Alkuajat saaressa

Päädyimme saareen kesän alussa 2013. Mietin jo silloin blogin kirjoittamista, sillä ajattelin, että tämä uusi elämänvaihe ansaitsisi vähän dokumentointia. Kaikki tapahtui kuitenkin niin nopeasti, että blogin kirjoittaminen jäi ja siihen löytyi energiaa vasta maaliskuussa 2014. Onneksi olemme ottaneet paljon kuvia ja niitä katsoessa mieleen tulvahtaa kaikki fiilikset ja tapahtumat. Päätin kirjoittaa ne talteen takautuvasti, ettei mikään jää unohduksiin.

Vuoden vanhoja päivityksiä olisi siis luvassa aikamoinen liuta, kunhan vain muistaisin kirjoittaa niitä. Toistaiseksi olen kirjoittanut yhden jutun, saapumisestamme saareen ensimmäistä kertaa.

1.6.2013 Ensimmäistä kertaa omaan saaripaikkaan

WP_20130601_028

Jätä terveiset saareen!