Epävakaiset säät – epämääräinen jää

In Jäätilanne, Luistelu by saaressa

Vielä viikko sitten ajoimme veneellä mantereelle, mutta sen jälkeen on kuljettu jäätä pitkin. Juuri ennen jouluaattoa lämpömittari kävi melkein 10 astetta pakkasen puolella ja jäätä ehti tulla muutama sentti meidän reitille. Sen jälkeen lämpötilat ovat sahanneet nollan ympärillä ja taivaalta on tullut välillä vettäkin. Jäätilanne on vähän epämääräinen.

Tältä on näyttänyt lämpötilat viimeisen viikon ajalta Harmajalla. Aika samoissa lukemissa on menty myös täällä saaressa.

Tämän aamun harmautta… Enpä menisi tuon vaalean ja tumman jäärajan toiselle puolelle!

Tässä on siis katsottu sääennusteita jokaiselta päivältä ja odotettu pakkasia. Jää on kyllä kestänyt vielä ihan hyvin potkukelkkailua, mutta saisihan tuota enemmänkin tulla, niin voisi lähteä vaikkapa lenkille jäälle. Onneksi huomiselle luvataan kunnon pakkasta! Ja vuoden ensimmäiselle päivälle vesisadetta, pitäähän tasapainon pysyä. Mutta hiljalleen se siitä sitten lähtee pakkasen puolelle.

Luistelurata

Ennen joulua innostuin tekemään pienen luisteluradan meidän pihalle. Olin varma, että vetisen lumen alla oleva jää on aivan surkeaa. Olin väärässä! Lumi oli sinällään toiminut oivana eristeenä ja jää oli sen vuoksi aivan märkää ja pehmeää pakkasesta huolimatta, mutta paikoittain jopa tasaista. Kolasin radan auki ja jätin sen odottamaan pinnan jäätymistä yön yli.

Sompa kävi tarkastelemassa työn laatua.

Kolattavaa riitti! Totesin myös, että meillä tarvitaan isompi lumikola, tämä täyttyy aivan liian nopeasti.

Jouluaaton luistelut

Seuraavana aamuna keitin riisipuurot ja lähdimme aamupalan jälkeen luistelemaan. Jää oli kovettunut ja pystyihän siellä luistelemaan. Ihana aloitus aattopäivälle!


Koko sakki jäällä! Sompa jaksoi kiertää meidän mukana.

 

Yritimme tehdä vaakaa yhtä aikaa ja saada siitä vielä kuvan. Ei ollut helppoa! Mutta katsokaa Jaakon vaakaa, sehän näyttää tosi hienolta!

Perhepotretti. Pipokin on mukana, omalla tyylillään. Se tutki koko luistelun ajan rantakaislikon mielenkiintoisia hajuja.

Luistelusta kannatti ottaa ilo irti heti, sillä seuraavana päivänä vesisade oli rummuttanut jään pinnan rikki. En ole kuitenkaan luovuttamassa, uuden vuoden pakkasten kohdalla ajattelin koittaa pumpata vettä jään päälle ja katsoa, jos sillä tavalla saataisiin uusi luistelujää.

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

0