Kategoria: Uncategorized

PURJEHDUSARKEA

Jätimme torstaina sumuiset päivät taaksemme ja aloimme nähdä taas valoa ja värejä. Purjeet olimme saaneet jo keskiviikon puolella vetämään. Torstaina tuuli tuli sivulta tai vastaisena ja siinä se on pysynyt tähän asti. Niinpä olemme siirtyneet elämään kulmassa. Sisätiloissa liikkuminen, tiskaaminen ja kokkaaminen on haastavaa, kun vene keikkuu aalloissa jatkuvasti oikealle puolelle kallellaan. Jaakko on siirtynyt nukkumaan salonkiin, ettei jompi kumpi meistä liiskaantuisi toisen alle hytin seinää vasten.

Vahdit pyörivät omalla painollaan ja nyt meillä on testissä uudenlainen systeemi. Aiemmin olemme aina rullanneet vuoroja parilla tunnilla eteenpäin, niin että pimeät yövuorot osuvat kaikille tasaisesti. Tällä kertaa Ville ehdotti ja Lauri peesasi toisena purjehduspäivänä, että pitäisimme koko ajan samat vuorot, jotta vuorokausirytmi olisi helpompi säilyttää. Epäilin hetken Villen ja Laurin järjenjuoksua, sillä heillä oli ne tylsimmät vuorot, eli 24-03 ja 03-06. Kysyin monena päivänä sen jälkeen haluavatko he jo vaihtaa vuoroja, mutta järjestely oli kuulemma todella hyvä. Niinpä olemme edenneet kiinteillä vuoroilla.

JUHANNUSJUHLA

Harkitsimme koivuvihdan tekemistä ananaksen lehdistä ja sauna olisi todella tullut tarpeen! Keli oli vihdoin aurinkoinen, mutta päivävuorossa tarvittiin ajorukkaset ja kaikki mahdolliset lämpökerrastot kylmän tuulen vuoksi. Jaakko teki meille pitsat juhlapäivän kunniaksi. Päätimme nostaa keskikesän maljat ja teimme hyvät gt:t juhannuksen iloksi. Oli minun ajovuoro ja kaikki tulivat pihalle kilistelemään laseja (hmm, tai muovikuppeja). Yhtä nopeasti, kuin juomat hupenivat, katosi myös miehistö sisään lämpimään. Kohta Jaakko laittoi sisällä lämppärin päälle. Ulkona tarvittiin selvästi offshore-varustusta.

Tästä yöstä tulee todennäköisesti tämän reissun viimeinen yövahtimme. Jos kaikki menee hyvin, saavumme huomenna illalla/yöllä Roscoffiin. Ennen sitä meillä on eräänlainen ”pääseekö sammakko ruuhkaisen tien yli liiskaantumatta”-peli pelattavana. Ranskan edustalla on liikenteenjakaja, joka ohjaa laivaliikenteen kulkemaan tiettyä reittiä. Me emme mene liikenteenjakajan poikki (se ei ole sallittuakaan), mutta laivat kulkevat jakajan jälkeen aika pitkälti meidän ja Ranskan välistä. Ja niitä on paljon. Nytkin AISissa näkyy useampi kymmenen laivaa. Joten tässä saa olla vielä tarkkana laivojen, virtojen ja vuoroveden kanssa, ennen kuin ollaan Ranskassa. Mutta croissantit lähestyvät vääjäämättä!

Olemme tainneet kokea elämämme pisimmän sumun. Maanantai-iltana ajoimme tiheään hernerokkasumuun. Näkyvyyttä on ollut pahimmillaan muutama veneenmitta, mutta yleensä 100-200 metriä. Purjehdimme sumuun spinnulla, joten meillä oli tuultakin sellainen 4 m/s. Se ei kuitenkaan rittänyt puhaltamaan sumua sivuun. Niinpä maanantai-yö oli aika mielenkiintoinen. Täydellinen säkkipimeys, sillä sumussa valoa ei tullut mistään. Oli pakko purjehtia täysin tutkan ja mittareiden varassa. Lopulta tuulikin kuoli ja maanantai-aamusta lähtien olemme ajaneet koneella.

Sumu ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään. Ajoimme harmaassa vaipassa koko tistain. Missään ei näkynyt mitään. Tutkassa ei ollut ketään. Oli vain harmaata ja Volvo Pentan jytkytystä. Atlantti on ollut siitä lähtien käsittämättömän tyyni. Vain vanhaa maininkia ja peilityyntä pintaa.

