Biskajanlahden ylitys

In Purjehdus by saaressa2 Comments

Sy Defyr on lähtenyt taas liikenteeseen, tällä kertaa isä on viemässä purjevenettä Välimerelle. Biskajanlahden ylitykseen tarvittiin miehistöä ja me Jaakon kanssa ilmoittauduimme jo hyvissä ajoin vapaaehtoisiksi. Biskajanlahti on meillä ylittämättä, koska palasimme Karibianreissulta suoraan Azoreilta Ranskaan ja matkasimme lahden ulkopuolelta maaliin. Nyt pääsimme kuittaamaan tämän legendaarisen pätkän!

Lähtö Roscoffista

Isä, Kirsi ja Defyr odottivat meitä satamassa, kun saavuimme lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vuokra-autolla Pariisista Roscoffiin. Olimme kuvitelleet ehtivämme illalliselle yhdessä, sillä auto oli vuokrattu Europcarilta etukäteen. Mutta eihän se niin helppoa ole. Kesti KOLME tuntia saada avaimet kentältä, sillä Europcarin pisteellä oli melkoinen jono ja asioiden käsittely oli maailman hitainta. Samaan aikaan muiden vuokraamoiden osalta jonot liikkuivat superhyvin. Kyllä harmitti! Mutta päästiin kuitenkin matkaan ja käytiin matkalla syömässä viehättävässä kylässä yllätysruokaa (emme puhu ranskaa ja tarjoilijan englanti oli myös rajoittunutta…) Yllätysruoka oli hyvää!

Sunnuntaina ehdimme käydä ruokakaupassa, palauttaa auton, nauttia lämpimästä suihkusta ja sitten jo lähdettiin matkaan.

Roscoffin kaupungin satamassa veneet parkkeerataan nousuvettä silmälläpitäen. Jos mielii merille, nyt olisi oikea aika lähteä tekemään lähtövalmistelut ja sitten veden noustessa pääsee reissuun!
Meillä vene oli uuden sataman puolella, jossa syväystä riittää vuorovedestä huolimatta.
Köydet irti!
Roscoff jää taakse

Lähdimme ulos todella tyyneen keliin.
Kaikki maailman unet

Ensimmäinen vuorokausi oli käsittämättömän tyyntä. Sekin vähän mitä tuuli, tuli suoraan takaa ja kukaan ei ollut innokas pidentämään matkaa leikkaamalla tarpeeksi tuuleen codea varten. Spinnu ei olisi pysynyt vedossa.

Moottoriajelu on aika tylsää aavalla merellä. Minulla ja Jaakolla oli jäänyt kahdet yöunet vähiin. Ensin öisen vuokra-autoajelun vuoksi, mutta lisäksi olimme tietenkin pakanneet viimeisenä yönä viime tingassa ja lähdimme reissuun viiden tunnin unilla. Olin myös ottanut pahoinvointilääkkeen. Niinpä nukuin jokaisen hetken, jolloin en ollut vastuussa etenemisestä tai syömässä. Ja vaikka sain nukkua ensimmäisenä moottorointiyönä ruhtinaallisen pitkään ainakin  kuuteen asti (Jaakko ei herättänyt minua vuoroon), niin jo yhdeksältä tuntui siltä, että pystyin vaivoin pitämään toisen silmän auki. Ja kun pääsin eroon vuorosta, menin heti nukkumaan.

Tästä oli hyväkin seuraus, nimittäin seuraavat yöt eivät tuntuneet ollenkaan niin vaikeilta!

Genaakkeri vetämään – purjehdus alkaa!

Sunnuntaina aamupäivällä Jaakko värkkäsi isän kanssa genaakkerin nostokuntoon tuulen noustessa hieman. (Minä siis nukuin aivan täysillä hytissä.) Heräsin sopivasti katsomaan, kun sininen purje lehahti sukasta ulos ja vetoon. Tai ei se ihan lehahtanut, vähän piti nykiä, että se lähti sukasta ulos. Ja sitten sammutettiin moottori. Taivaallista!

Useamman tunnin genaakkeri-ajon jälkeen tuuli alkoi nousta liikaa. Vaihdoimme aina takuuvarmaan virsariin.

Tuulta ja aaltoja

Loppumatkan tuulikin aika mukavasti. Viimeinen vuoro meni 10 – 13 m/s tuulessa, joku puuska kävi 15 metrissä. Tuulituurimme oli aivan ihmeellinen, vedimme koko matkan myötätuulessa virsarilla. Välillä heitettiin stora toiselle puolelle, sitäkin lähinnä, kun väistettiin liikennettä. Kovaan tuuleen tottuu nopeasti. Viimeisenä yönä tuntui siltä, että tuuli alkaa loppumaan. Mutta ei, se oli hetkellisesti tyyntynyt 10 metriin sekunnissa.

