemmin sanottuna vielä sellaisiin purjeveneisiin, joiden hintalappu nousee aika korkeaksi ja kätösiemme ulottumattomiin. Laitoimme sekä loton että euro-jackpotin vetämään, mutta siitä huolimatta, tällä kertaa ei päästy venekaupoille.

Garcia Exploration 52

Messujen suosikkiveneeksi nousi Garcia Yachtsin Exploration 52. Viime vuonna esillä oli 45 jalkainen malli ja tällä kertaa näytillä oli isompi malli. Alumiininen vene on nimensä mukaisesti seikkailuvene, jolla ei tarvitse väistää kylmempiäkään maisemia.

Nowhere you can’t go… Osuva lausahdus. Keulan alareunassa on kiinnityspiste, sillä taidetaan vetää venettä irti jäistä?

Istuinkaukalo on tilava ja kiinteän biminin alta on mukava tähystää. Veneen ovet ovi on todella jykevä, siitä ei tule yhdellä potkulla piraatit sisään. (Eikä kylmä.)

Garcian laidat ovat tukevat ja joka paikassa on hyviä tukia kulkemiselle. Esimerkiksi kuvan etulaidassa on pieni astinlauta katolla kiipeämiseen.

Mutta sisältä löytyy se, miksi Garcia nousi meidän suosikiksi! Sohvaryhmä on nostettu ylöspäin, jolloin sieltä näkee loistavasti sivuikkunoista ulos. Paatin ohjaaminen onnistuu sisältä, kun mittarit löytyvät sisältä olohuoneen etuosasta, josta on loistava näkymä ulospäin. Kuka ottaisi tämän käyttöön muissakin purkkareissa?

Arvostimme myös erittäin hyvin organisoitua säilytystilaa ja pesukonetta.

Atlantin kiertätäjät! Tosin yksi kolmesta on kiertänyt maailman vesiä aika tosi paljon enemmän kuin ne kaksi muuta. Pääsimme fanikuvaan Jimmy Cornellin kanssa. Hänellä itsellään on Garcian Exploration 45.

Amel 50

Alamme ilmeisesti vanhentua? Tai sitten ne muutamat kylmät purjehdushetket Atlantilla kotiinpaluumatkalla ovat muokanneet meidän purjevenemieltymyksiä? Katselimme nimittäin sillä silmällä useampaakin venettä, joissa oli kiinteä bimini tai hyvä mahdollisuus ohjata paattia suojasta. Amel 50 meni tähän kategoriaan, mutta siinä oli toisaalta yksi iso miinus. Ohjaaminen onnistui käytännössä vain kiinteän biminin alta. Fiilis olisi aika kaukana purjehduksesta.

Amelin istuinkaukalon kopin pystyi sulkemaan sateenpitävällä biminillä tai aurinkosuojalla. Silloin ajaminen tapahtui käytännössä vain sisältä.

Pahalle kelille ohjauspaikka on täydellinen. Mutta missä on purjehduksen tuntu? Tässä ei paljon tukka tuulessa hulmua ja seisten ei kunnolla mahdu ohjaamaan. Ei jatkoon siis kuitenkin.

Paras keittiö löytyi kuitenkin Amelista. Keittiö oli iso ja siinä oli helppo nojata käytävän seinään. Emme moittineet myöskään master berdroomia, joka oli veneen takaosassa. Sieltä oli näppärä luukku takakannelle, josta pystyi vähän huutelemaan ohjeita.

Kauniit kansitilat!

CNB 66

Jaakko on jokaisella Düsseldorfin reissulla ihaillut CNB:tä, mutta emme ole koskaan menneet sitä katsomaan. Tällä kertaa yllytin. Jos kerran oikeasti ihailee venettä, niin sinne vain katsomaan, vaikkei nyt uskottavinta veneenostajaporukkaa tälle veneelle ollakaan. Niinpä varasimme ajan ja kävimme tsekkaamassa veneen. Se on iso.

Ja muuta siitä ei sitten mieleen jäänytkään. Kaikki on vain isompaa ja avarampaa. On toki kaunista ja varmasti löytyy elintilaa hengailla (ja merellä lennellä pitkin avotiloja, koska sisällä ei ole mitään mistä pitää kiinni).

Voisin minä tuossa GT:n juoda kuitenkin.

Välähdyksiä muistakin paateista!

Kuvasin vähän sieltä täältä asioita, jotka miellyttivät silmää. Enemmänkin olisi voinut veneissä kiertää, sillä lentokoneessa kotiinpäin saimme heti kuulla kavereilta, että esimerkiksi Contestin paatit olivat ulkotiloiltaan mennen tullen hienompia kuin vaikkapa Amel. Me skippasimme ne, koska kaikkea ei vain jaksanut tsekata. Lauantaina mittariin kertyi 15 000 askelta ja siinä oli kyllä aika monen veneen tuijottelua. Toisaalta on hyvä, että katsomatta jäi vielä jotain, tekee sitten mieli palata taas jonakin vuonna!

Allures oli myös hieno, alumiininen seikkailuvene. Se ei ollut aivan niin roisi ja äärimmäisiin oloihin tarkoitettu kuin Garcia. Sisätilat eivät yllättäneet, vaan olivat aika tavalliset. Kunnon huoltotilat erottaa sen muista kokoluokan veneistä.

Hallberg-Rassyn isomman purjeveneen takahytti oli todella hieno! Eipä veneessä ollut muutenkaan vikaa, mutta minulle ei uppoa suljettu sitloota, vaikka se mahdollistaakaan hienot sisätilat.

Kaunotar ensi kertaa esillä!

Jeanneaun taidetta. Yleensä en tykkää kovin koristelluista keuloista, mutta tämä oli aika kiva.

Dufourin keittiöratkaisu oli kiinnostava. Vielä kun vasemmanpuoleinen seinäke ylettyisi pidemmälle, niin keittiössä olisi tosi hyvä puuhailla aallokossa.

Sama vielä toisesta näkökulmasta. Hyvä soppi kokkailuun!

Dufourin taavetit 39 koon veneessä.

Viime vuonna Bente julkaisi edullisen, 24 jalkaisen veneen, jolla voi aloittaa helposti purjehdusharrastuksen. Nyt he olivat tulleet messuille 39 jalkaisella veneellä.

Bentessä oli myös hyvä paikka ohjata sisältä, mutta kaltevat lasit tekivät aika paljon heijastuksia eteenpäin katsoessa.

 

Jos on ostamassa uutta purkkaria, niin kannattaa kyllä piipahtaa näille messuille. Esillä on purjeveneitä useammassa hallissa ja kaikissa kokoluokissa. Ja jotenkin se purkkarikuume nousee aina näillä messuilla. Se hetki, kun ajaa satamasta ulos, nostetaan purjeet ja sammutetaan moottori. Sen jälkeen vain veden kohinaa ja köysien ääniä. Love it!

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

 

0