SOLMUJA

Ylipäätään moottorointi on melko tylsää ja sumussa se on vielä tylsempää. Aika tiuhaan on tullut tuijotettua tutkaa, sillä kukaan ei halua jonkin AIS-järjestelmässä näkymättömän kalastusaluksen sukeltavan esiin sumusta suoraan eteemme. Mutta sen lisäksi eteneminen ei ole tarvinnut suurta huomiota. On ollut pakko keksiä kaikenlaista tekemistä. Kirjoja on luettu kovaan tahtiin. Kaikki leffat, joissa on molemmat, sekä Stallone että Schwarzenegger, on katsottu. Ja liuta muitakin. Uimassa on käyty. Tai Jaakko ja Ville kävi. Olin näkevinäni hain evän juuri ennen uintikeikkaa, joten jätin väliin. Lauri onnistui melkein polttamaan itsensä auringossa, jota ei edes näkynyt sumun läpi.

Ville ja Lauri harjoittelivat uusia solmuja tiistain päivävuorollaan ja Ville teki koristeellisen solmun merkkaamaan ratin keskikohtaa. Aiemmin siinä oli teippi. Ville oli ottanut solmun tekemisen ajaksi pilotin pois päältä ja lukinnut ratit oikean suuntaan. Kun solmu oli valmis, olimme kääntyneet 180 astetta nätissä ympyrässä ja ajoimme kohti Azoreita. Sumussa kumpikaan ei huomannut lyhyttä harhalenkkiä.

VILLEN COOKIESIT

Jaakko on tehnyt lähes meidän kaikki ruoat. Hampurilaisia, pastaa, pihvit… Kokkivuoroa ei ole tarvinnut vaihtaa, vaikka saavuimme tyyneen, sillä ruoka on ollut todella hyvää! Yllytimme kuitenkin Villen tekemään meille cookieseja jälkiruoaksi. Keksimme Laurin ja Villen kanssa hyviä variaatioita kekseihin, joita kohta saisimme maistaa toteutettuina. Parhaita oli ehdottomasti banaani-keksit.

1. Ota veneen keittiön ruokavaraston kätköistä Espanjassa marraskuussa ostettu suklaacookies-taikina.
2. Laita uuni lämpiämään. Asteilla ei ole väliä, sillä veneen kaasu-uuni lämpiää kuitenkin epätasaisesti ja vähän miten sattuu. 3. Sekoita pakkaukseen kuuluvat kaksi pussia.
4. Lisää kaurahiutaleita.
5. Arvo oikea määrä vettä taikinaan. (Taikinan pakkaus on heitetty pois marraskuussa ennen Atlantin ylitystä, koska Axel-kokin mielestä ohjeet ovat aivan turhia. ”Ne tehdään kuitenkin kaikki samalla tavalla!” Taikina kannattaa jättää notkeaksi. 6. Muotoile taikinasta keksejä leivinpaperille.
7. Paista cookiesit. Paiston loppuvaiheessa lisää osan keksien päälle joko rouhittua tummaa suklaata tai Daim-suklaata.
8. Suursuosion saavuttaneet banaani-cookiesit teet laittamalla cookiesin päällä paiston loppuvaiheessa banaanisiivuja ja kääntämällä sen kaksinkerroin. Banaani tuo vähän raikkautta suklaan keskelle ja on täydellinen napakymppi!

SUMU JATKUU

On keskiviikko ja heräsin aamuvuoroon Laurin jälkeen kuudelta. Sumu oli hieman auennut ja näkyvyyttä oli jo puoli mailia. Vahdinvaihdosta puoli tuntia eteenpäin kuvittelin jo näkeväni pilviä sekä horisontin. Kunnes harmaus kietoutui taas ympärillemme ja näkyvyys tipahti ehkä 200 metriin. Kuinka kauan sumu voi jatkua? Olemme ajaneet kaksi ja puoli vuorokautta sumussa. Se tekee reilusti yli 350 merimailia, ilman että sumu on hellittänyt kertaakaan. Heittämällä pisin sumu, missä meistä kukaan on ollut. Tänään meidän pitäisi päästä johonkin tuulikaistaan kiinni, ehkä silloin näemme taas horisontin ja taivaan. Meren pinta näyttää jo hieman elävämmältä. Katsotaan mitä tapahtuu!

