On aika lähteä!

In Atlantti, Bermuda, Purjehdus by saaressa

Atlantin ylityksen jännittävin osio, purjehdus Bermudalta Azoreille alkaa klo 11:00 paikallista aikaa. Tai oikeastaan me ylitämme lähtöviivan 11:10. Koko fliitti on jaettu kolmeen ryhmään, joista me purjehdimme ryhmässä B. Jännitys alkaa olla käsinkosketeltavaa, ainakin minun mahassani! Mutta ennen kuin lähdemme, ehdin juuri esitellä loppumiehistömme. Viimeksi esittelin Bahamalta joukoissamme lähteneen miehistön ja sen verran on ollut haipakkaa tämä Bermudalla olo, etten ole ehtinyt esitellä Heikkiä, Defyrin uusinta jäsentä.

TAKTIKKO – HEIKKI VESALAINEN

Atlantin ylityksellä toiseen suuntaan meillä oli taktikkona Perttu Rönkkö, joka on Suomen parhaita First 31,7-purjehtijoita. Purjehdus meni niin hienosti, että päätimme takaisintulomatkalla pysyä First-purjehtijoissa ja nyt taktikkonamme on Heikki, myöskin Suomen parhaita First 31,7-purjehtijoita. (Paremmuus ratkaistaneen tänäkin vuonna vesillä!) Heikki on purjehtinut aika lailla koko ikänsä ja veneily on kuulunut perheen harrastuksiin pienestä pitäen. First 31,7 valikoitui sitten oman perheen veneeksi kisamahdollisuuksien ja perheveneilyn yhdistämiseksi. Tosin tässä perheessä Heikki ei ole ainoa, joka kilpailee, sillä keulagastin hommia hoitaa vaimo (ja käsittääkseni purjeita on myös ommeltu pitkin yötä ennen kisoja!). Purjehdusosaamisen lisäksi Heikki on jo tässä muutaman päivän aikana osoittanut, että insinöörihommat tosiaan sujuvat myös. Kovalla vauhdilla on tullut valmista jälkeä huoltohommissa, on pidetty pleissauskoulua ja tehty reittianalyysejä. Kaikille halukkaille (ja varmaan haluttomillekin) on luvattu myös spinnulla ajotreeni silmät kiinni. Joten Heikki on loistolisä meidän retkikuntaamme!

Heikin merirosvovirnistys ARC:in järjestämässä illanvietossa.

Heikin merirosvovirnistys ARC:in järjestämässä illanvietossa.

RANTATAKTIKKO – PERTTU RÖNKKÖ

No eihän tässä ilman onshore-tiimiä olla menossa yhtään mihinkään! Olen apinoinut onshore-tiimi –sanan käytön Volvo Ocean Racesta. Eikö kuulostakin hienolta! Olemme selvästi täysin myytyjä First-taktikkojen suhteen ja mikäs siinä, viimeksi tuloksena oli turvallinen ja nopea ylitys. Heikki ja Perttu ovat ikään kuin vaihtaneet rooleja, sillä viime ylityksellä Heikki oli rannalla ja Perttu veneessä. Nyt Perttu seuraa säädataa maissa ja laskeskelee & lähettää meille tietoa siitä mitä tuleman pitää ja mihin kannattaa purjehtia. Pertulla oli veneessä homma viimeisen päälle hallussa, joten olemme aika hyvissä käsissä maista saatavan avun osalta.

Onshore-tiimiin kuuluu myös isäni, joka on ahkerasti lähettänyt meille tietoja omasta ja muiden veneiden sijoituksista, uutisia sekä säätietoja. Lisäksi hän on meidän onshore-mekaanikko, joka tuntee veneen läpikotaisin. Pari kertaa on jouduttu ottamaan satelliittiyhteys lähinnä sähköliitäntöihin liittyen, kun edellisellä ylityksellä huomattiin esimerkiksi, että akut eivät lataudu. Juttu oli korjattu viidessä minuutissa, kun saimme täsmäohjeet, mikä todennäköisesti on vikana. Toivottavasti mekaanikkopalveluita ei tarvita tällä kertaa!

Ja tietenkin meidän rantatiimiin kuuluvat kaikki perheenjäsenet ja ystävät, jotka jaksavat lähettää meille/jollekin crewsta sähköpostia ja terveisiä. Sähköposti avataan joka päivä kaksi kertaa ja aina jännittää, onko kenellekään viestiä. Erityistä huomiota aiheuttaa, jos joku saa sydämillä merkittyjä viestejä! Olenkin miettinyt, pitäisikö meidän aloittaa Jaakon kanssa kirjeenvaihto Defyrin meilissä, jotta myös me saisimme rakkaita terveisiä meilissä… 

MISTÄ YLITYSTÄ VOI SEURATA?

Kirjoitan blogia säännöllisen epäsäännöllisesti myös mereltä, joten www.saaressa.com –osoitteesta voi lukea uusimmat kuulumiset. ARC Europen sivuilta voi käydä katsomassa Fleetvieweria, jossa näkyy sekä meidän sijaintimme Atlantilla, että myöskin koko muun fliitin nopeudet, sijainnit ja sijoitukset. Fleetviewer löytyy täältä. Veneitä on mukana 37 kappaletta, joten meidän Defyrimme löytyy joukosta helposti. ARC Europe julkaisee facebook-sivuillaan yleisiä uutisia veneiden etenemisestä.

NETTI MERELLÄ

Olen saanut parikin kysymystä, että miten netin käyttäminen onnistuu veneeltä käsin keskellä Atlanttia. Meillä on veneessä satelliittipuhelin, joka käyttää Iridium-satelliitteja. Pystymme myös lähettämään ja vastaanottamaan dataa satelliitin kautta. Datailu merellä ei ole aivan halpaa, vaan se maksaa 10usd/mega. Hinnat pysyvät aisoissa, koska käytämme lähinnä sähköpostia ja systeemimme pakkaa sähköpostit pieniksi, eikä esimerkiksi päästä kuvia tai liitteitä läpi automaattisesti. Päivitän myös blogin sähköpostilla, jonka blogini sitten julkaisee. Tämän vuoksi mereltä lähetetyissä kirjoituksissa ei ole ollenkaan kuvia ja en pääse lukemaan kommentteja. Sähköpostin lisäksi lataamme säädataa tarpeen mukaan. Grp-tietueen koko on noin 300kb, joten ihan mahdottomasti paketista siinäkään ei ole kyse. Iridium on toiminut todella hyvin, meillä ei ole kertaakaan ollut ongelmia saada satelliittiyhteyttä ja dataa lähtemään/vastaanotettua. Toivotaan, että sama tilanne säilyy!

SÄÄ

Ja vielä lopuksi sääkatsaus tiistain tietoihin perustuen. Meidän ei tarvitse mennä Forecasters cottagelle kyselemään miltä näyttää, vaan saamme ennustemalleja useammasta eri lähteestä. Mukavalta näyttää se, että kovia kelejä ei pitäisi olla tulossa. Tosin täytyy muistaa, että ennuste ei ylety koko purjehduksen pituudelle ja että mallit voivat muuttua nopeastikin. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin rauhalliselta. Lähtöpäivänä tuuli on suorastaan hillittyä ja monet ovatkin pakanneet ylimääräisiä jerry-kanistereita dieseliä mukaan. Toivottavasti pääsemme kuitenkin purjehtimaan mahdollisimman paljon, sopivissa tuulissa. Taas pidetään niitä peukkuja!

Se on nyt kuulkaa niin, että Defyr kuittaa rannasta ja seuraavaksi siirrymme raportoimaan mereltä. Seikkailu odottaa!

0