Näyttelyn päätyö. (Kuva: Kaija Papu)
Kuvataiteilija Kaija Papun näyttely King of All the Animals pidetään meillä saaressa syyskuun ajan. Tarkemmin ottaen näyttely sijaitsee meidän jääkaapin ovessa. Ennen meitä näyttely on ollut Anssi 8000:n ja Maria Stereon jääkaapin ovessa, joten tässä tuli ihan suorituspaineita!
Avajaiset pidettiiin sunnuntaina. Aloitimme päivän siivoamalla. Sitten sitä jatkettiin siivoamalla ja vielä tunti ennen ensimmäisiä vieraita siivottiin. Tästä voi päätellä sitä, että teimme perusteellista työtä (ei suinkaan sitä, että alkutilanne olisi ollut jotenkin kaoottinen). Kärräsimme tavaraa pois saaresta neljä pahvilaatikkoa. Osa kesävaatteista meni varastolle, osa kamoista kirpparille. Okei ja pakko myöntää, että tavaraa laitettiin säilöön jopa saunaan, että näyttelyvieraat mahtuisivat mukavammin meidän pikkukotiin…
Ehdin juuri leipoa pullat kun ensimmäiset vieraat saapuivat iltapäivällä. Jaakko haki heidät satamasta sillä aikaa kun kaulin korvapuustitaikinaa. Ihailimme taidenäyttelyn ja kävimme läpi presidenttitietouttamme. Paras knoppimuisti taisi olla Aapolla, joka osasi kertoa pressoista kaikenlaisia stooreja. Hitsi, olisi pitänyt tehdä presidenttivisa näyttelyvieraille! Taidenäyttelyyn kuuluu olennaisesti skumppa, jota siirryimme nauttimaan laiturille. Sitten saapuivat jo seuraavat vieraat, eli saaren omaa porukkaa naapureista. Taiteilijakin pääsi paikalle muista velvoitteistaan!
Syksy Räsänen ja Pispala
Parhaan entreen tekivät kuitenkin tuttumme Helsingistä siinä vaiheessa iltaa, kun muita vieraita kuljeteltiin rantaan. Olimme facessa sopineet heidän tulostaan ja puhuneet kellonajoista. Mutta minäpä en muistanut lähettää viestiä, että missä kohtaa bussista pitää jäädä pois. Ja puhelinnumeroita emme olleet vaihtaneet. Siinä sitten luin viestin facesta, että kaverit ovat perillä. Bussin päättärillä. ”Että missäs se saari on?” No eihän se ole siellä päättärillä päinkään! Vaihdoimme viisaasti siinä kohtaa numeroita ja soitin kysyäkseni missä he ovat ja sattuuko meri olemaan lähelläkään. ”No tässä on tällainen silta ja sen vieressä laituri”. Kuulostaa ehkä epämääräiseltä sijainnilta, mutta koska oli veneellä jo liikenteessä, oli helpottavaa kuulla, että he ovat meren ääressä. Autolla koukkaaminen Suvisaariston kärkeen olisi ollut tolkuttoman pitkä matka. Huristelin TG:llä illan hämärtyessä kohti oletettua paikkaa ja katselin bussin linjakarttaa sekä merikorttia. Vaikutti siltä, että he olivat Moisön sillan juuressa. Siellä emme koskaan ole ajaneet ja merikortti näytti metrin syvää vettä. Ilta alkoi jo hämärtää tai itse asiassa pimetä. Nostin moottorin niin ylös, että ei nyt ihan joka kiveen osuisi ja putputin hiljaa lahteen. Toisaalta ajattelin, että jos en pysty näkemään pimeydessä kiviä, niin ehkä niitä ei siellä olekaan. Vettä oli lopulta oikein riittävästi ja löysin meidän näyttelyvieraat laiturilta huiskuttamasta. Pääsimme tekemään Suvisaaristokierrosta pimenevään iltaan. Nostan hattua Helsingin seikkailijoillemme, melkoinen iltaretki!
Pääsimme siis tekemään vielä yhden näyttelykatsauksen, tällä kertaa pimeyden ympäröidessä mökin ja takkatulen loimottaessa. Skumppakin vaihtui teehen. Upea päivä kaiken kaikkiaan ja mahtava nähdä eri vieraita aivan uudenlaisessa kontekstissa!
Hymyä huuleen taiteilija! Näyttää melkein siltä, että osaisin kuvata järkkärillä. Oikeasti minun ainoa kamerani on Lumia ja kuvaan sillä esimerkiksi kaikki blogin kuvat…