Ensimmäistä kertaa ikinä tulin merisairaaksi, kun olin ala-asteikäinen ja purjehdimme perheen kanssa Tanskasta kotiin tätini syntymäpäiväjuhlilta. Muistan että äitini oli yövahdissa ja kiipesin sitlootaan hänen seurakseen. Olin valkoinen kuin lakana. Äiti tarjosi minulle After Eightiä, mutta en pystynyt ottamaan suurta karkkiherkkuani. Oli siis selvää, että voin oikeasti huonosti. (Lopulta tietenkin söin niitä After Eightejä ja hetken kuluttua oksentelin suklaaminttua laidan yli. Kyllä, olen ollut karkkihullu jo aika pienestä.)

Seuraavan kerran sain muistutuksen pahoinvoinnista Särkänniemessä tai Linnanmäellä, en muista kummassa. Mutta muistan erittäin hyvin viikinkilaivan ja sen kuinka vähän epäilin voiko laivaan mennä, mutta kavereiden yllyttämänä menin tietenkin mukaan. Se perhanan laite vaan keinuu ja keinuu ja juuri kun luulen, että se lopettaa, keinutus jatkuu, vaikka kuinka anelin mielessäni kyydin loppumista. Selvisin nipin napin ilman laattaamista.

Viikinkilaivasta voimmekin hypätä tänne Atlantille. Meillä loppui tuuli eilen (sunnuntaina) iltapäivällä ja lätkyttelimme koneella pitkän pätkän aamuun asti. Se että tuuli loppuu, ei tarkoita aaltojen loppumista. Aallot tulivat suoraan edestäpäin ja moottorilla ajaminen oikein tehosti aallokkoa. Olo oli kuin siinä halvatun viikinkilaivassa. Puoli vuotta veneessä asumista estää pahan olon ulkona, kroppa lienee jo vähän tottunut. Mutta sisällä en voinut tehdä mitään, eikä lukeminenkaan sujunut. Ja vielä kun ei ole purjehdittavaakaan, jää jäljelle nukkuminen. Niin ja suklaan syöminen. After Eightejä ei ole, mutta sairaan hyvä Oreo-keksisuklaa kyllä korvaa sen. Onneksi aallokko helpotti yötä kohti ja nyt aamulla veneellä on taas mukavan rauhallista.

MATKA PITENEE

Usein kun kuljetaan vauhtia X kohteesta A kohteeseen B, voisi kai olettaa matkan lyhenevän. Näin ei kuitenkaan ole. Meille osuu tähän matkan varrelle todella iso tyyni alue ja olemme arponeet mitä kautta sen voisi ohittaa. Tai ohi ei päästä, mutta mahdollisimman vähillä moottoritunneilla. Vaikka ostimmekin lisäkanistereita dieseliä, sitä ei ole lähellekään niin paljon, että voisimme hurauttaa tästä suoraa reittiä Ranskaan. Ensin ajattelimme lähteä itään, mutta Espanjan luoteisosan kohdille on muodostumassa aika myräkkää ja emme olleet ihan varmoja ehtiikö sieltä ajoissa alta pois.

Taktikkomme Heikki, joka on jo kotona Suomessa, on varmasti ylpeä meistä, sillä päätimme seurata hänen oppejaan. Pohjoiseen! Yritämme ajaa pläkä-alueen läpi ja hakea sen yläpuolelta myötätuulia. Aamulla tuuli nousikin myötäisenä. Sammutimme koneen ja nostimme genaakkerin spinnupuomin päähän. Emme me kovaa etene, emmekä lähellekään Ranskaa, mutta mennäänpä kuitenkin purjeilla! Purjeen noston jälkeen Jaakko päivitti reitin vastaamaan pohjoisen keikausta. Saimme 150 merimailia lisää purjehdittavaa tämän päätöksen myötä. (Kuuden solmun vauhdilla tuo on yli vuorokauden purjehdusmatka. Nyt etenemme keskimäärin viittä)). Jos jossain vaiheessa näytti, että tulemme perjantaina perille, niin käsilaukku siirsi sen lauantaille ja nyt näyttää siltä, että olemme Ranskassa sunnuntaina.

No, meillä on vielä kolme levyä suklaata, jota syö lähinnä vain minä ja Ville. Siltä osin siis kaikki hyvin, vaikka matka kestäisikin. Ja eikös purjehtija ole perillä, kun köydet irtoaa satamasta?

Pedro siniraitaisessa paidassaan todella saapui moottoriveneellään Ponta Delgadaan perjantaina iltapäivällä. Hänellä oli mukanaan minun käsilaukkuni. Aika uskomaton juttu. Käsilaukku pääsi omalle Azoreiden risteilylle ja heti perään purjehtimaan Ranskaan. Huippua!

