Katanpää – historiallinen satamapysähdys

In Veneretkikohde by saaressaLeave a Comment

Ajoimme lyhyen matkan Isokarilta Katanpäähän, jossa yöpyisimme. Satama on suojaisessa paikassa ja luoteesta puhaltanut tuuli ei aiheuttanut satamaan minkäänlaista aallokkoa. Parkkeerasimme veneen poijuun kiinni ja pidimme pienen lepotauon niin kauan, että ystävämme kävivät viemässä tavaransa vanhassa kasarmissa sijaitsevaan majoitustilaan. Me yöpyisimme Jaakon ja koirien kanssa Huskyssa.

Sää todellakin suosi meitä…
Sataman kahvilasta haimme pientä purtavaa ennen luontopolulle lähtöä. Valikoima ei ollut kovin iso, mutta esimerkiksi omenapiirakka oli aikamoisen hyvää ja nälkää saatiin tyynnytettyä.

Katanpää on tunnettu linnoituksesta, kasarmialueesta sekä alueella sijainneesta kivilouhoksesta. Mutta näiden historiallisten havinoiden lisäksi siellä on mukava satamakahvila, saunat ja taidenäyttely. Me lähdimme ensimmäisenä luontopolulle, jonka varrelle osui näppärästi kasarmialue, linnoitukset ja lintutorni.

Vanhat talot

Satamasta lähdetään liikenteeseen mukulakivitietä pitkin. Aina kun katsoi eteenpäin, näkyi tiessä selkeä kivistä muodostuva keskiviiva. Asiat on tehty pieteetillä aikanaan! Tien rakentaminen on täytynyt olla hidasta hommaa ja siihen käytettiin vankeja, joista osa oli tuotu aina Kiinasta asti.

Mukulakiviraittia tallaan…!
Kasarmialueen talot olivat niin kauniita!

Taloissa on hauskaa vinolaudoitusta ulkopuolella. Vasemman puoleinen kuva on entinen sairaala, jonka nurkalta luontopolku lähtee rantaa kohti.

Ystäviemme majoitus oli kasarmitalolla. Sen hinta oli vähän suolainen, 110e kahdelta henkilöltä yhdessä huoneessa, ilman mitään mukavuuksia. Esimerkiksi jussarössä vastaava majoitus on kahdelle hengelle yli puolet halvempi.
Katanpäästä voi vuokrata kajakit. Saaren Katanpään osan eteläpuolella on upea suojainen ranta, jossa olisi todella mukava meloa kajakilla tai sup-laudalla.
Merinäköalat luontoreitin varrella. Polku voisi kulkea osittain vielä enemmän rantakallioilla, sillä näköalat saarelta ovat todella hienot!
Linnoitukset

Luontopolulta tullaan suoraan pikkupatterille, joka on rakennettu 1915. Me jatkoimme matkaa pieneltä isolle patterille, joka on noin 100 metriä pitkä. Viimeisen kerran tykeillä on ammuttu vuonna 1989.

Molemmista pattereista löytyy piknik-pöydät. Niin se aika muuttuu. Seikkailunhaluisille täältä löytyy tutkittavaa ja lapsille taatusti mielikuvitusta herättäviä paikkoja!

Kävelin ison ammusvaraston läpi ja otin pimeästä tilasta pari kuvaa salamalla. Oletko pelannut joskus Silent Hill-peliä pelikkarilla? No, tunnelmat oli vähän vastaavat. Ja katsokaa noita kuvia. Pienellä mielikuvituksella kyseessä ei ole varastotila, vaan ehkä hylätyn mielisairaalan operaatiohuone? Kävelin yksin varaston pimeydessä ja ei olisi tarvittu kuin outoja kolahduksia ja pelottavan kuuloista musiikkia, niin olisin juossut kipin kapin pois. Myönnän heti, etten myöskään pystynyt pelaamaan Silent Hilliä yksikseni, aivan liian pelottava!

Lintutorni

No niin, siirrytäänpä kevyempiin aiheisiin, nimittäin lintutorniin. Aiemmin se on toiminut vartiotornina ja kopissa olikin vartiotornin fiilistä. Tornilta näkee Isokarille.

Iltasaunat

Olimme varanneet iltasaunan yhdeksältä. Varasimme isoimman saunan, joka oli hieman kalliimpi, mutta siinä oli isompi kokoustila ja todella hyvä terassi. Saunalla ei ollut käyttöä enää meidän vuoron jälkeen, joten saimme jäädä terassille tekemään iltaruoan. Saunan löylyt olivat lempeät ja uimapaikka aivan vieressä. Saunakokemus sai meiltä täydet pisteet! Saunan jälkeen oli aika mukava kellahtaa veneen pedille ja nukuttiin sikeästi aamupalalle asti.

Sauna kolmonen terasseineen.
Herkkusalaatit ja leivät coming up!
Louhos

Satamakahvilan aamupalasta täytyy muuten mainita ihanat sämpylät, jotka oli leivottu itse. Niiden suomilla voimilla jatkoimme vielä kivilouhokselle ja taidenäyttelyyn.

Kivilouhokselta oli tosiaan otettu ihan reilusti kiveä. Se näkyy erityisesti merelle päin, kun vertailee vieressä olevia kallioita. Vankien hommana oli tehdä 80 mukulakiveä viikossa, mikä taitaa kertoa siitä, että ei ollut ihan nopeinta touhua…
Kivilouhoksen vieressä on vielä säästyneitä, upeita kallioita.

Vielä ennen lähtöä kipaisimme galleriaan. Se sijaitsee upeassa tiilitalossa lähellä satamaa. Mukana oli muutama taulu, jonka olisi voinut ottaa kotiin seinälle. Erityisesti abstraktit taulut olivat kauniita. Kannattaa käydä myös toisessa näyttelytilassa, jossa kerrotaan Katanpään historiasta valokuvin. Siellä oli mielenkiintoisia yksityiskohtia saarielämästä.

Katanpää oli todella mielenkiintoinen pysähdyspaikka ja sitä voi suositella muillekin. Satama on suojainen ja sataman porukka ystävällistä. Saaressa on paljon tekemistä ja nähtävää. Itseäni jäi kutkuttamaan kajakki-vuokraus, jota voisi koittaa seuraavalla kerralla. Kannattaa ottaa huomioon, että ravintola toimii tilausravintolana vain isommille ryhmille, eli omat grillattavat tai muut syötävät kannattaa varata mukaan. Kahvilasta saa kyllä pienempää purtavaa ja juotavaa. Satamassa on useampi grillikota, joten tämäkin homma on hoidossa!



SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin



Jätä terveiset saareen!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.