Viime viikonloppuna päätimme lähteä yön yli veneretkelle. Kohde vain oli aika epävarma ja aikataulu myös. Lauantaina aamulla meillä ei ollut kiire vielä minnekään, kunhan olisimme perillä jossain saaressa noin seitsemän aikaan, niin se riittäisi. Jatkoimme puuhiamme, raksajuttuja, omenasoseen tekemistä ja sen sellaista. Ja kun lopulta saimme Huskyn irti laiturista, oli kello jo kahdeksan illalla. Niin tyypillistä! Tällä kertaa se ei ollut myöskään viisain juttu, sillä olimme matkalla Porkkalanselän länsipuolelle, pienelle kalliosaarelle Inkoon ulkosaaristoon. Kumpikaan meistä ei ole ollut siellä aikaisemmin ja mistään ei löytynyt tarkkaa opastusta, että mihin siellä kannattaisi rantautua.
Ilta pimenee
Ennusteet näyttivät tyyntä keliä ja siksi olin valinnut kohteeksi Sadeln-nimisen saaren. Bongasin sen kesällä katsellessani reissullemme viimeistä yöpaikkaa, mutta silloin se jäi väliin. Saari on melko suojaton, joten tyyni ilma sopisi siellä yöpymiseen parhaiten. Lisäksi rakastan kallioisia ulkosaaria, joten olin aika innoissani retkestä. Painelimme Huskylla hyvää vauhtia ulkokautta kohti Porkkalanselkää, jossa alkoikin sitten olla pimeää. Taskulamput olivat lataamassa hanskalokerossa ja tarvitsisimme niitä tosiaan rantautumisessa.
Porkkalanselällä aurinko laskee. Apukuski pakotti ajamaan hetken hiljempaa, ei kuulemma muuten saanut terävää kuvaa…
Lähestyimme Sadelnia pohjoisesta ja harvoista nettikuvista olimme päätelleet länsipuolen olevan parempi paikka rantautumiselle. Saaressa oli kuuleman mukaan myös soraranta, jolle voisi ajaa ja vetää veneen, mutta sen sijainti ei auennut meille etukäteen. Välikössä näimme yhden veneen rannalla. Katselimme taskulampulla sopivannäköisen paikan ja laskimme ankkurin. Meillä oli Sirmet-lauttamme isompi bruce-ankkuri mukana, sillä tiesimme, että tällä reissulla tarvitaan ankkurilta kunnon pitoa. Jaakko taskulamppuili keulassa, kun lähestyimme hiljaa rantakalliota. Sihtasimme korkeampaa kalliota päin, sillä siinä ei näyttänyt olevan kiviä. Jaakko hyppäsi maihin ja vedimme veneen rantautumisen kannalta vähän järkevämmän kallion kohdalle. Tässä kohdassa ei ollut kiinnityslenkkejä, eikä sopivia kiviä. Puita ei ollut koko saarella. Kalliokiilat eivät kuulu veneemme vakiovarustukseen (meni ostoslistalle), mutta sellainen tuli tehtyä pienemmästä ankkurista ja toinen rannalta löytyneestä harjateräksestä. Koska kiinnityssysteemimme oli vähän kirjava, laitoimme vielä yhden vahvemman puunoksan kalliokiilaksi kolmannelle köydelle. Siinä on ja pysyi!
Noo, olisihan sitä vähän aikaisemminkin voinut rantautua! Mutta perille päästiin!
Kello ei ollut tässä vaiheessa kovinkaan paljoa, mutta oikea pimeys teki heti tehtävänsä. Olimme täysin valmiita nukkumaan käytyämme tekemässä tosi lyhyen pyörähdyksen saaressa. Yritimme olla hipihiljaa, jotta saarella jo yöpyvä kalastaja ei heräisi, mutta epäilen ettemme rantautumistilanteessa ihan onnistuneet tässä. Söimme iltapalaksi eväsleivät, omenapiirakkaa ja suklaata. Sitten ei mennyt kauaa, kun nukahdimme Huskyn pedille aaltojen keinuntaan.
Sumuinen aamu
Saimme käytännössä kaksi aamua Sadelnissa. Ensimmäinen aamu oli varhainen, sillä sääennusteet lupasivat kirkasta aamua ja minä halusin tietenkin kuvata auringon nousun. Kello soi 5.50 ja joka puolella oli harmaata. Sumua. Käänsin jo kylkeä, kun Jaakko muistutti, että sumuhan on törkeän hienoa. No eipä siinä sitten muuta kuin saarta kiertämään kameran kanssa!
Löysäsimme yöksi köysiä ja kiristimme ankkuria, ettei vene osuisi millään tuulensuunnalla sivussa olevaan kallioon. Aamulla rantakalliot olivat niin liukkaat, että oli pakko uhrata yksi pyyhe kallioille tervetuloa-matoksi. Se piti hyvin ja oli helpompi kulkea.
Aluksi näytti siltä, että sumu väistyisi, mutta lopulta se nousi uudelleen ja kietoi koko saaren harmaaseen vaippaan.