Lähdimme siis liikenteeseen lauantaina kuuden aikaan. Miehistössä meillä on minun ja Jaakon lisäksi Ville sekä tuoreena jäsenenä Lauri. Eli neljän hengen porukalla mennään. Meillä on aika rauhallisen näköiset kelit, joten olemme tehneet kolmen tunnin vuoroja niin, että yksi kerrallaan on kannella. Näyttäisi siltä, että kelit rauhoittuvat pian liikaakin. Erittäin suuri tyyni alue saavuttaa meidät huomenissa ja meillä on edessä todella paljon moottorointia. Olemme jopa ostaneet extra-kanistereita dieseliä, vaikka se onkin periaatteitamme vastaan. Perille pitää kuitenkin päästä!

Tähän mennessä kaikki on mennyt mukavasti ja olemme nauttineet vauhdikkaasta purjehduksesta sekä hyvästä ruoasta. Pitäkää peukkuja, että pystymme purjehtimaan mahdollisimman pitkään!

TIISTAI, 14. PURJEHDUSPÄIVÄ

Olemme lähestymässä Azoreita ja tekemässä hienoa loppukiriä vähissä tuulissa. Voiko mikään olla jännittävämpää kuin tuulen metsästys ja nopeuksien vertailu ruotsalaiseen Euphoriaan? No, täytyy sanoa, että vähän tuli hiki, eikä se johtunut siitä, että saimme taas tuulesta kiinni.

Meillä oli nimittäin sellainen valas-safari, että oksat pois. Täällä on ollut todella paljon valaita ja esimerkiksi viime yönä kuulimme veneen vierestä omituisen murtuvan aallon äänen. Vaan se ei ollut murtuva aalto ja kohta näimme valaan suihkuttavan vettä meidän vieressä. Se lähti samantien pois, olimme ehkä häirinneet sen unia.

Nyt, kirkkaassa päivänvalossa, näimme veneen sivussa kaksi tai kolme valasta. Nämä olivat isoja. Yksi niistä lähti uimaan veneen kanssa samaan suuntaan noin 20 metrin päässä. Valaalla oli mittaa saman verran kuin Defyrillä. Me painamme 10 tonnia ja se valas painaakin sitten jonkin verran enemmän. Lopulta valaalle ei enää riittänyt uiminen meidän vieressämme. Luulimme, että se ui pois päin, kun yhtäkkiä veneen alta ilmestyi valkoinen hahmo, valaan sukeltaessa vatsaa näyttäen veneen alta sen vierelle. Se sukelteli muutamia kertoja veneen alta poikittain ja päätti sitten koittaa delfiini-temppua. Seurasimme kaikki silmä tarkkana valaan edesottamuksia ja kamerat rullasivat. Liiveihin meni nopeasti lifelinet kiinni, jos vaikka valas päättäisi tömäyttää vähän venettä. Muistutin myös nopeasti missä on pelastusveneet, grabbagit ja puukko pelastusveneen liinan irrotukseen. En ollut aivan varma vitsailinko, oli silti pakko muistuttaa, jos jotain sattuisi.

Valas lähestyi meitä takaa vasemmalta, sukelsi ja näytti meille selkäänsä muutaman metrin päässä veneen vierestä. Sen jälkeen se sukelsi veneen keulan alle kölin eteen. Hetken näytti siltä, että me todella tulemme törmäämään! Mutta valas osasi taitavasti arvioida oman liikkeensä ja se sukelsi sulavasti veneen toiselle puolelle. Siellä se teki vielä muutaman esiintymisen ja lähti sitten pois.

Huh! Jaakko oli juuri sopivasti lukenut eilen Yachting Worldista valas-tarinoita, joissa oli törmätty valaaseen (vene upposi 45 minuuttia tämän jälkeen), orca jahtaamassa moottorivenettä ja yhdessä valas oli hypännyt sitloodaan. Onneksi tämä valas ei näyttänyt hyppykykyjään! Pari vuotta sitten ARC:ssä joku oli myös törmännyt valaaseen ja seurauksena oli pelastuslauttaan siirtyminen. Luulen, että nämä törmäykset tapahtuu pääasiassa nukkuvan valaan kanssa kovemmissa vauhdeissa, joten periaatteessa fiilis oli, että ei pitäisi olla hätää. Kuvia ja videoita seuraa, kun päästään nettiin!