Aallot kasvoivat myös aika vaikuttavan kokoisiksi. Yritin kuvata niitä, mutta joka on joskus kuvannut isoja aaltoja, tietää, että kuvassa ne näyttävät aivan nössöiltä. Tai sitten en vain osaa, saa antaa vinkkejä!

Puolen matkan juhlat olivat vaatimattomat.
Kippari ja kipparinna vuorossa.
Reiska ajaa ja minä syön suklaata. Olin varannut jokaiselle päivälle oman suklaalevyn, ihan vain siltä varalta, että jos saan kunnolla meripahoinvointia, niin suklaa on ihan ok. Se ei niin harmita kumpaankaan suuntaan… No, selvisin yhtä insidenttiä lukuun ottamatta ilman pahoinvointia, mutta suklaat meni kyllä levyn päivätahdilla siitä huolimatta.

Paras aaltokuva, minkä sain aikaiseksi. Oikeasti ne oli isoja, vaikka meri näyttää lähes tyyneltä!
Yövuoro

Ajoimme yövuorot niin, että isä ja Kirsi vetivät yhdessä 6 tuntia ja sitten minä ja Jaakko toiset 6 tuntia. Vaikka tuulta oli paljon, oli purjehdus niin vakaata, että teimme yön pimeän tunnit vartin pätkissä. Toinen nukkui vartin sitloodassa. Kellon soidessa tsekattiin kumpi jatkaa.

Toinen yö meni suurten aaltojen kohinassa. Pilvet väistyivät osittain ja jäin tuijottelemaan purjeita upeaa tähtitaivasta vasten. Vierellä murtui välillä aaltoja valkoisiksi vaahtopäiksi, jotka loistivat pimeästä melkein kuin fosforina. Oli uskomattoman kaunista ja pimeää kuun jäädessä pilvien taakse.

Jaakko ajovuorossa. Yöllä oli tietenkin turkasen pimeää ja yllättävän pitkään. Ei tosiaan ollut suomalaista kuulasta kesäyötä!
Suunnitelman muutos

Olimme alun perin menossa Viveroon ja tarkoitus oli siirtää vene sieltä A Coruñaan torstaina. Näytti kuitenkin siltä, että tulisimme perille mahdollisimman typerään aikaan puolilta öin. Satama ei ollut kenellekään tuttu ja satamakirjan mukaan sinne pääsee 2,5 metrin syvyistä ränniä pitkin. Saapumisen aikaan oli myös matalin vesi ja mereltä puski isoa aalto suoraan satamaa edeltävään altaaseen. Yhdistelmä kuulosti vähän huonolta ja kun saimme päivitettyä säätiedot, päätettiin siinä ilta-yhdeksän aikaan kääntää veneen keula suoraan kohti A Coruñaa, jossa olisimme aamulla hämärän väistyessä.

Viimeinen yövuoro oli niin tapahtumarikas, ettei ehtinyt edes miettiä nokosia vuorotellen. Olimme lähellä rannikkoa ja satamista lähti vähän väliä kalastusaluksia ulos töihin. Tähyilimme heidän valojaan ja väistelimme rahtialuksia. Kaipasimme auringonnousua ja pimeän väistymistä.

Perillä!

A Coruñan sataman valot alkoivat näkyä aamun ollessa vielä pimeä. Laskimme purjeet ja ajelimme hiljalleen sisään satamaan. Kun saimme Defyrin kiinni laituriin oli aamu jo valjennut.

Satamapaikan kiikarointia
Perillä! Happy!
Jaakko empii ankkuriryypyn maistamista. Osoittautui, että brandy ei ole meidän juomamme.

Keskiviikko 7.08 kirjattiin saapumisajaksi. Reissu kesti siis alle 3 päivää ja maileja kertyi yli 400. Kävi todella hyvä tuuri säiden kanssa, että sääikkuna ensinnäkin löytyi sille viikolle, jonka me olimme varanneet lomaa ja toisekseen, että keli oli näin kiva purjehdukselle. Kiitokset vain Biskajanlahden hengille!



SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin



Comments

  1. Supersuoritus! Oi, todellakin legendaarinen legi, mutta ylitys on selvästikin järkevä näin heinäkuussa eikä marraskuussa :).

    Ah, noiden vuokra-autojen kanssa… musta tuntuu, että aina sen firman jono vetää kentällä huonoiten, minkä on itse valinnut.

    1. Author

      Kyllä, heinäkuun leppoisassa myötätuulessa. Oli kyllä hienoa! Ilmeisesti vuokra-autoa ei kannattaisi ottaa etukäteen, vaan valita kentältä lyhin jono? 😀

Jätä terveiset saareen!