Mereltä kuului ison laivan ääntä, mutta mitään ei näkynyt. Auringon yritys päästä sumuverhon läpi jäi kalvakkaaksi.
Taidokkaat hämähäkinseitit olivat täynnä pisaroita. Hämikset varmaan odottelivat aurinkoa yhtä kärsimättöminä kuin mekin.
Väriläiskät harmauden keskellä.
Kaverukset harmaassa aamussa.
Sumu sakeni niin paljon, että alkoi olla vähän kylmä. Oli vielä varhainen aamu ja päätimme mennä takaisin nukkumaan.
Toinen aamu oli täynnä värejä!
Nukuimme muutaman tunnin heräten silloin tällöin mereltä kuuluviin ääniin tai kiväärin paukahdukseen. Saattoi se kyllä olla jokin muukin ase. Saarelle oli rantautunut muutama linnustaja, kun menimme aamusella nukkumaan. Meillä oli aika täydellinen ajoitus heidän kanssaan. Me ehdimme kiertää saarta aamuvarhaisella ja painuimme sitten nukkumaan. Ja kun sitten heräilimme ja söimme aamupalan pitkän kaavan mukaan veneen sängyssä makoillen, alkoivat linnustajat lopetella. Ja tulipa testattua koiratkin, eivät ole paukkuarkoja.
Ja minkälaiseen aamuun heräsimmekään tällä kertaa! Aurinko paistoi ja päivän edetessä se alkoi jopa lämmittää. En voinut kuvitella, että reissuun olisi pitänyt pakata myös shortsit.
Saaressa on autiotupa ja huussi. Tupa on yllättävän iso ja sieltä löytyy useampi nukkumapaikka. Sen on kuulemma alunperin rakentanut linnustajista koostunut kaveriporukka.
Pienellä saarella on todella kaunis ja vaihteleva luonto! Kallioiden keskellä on kosteita paikkoja, joissa on rehevää kasvustoa.
Jokainen kolo, johon on kertynyt multaa, on täynnä elämää.
Nauhapastan näköinen jäkälä näytti ensin siltä kuin joku olisi heittänyt paperisilppua kallioille.
Uimaan
Aamupäivällä olimme saaressa kaksin. Kalastaja oli lähtenyt jo aikaisemmin aamulla ja linnustajat olivat retkillään lähisaarissa. Jaakko totesi, että nyt on niin lämmin, että on päästävä uimaan. Ja totta se oli, tuulettomassa paikassa oli lähes kuuma!
Sorarannalle Sadelnin ja Lilla Sadelnin väliin voi laskeutua köydestä tukea pitäen.
Jaakko ui vastarannalle Lilla Sadelniin. Tämän linjataulun kaveri on Sadelnin etelä-kärjessä.
Eteläisemmästä linjataulusta saattoi päätellä, että linjataulunmetsästäjien sihti viettää useammin oikealle kuin vasemmalle.
Rantautumispaikkoja
Testasimme vain yhden rantautumispaikan, mutta tässä on muutamia huomioita erilaisista rantautumismahdollisuuksista. No, ensimmäinen huomio on, että Sadelnissa on paras yöpyä silloin, kun tuulet ovat lempeät. Ja siitäkin huolimatta mereltä tulee kyllä aaltoa perille keinuttamaan paattia.
Sadelnissa on kiinnikkeitä ainakin muutamassa paikassa länsirannalla sekä Sadelnin ja Lilla Sadelnin välissä.
Saaren pohjoispuolella sorarannan länsipuolella on pieni kiinnityspaikka veneelle.
Varustaudu kalliokiiloilla. Ja jos nyt sattumalta et omista niitä, niin vara-ankkurikin voi toimia!
Kopterikuvasta näkee, että itäpuoli on rantautumisen kannalta todella haastava.
Punaisten nuolien kohdalla oli rannassa kiinnityslenkit. Me tulimme rantaan keltaista nuolta pitkin jyrkempää kalliota vasten ja hivutimme veneen paikalleen. Pienemmän keltaisen nuolen kohdalla on kivi, joka ei kuitenkaan ole pinnassa. Mietimme veneen siirtämistä illalla punaisten nuolten paikkoihin, mutta niissäkin oli rantaan kulkemisessa omat haasteensa, joten päätimme jättää veneen paikalleen.
Luimme jostain toisesta jutusta, että alumiiniveneen voisi nostaa sorarannalle. Me emme onneksi yrittäneet sitä pimeässä, sillä ranta on aika kivinen. Mutta miksei pienemmällä veneellä ja tässä se kalastajankin vene oli parkissa.
Kotia kohti
Puolen päivän aikaan me päätimme lähteä. Pieni seikkailu kannatti kyllä todellakin! Ulkoluodolla unohtui kaikki arkiset asiat ja mahdolliset huolet. Retkemme ei ollut pitkä, mutta niin hieno!
Lähtöä valmistellessa koirat makasivat masentuneina keulassa. Eikö tosiaan enää pääse maihin?
Heippa vaan Sadeln ja Lilla Sadeln! Me näemme taas jonakin tyynenä iltana!
SEURAA SAARIELÄMÄÄ:
Jaa facebookissa