JA SE KISA

Oh, niin meillä on tämä kisakin menossa… Pieni tilannekatsaus rallysta. Olemme edenneet todella hyvin kohti Azoreita ja koko eilisen päivän purjehtineet fliitin parhaita vauhteja. Olemme myös saavuttaneet ruotsalaista Euphoriaa. (Ovatkohan he muuten yhtään tietoisia meidän välisestä kisasta? Uivat vaan ja nautiskelevat reissusta, kun me täällä yritämme täysillä purjehtia heidän ohitseen…) Meillä on ollut heitä paremmat tuulet viime yöhön asti. Mutta uskon, että heillä on paremmat purjeet. Meillä ei ole enää spinnua ja genaakkeri on käsin korjattu.

Olemme kehittäneet mitä hienoimpia purjevirityksiä, jotta saisimme olemattomasta tuulesta kaiken irti. Aamulla purjehdimme taas hetken lohikäärmeeksi nimetyllä code-virsarilla, mutta hökötystä kehitettiin vielä lisää. Nyt mukana oli myös genua, joka avattiin spiirapuomilla ison taakse. Etenimme 3,5 solmua kohti Azoreita tällä purjelaivavirityksellä. Olemme joutuneet myös moottoroimaan hetkisen, jonka aikana taktikko seisoi tähyilemässä merelle ja käski ajaa aina mielenkiintoisten pilvien alle, jos vaikka löytyisi tuulta. Nyt etenemme taas purjeilla.

Aamulla saamamme viestin mukaan yksi jos toinenkin vene on kyllästynyt lillumiseen ja lyöneet moottorin päälle (vauhdeista päätellen). Unconditional on pysähtynyt ilmeisesti tankkaamaan saarille ennen Hortaa. Suomalaiseen tyyliin täältä tullaan itsepäisesti purjehtimalla, vaikka se tarkoittaisi kaikkien purjeiden käyttöä yhtä aikaa. Tavoitteena on kuitenkin saapua Hortaan ennen kuin muut veneet jatkavat sieltä Angra de Heroismoon maanantaina! No ei, kyllä me varmaan olemme perillä keskiviikko-yönä tai aamulla.

SUNNUNTAI, 12. PURJEHDUSPÄIVÄ

Viime yö oli niin helppoa purjehdusta, että purimme vuorosysteemin. Jokainen oli kannella yksin kaksi tuntia. Ninan vapautimme, sillä superkokkimme oli tehnyt niin paljon hommia, että oli ansainnut kunnon unet. Heikki herätti joskus viiden aikaan, että laiva oli törmäyskurssilla. Sovittiin, että Heikki ottaa laivaan vhf:llä yhteyytä, että josko se suostuisi väistämään. Heikki kutsui laivaa useamman kerran viiden minuutin välein ja lopulta uninen ääni vastasi. ”Whose calling?”
”This is sailing yacht Defyr. We are on colliding courses in 12 miles.” ”So are you a fishing vessel?”
”Sailing yacht. Do you see us?”
”Yeah, yeah”
Heikki selittää vielä kerran, että ollaan törmäyskurssilla 12 mailin kuluttua. Laivalta ei vastattu mitään. Eikä kurssi muuttunut. Heikki laittoi jiippi-valmiuden, jos laiva tulisi liian lähelle. Sovittiin myös, että moottori on tyhjäkäynnillä, jos pitää yhtäkkiä ajaa alta pois. Laiva ohitti meidät lopulta mailin päästä nokan kautta. Useimmiten väistämme tietenkin itse isoja laivoja. Tällä kertaa olisimme joutuneet tekemään ylimääräisen jiipin, joten kyselimme laivan mahdollisuutta väistää. Ne muutamat kerrat, kun olemme ottaneet yhteyttä isoihin laivohin, olemme aina saaneet järkevän keskustelun ja sovittua toimintamallin. Tällä kertaa ei. Ja muutenkin isot laivat väistävät täällä oma-aloitteisesti hämmästyttävän usein. Täällä on toki tilaa väistää.

