Tämän viikon aamut ovat näyttäneet aivan erilaisilta keskenään. Aina uskomattoman kauniista auringonpaisteesta tiheään sumuun, jota seurasi täydellisessä harmaudessaan jopa kaunis aamu. Perjantaina jouduin heräämään todella aikaisin, viiden jälkeen. Yllätyin aika lailla, sillä taivaanrannassa ei ollut pienintäkään auringon kajoa. Oli vain täydellinen pimeys. Ilmeisesti syksy alkaa saavuttaa meitä ja kuukauden tai kahden päästä näitä aamuja on yhtä enemmän.
Alkuviikon upea auringonpaiste
Linnut lähtivät lipettiin, vaikka yritimme hiipiä rantaan. Sorsat ja sen semmoiset ovat kyllä aika arkoja epeleitä.
Harmaaparta odottelee, että käännän selkäni ja hän pääsisi juomaan herkullista merivettä. En usko että se on kovin terveellistä tällä levämäärällä höystettynä, mitä rannassa nyt on…
Sumuinen aamu
Seuraava aamu oli niin sumuinen, että emme nähneet mitään muita saaria tai manteretta.
Meidän poijun takana pitäisi näkyä muutamia saaria ja yksi satama. Hyvä kun vesi näkyi etualalla, sitten sekin katosi harmauteen.
Joutsenet eivät paljon piittaa meidän läheisyydestä. Ne etsivät tyynesti aamupalaa matalan rannan pohjasta.
Ensimmäistä kertaa meidän saaressa asumisen aikana sumu on niin tiheää, että sataman laiturin päästä ei näy maata. Parkkipaikat, rakennukset ja kaikki katosivat totaalisesti!
Päivän väri on harmaa
Täydellistä sumua seurasi harmaus. Aamun värit olivat todella ankeat, mutta toisaalta hiljainen ja liikkumaton harmaus oli tyynellä tavallaan kaunista. Tunnelma oli niin pysähtynyt, että oli helppo unohtaa kiire töihin.
Jälleen kuva meidän poijusta! Ja nyt siellä näkyy ne taustan saaretkin!
Harmaus ja kiireettömyys hidasti koiratkin. Sain kerrankin kuvia, joissa pikkukoiralla ei ole viittä jalkaa ja kahta häntää…