Jännittävä yönäytös

In Uncategorized by saaressa

Istuimme Rimpiläisen kanssa yövahdissa. Alkuillasta kuutamo valaisi meren, mutta nyt se vain kurkisti pilvien takaa. Tuuli oli laskenut päivän jäljiltä huomattavasti ja pyöri nyt 5 metrissä. Tuulikulma oli noin 120 true-tuulta. Tällä kurssilla näytti lähinnä siltä kuin olisimme menossa jonnekin New Yorkin suunnalla. Yhtäkaikki, genualla eteneminen oli todella leppoisaa. Niinpä annoimme autopilotin hoitaa ajohommat ja juttelimme niitä näitä. Olimme toivoneet vähän kovempaa tuulta, mutta vähänpä tiesin, kuinka tyytyväinen olisin hetken päästä kevyestä tuulesta.

Tuuli kääntyi entisestään taakse ja kuihtui lähelle nollaa. Genua ei pysynyt enää vedossa ja höntyili kannelle päin. Rimpis käänsi kurssia ylöspäin ja jäimme katsomaan suu auki, että mitä hittoa keulalla tapahtuu. Genua nimittäin jatkoi matkaansa mereen.

Saimme nopeasti jalat allemme. Ville lähti vetämään purjetta merestä ja minä kävin kajuutassa laittamassa etukannen työvalot päälle ja huikkasin nukkuville, että genua on meressä. Jengi rupesi vetämään kamoja päälle, mutta genua oli jo Rimpiksen toimesta melkein nostettu sivukannelle, kun pääsin ulos.

Genuan nostimen sakkeli oli pettänyt. Tilannehan oli siis se, että kello oli kaksi yöllä, genuan falli oli ylhäällä mastossa, ja purje kannella. Mietittiin, onko vapaaehtoisia lähtemään mastoon ja Rimpiläinen ilmoittautui. Joku voisi tässä vaiheessa kysyä, että miksi emme nostaneet code zeroa, joka olisi ollut tälle tuulelle nappivalinta. No katsokaas, haimme sen coden merestä päivällä, kun maston huipussa oleva hela petti ja tiputti purjeen alas. Code on meidän veneessä aivan uusi purje ja jäin sen osalta miettimään, että onko loadit laskettu aivan oikein, kun ensin se rikkoi blokin ja sitten helan mastosta. Code tuli alas ilman aallon aiheuttamaa lisävetoa tai tuulenpuuskaa. Ehkä hela vain tuli tiensä päähän. Genua sen sijaan on ollut luottopurje jo pitkään. Tuntui aika uskomattomalta katsoa sen liitelyä mereen.

Mutta takaisin genuan nostimeen ja Villen tulevaan mastoseikkailuun. Tuuli oli taas noussut ja oli 5-6 m/s, kun lähdimme kiinnittelemään Villeä valjaisiin. Ville oli tarkoitus hinata etustaagin kautta toppiin, josta hän pääsisi hakemaan fallin alas. On vähän eri asia nousta mastoon satamassa, kuin keskellä pimeää Atlanttia. Maston toppi heilui merenkäynnissä aika paljon, vaikkei kovasti tuullutkaan. Kovemmalla tuulella ei kiipeilyä olisi edes yritetty. Kiinnitimme Villeen kaksi fallia, jotka nostivat ylöspäin. Tässä kelissä pitää ehdottomasti kiinnittää myös alaspäin vetävä piuha, ettei Ville pääse heilumaan ihan älyttömästi. Lisäksi kiinnitimme Villen köydellä keulastaagiin, heilumisen välttämiseksi.

Sovimme ettei Ville käytä omia voimia nousemiseen, joten vinssimiehet Tiksi ja Axel saivat tehdä tosissaan hommia, että Ville saatiin ylös. Miehistöä ei ollut yhtään liikaa, jokaisella oli joku naru vedettävänä. Huipulle Ville saatiin muutaman vinssaajan vaihdon ja hapottavien käsien avulla. Genuan falli oli alhaalla alta aikayksikön ja seuraavaksi ruvettiin vetämään Villeä alas. Hänetkin saatiin alas hurraa-huutojen kera. Kuulemma vähän heilutti 12 m korkeudessa.

Ja arvatkaapa vain, saimme genuan uudelleen ylös 1h ja 15 minuuttia sen jälkeen, kun se tuli itsekseen alas. Tämän kunniaksi istuttiin porukalla sitloodaan ja Axel taikoi sekunnissa kaikille voileivät ja oluet käteen. Jopa Rimpiläinenkin otti oluen, vaikka oli ajatellut säästävänsä olut-annostaan ensi viikolle. Kävimme porukalla tilannetta läpi ja tunnelma alkoi muuttua mukavan rennoksi. Täytyy sanoa, että meillä on aivan uskomattoman pystyvä crew!

Ps. Pakko kertoa vielä aamusta… Olin vahdissa Tiksin kanssa, kun sitloodaan leijui uskomaton tuoksu. Aamupalaksi oli pancakeseja ja vaahterasiirappia. Jos tämä on tulosta siitä, että vapautimme Axelin viime yönä vahtivuorosta, niin tätä täytyy toteuttaa useammin!

Myös Code on taas käytössä. Ajelemme coden ja pannukakkujen siivittäminä kuutta solmua suoraan kohti targettia, eli St Luciaa. Aamuaurinko paistaa!

0