KYLMÄ AAMU

Oma vuoroni alkoi aamukuudelta. Pihalla oli niin kylmä, ettei mitään tolkkua. Ja sen lisäksi jouduimme pläkään ja ajamaan moottorilla. Buhuu. Sisällä oli lämppäri päällä, joten seisoin sitloodan suulla jalat lämpimässä sisällä tähyilemässä maailmaa. Koko vene nukkui sikeästi, taukoyö tuli selvästi tarpeeseen. Nina heräsi ensimmäisenä ja teki ihanat papu- ja perunasalaatit siitä noin vain odottamaan päivää. Tunnelma oli jotenkin upea. Kuulas, kylmä aamu, mutta sisällä lämmin kodikkuus ja teen tuoksu. Tein vielä Jaakonkin kaksituntisen melkein kokonaan, kunnes jengi alkoi heräillä yhdeksän jälkeen. Keitin vielä mannapuurot Ninan pitäessä vahtia. Sitten syöksyin ihan superväsyneenä nukkumaan.

Olin totaalisen poikki katkonaisen yön jälkeen. Merillä olo väsyttää välillä todella paljon. Vahtivuorot rikkovat unirytmin ja joskus yöllä jää kuuntelemaan ääniä, joista mielikuvitus rakentaa kaikenlaisia katastrofeja. Ei ole yksi kerta, kun yöllä herää kuuntelemaan menoa ja kuulostaa kuin ulkona olisi kovakin keli. Sitten kun menee tarkistamaan tarvitaanko ulkona apua, on siellä aivan rauhallista. Kaksin purjehtiessa olen monta kertaa kuullut huudon (ilmeisesti omassa päässäni) ja rynnännyt katsomaan, onko Jaakko vielä veneessä. Taidamme kaikki purjehtia unissammekin. Yksi yö olimme Jaakon kanssa vahdissa, kun sisältä kuuluu kolinaa ja Ville syöksyy sitloodan luukulle. Oli todella rauhallinen yö. Moikkaamme Villeä ja hän moikkaa takaisin vähän pihalla olevan näköisenä. ”Tuota, oletko hereillä?” Ville miettii hetken ja vastaa ”Joo.” Katselee yötä ja menee takaisin nukkumaan. Kuten olette ehkä huomanneet, Ville on ensimmäisenä apuna kaikissa keulahommissa, joten hän taisi juosta sisältä pelastamaan kuviteltua spinnua merestä tai etustaagin ympäriltä! Tämä oli pari päivää ennen purjerikkoja. Hän kävi ilmeisesti harjoittelemassa etukäteen.

PIKKUKIPPARIN KOOKOSLETUT JA VALASHAVAINNOT

Selailimme Ninan kanssa keittokirjaa ja päätimme tehdä jälkiruoaksi lettuja. Tupla-annos kookoslettuja! Nina teki upean tuna-pastan ja minä paistoin letut. Olemme siis olleet tänäänkin hyvässä ruoassa.

Päivällä tehtiin ainakin kaksi valashavaintoa. Molemmat niin lähellä, että koneet laitettiin tyhjäkäynnille, jotta valas tietäisi meidän olevan ihan luonnoton objekti, jota ei kannata tulla pukkaamaan pyrstöllä nokkaan. Olemme tehneet monia eläinhavaintoja, joista erikoisin sattui muutama yö sitten. Mustekala lensi sitlootaan! Ihan oikeasti en huijaa! Siihen se mätkähti köysien viereen. Lentokaloja olen nähnyt joo, mutta että lentävä mustekala. Kaikenlaista!

MYÖTÄTUULIPURJEET

Nyt kun olemme vihdoin kääntyneet kohti Azoreita, on taktiikan tarkoitus ollut ajaa myötätuulessa maaliin. Pikkuongelmaksi on muodostunut se, että meillä on vähän rajallisesti myötätuulipurjeita. Spinnu hajosi ja itse kokoonteipatulle ja neulotulle genaakkerille on laitettu tuulirajaksi alle 7m/s. Code zero ei toimi myötätuuleen ja virsari on tuossa 7m/s tuulissa liian hidas. Olimme Heikin kanssa vuorossa ja yritimme saada codea kulkemaan enemmän myötätuuleen. Ehdotin sitten virsaria ja taktikkomme sai sellaisen tietyn ilmeen, kun insinööri keksii jotain. Kohta meillä oli viritetty virsari yhdistelmällä code/iso! Laitos on ihan julmetun iso! Ei se mahdu edes valokuvaan. Ossi kommentoi, että tuntuu kuin ajaisi lohikäärmettä, kun supervirsari kellui aallolta toiselle. Jonkun mielestä ajo oli kuin risteilyaluksella etenemistä. Hieno tämä on, sanon minä! Ja sopii hyvin tämän yön tuuleen, joka näyttää liikkuvan 5 – 7,5 m/s välissä. Liian paljon meidän genaakkerille, mutta supervirsarille ok!