Uusia kuvia raksalta

In Rakentaminen by saaressa

Olemme takaisin saaressa! Tähän asti olemme asuneet täällä raksamiesten kanssa vuorotellen koko rakentamisen ajan. Me olemme olleet täällä viikon ja raksamiehet kolme viikkoa. Raksaa on jäljellä vielä pikkupätkä, mutta me aiomme pysyä saaressa tästä eteenpäin. Edes takaisin reissaaminen sekä jatkuva pakkaaminen ja purkaminen alkoikin käydä hermoille. Blogiakaan en ole jaksanut päivittää, sillä viikon saareilu on tuntunut niin pikaiselta pyrähdykseltä, ettei ole ehtinyt kuvata ja kirjoittaa. Viikko lomailua ja tieto siitä, että tänne saa jäädä, on selvästi auttanut asiaa. Kuvia on kamerassa jo vaikka kuinka paljon! Tällä kertaa niitä on raksan sisältä.

Aurinkoinen päivä

Lauantaina aurinko suorastaan tykitti valoa tänne saareen. Nappasin muutaman sisäkuvan kohta valmiista talosta.

Olohuoneen pitkä sivu on etelään. Olen jo aika innoissani kaikkien kasvien tuomisesta tänne. Ainakin saavat valoa!
Tästä kuvasta näkyy paremmin, että ihan vielä ei ole valmista. Parketti ylettyy olohuone-keittiön puoleen väliin.
Takan edustalta puuttuu vielä muutama rivi parkettia. Ja kappas, kuvassa on myös erittäin epävalmista terassia!
Asumme vielä vanhassa mökissä, mutta sänkyä on mallattu paikalleen. Samoin koirien joululahjaksi saamia petejä.

Saapa nähdä tottuuko sitä nukkumaan ihan näin valoisassa, mitä makuuhuoneemme nyt on. Täällä saa kyllä melkoiset auringonnousuherätykset. Tosin kesällä aurinko nousee sen verran idästä, että sitä ei etelän ikkunoista näe. Ehkä ihan hyvä, ettei vahingossa ruveta liian aamuvirkuiksi!

Tuntuu aika epätodelliselta, että talo alkaa oikeasti valmistua. Okei, onhan tässä vielä paljon tekemistä, mutta kuitenkin. Toinen epätodellinen fiilis tulee siitä, että tämä on tosiaan meidän talo. Olemme asuneet 6 vuotta alle 40 neliöisessä ulkoilman lämpötilaa seurailevassa mökissä. Tuntuu uskomattomalta, että meillä on jatkossa näin paljon tilaa ja lämmityskin pelaa maalämmöllä suurinpiirtein tasaisena. Käyttöönottoa odotellessa!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

0