Käteni näyttävät niin ryppyisiltä, kuin kuvittelen niiden näyttävän sitten, kun istun kiikkustuolissa muistelemassa menneitä. Olen pitänyt purjehdushanskoja kuusi tuntia vesisateessa ja siihen päälle kaksi tuntia ilman vesisadetta, koska en jaksanut vaihtaa vaatteita kuiviin.
ITSENÄISYYSPÄIVÄ
Itsenäisyyspäivä oli ollut pakahduttavan kuuma. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ajelimme hyvää vauhtia aivan optimituulessa St Luciaa kohden. Porukka haki varjoa kuka mistäkin ja päivä sujui lähinnä lukemisen ja torkkumisen merkeissä. Koko reissun aikana ei ole ollut näin helppoja päivävahtivuoroja. Olimme nostaneet aamulla lipun salkoon ja siellä se liehui iloisesti, kun söimme juhla-illallista.
YÖ MUUTTAA SÄÄN
Maininki oli ollut koko päivän aika isoa ja se tuli veneen takasivusta rullaten paattia tehokkaasti. Heräsin yövuoroon kymmeneltä ja kahdentoista aikaan aalto oli tehnyt tehtävänsä. Jouduin roikkumaan laidan ulkopuolelle ja luovuttamaan päivän ruoka-annokset eteenpäin. Raivostuttavaa! Olin lievästi sanottuna onnellinen, kun Axel tuli omaan vuoroonsa kahdelta yöllä ja pääsin painumaan pehkuihin.
Suurinpiirtein samaan aikaan sää alkoi muuttua. Tuuli yltyi ja muuttui oikukkaaksi sekä nopeuden, että suunnan suhteen. Yhtäkkiä Jaakko heräsi viereltäni täysin valmiina kiitämään kannelle avuksi. Jaakko oli nähnyt unta, että Rimpis ja Axel ajoivat spinnulla kahdestaan tuulen puhkuessa puuskia yhä kovemmin. Naurahdin ja totesimme, että lepo vaan. Mutta tuuli tosiaan nousi ja kannella oli aloitettu purjeiden reivaaminen. Jaakko lähti jeesailemaan ja minä yritin maata paikallaan, että paha olo lähtisi pois. Unen sekaan kuului köysien narinaa ja vinssien kampeamista useaan otteeseen. Yön puuskat olivat pahimmillaan 17 metriä sekunnissa.
SUNNUNTAI TÄYNNÄ TAPAHTUMIA
”Ollaan kolmosia!” Huudahdettiin kannelle tiedoksi. Ulkona satoi aika lailla saavista kaataen ja vinssien luota vastattiin aika nopeasti, että: ”Lämmittää ihan ****sti sydäntä”. Olimme tosiaan saavuttaneet 3. sijaa pitäneen Ariettan ja menneet niukasti ohi. Minäkin heräsin tähän tiedotukseen, mutta mietin lähinnä, että voisiko tämän kiulun keikutus vihdoin lakata. Jaakko oli siirtynyt yöllä nukkumaan retkipatjalle salonkiin, koska oli kannelta tultuaan löytänyt minut nukkumasta poikittain hytistä, mikä on ainoa tapa nukkua rullaamatta hytin puolelta toiselle.
Aamusateesta oli myös hyötyä. Ainakin Jaakko ja Axel painelivat shampoiden kanssa suihkuun kannelle. Vettä tuli tosiaan niin paljon, että se vastasi helposti suihkua. Suorastaan raikasta! Jossain kohtaa aamua oli ilmeisesti ollut ihan ok:n näköinen ilma, sillä Tiksi oli saapunut omaan vuoroonsa sonnustautuneena aurinkolaseihin, hihattomaan paitaan ja shortseihin kirja kädessään. Arvio osoittautui turhan optimistiseksi.
Mikko teki ritarillisesti osan minun vuorosta, mutta kahdeltatoista oli mentävä kannelle. Minulla oli omaa vahtia jäljellä kaksi tuntia ja sitten lupasin tehdä neljän tunnin yhteisvuoron, joka normaalisti hoitui siinä samalla, kun jengi vietti aikaa kannella. Meillä alkoi Jaakon kanssa vahti yhtä aikaa.
VALAS
Valas oli bongattu ekan kerran jo hyvän aikaa ennen oman vuoroni alkua. Mikko ja Tiksi oli nähnyt niitä jopa kaksi. Tämä oli onneksi vain noin viisi metriä pitkä, joten ei tarvinnut olla kovin huolissaan kolarista. Valas ui todella pitkään veneen ympärillä. Muutaman tunnin ajan se uiskenteli veneen rinnalla ja sitten keulan ali. Se kävi pinnalla muutamia kertoja.Vuoronperään sisältä tultiin tihkusateeseen ihailemaan valasta ja Axel sai siitä videotakin goprolle.
Valassafarin lopuksi alkoi sellainen vesisade, että pisarat rummuttivat aallot aivan pehmeän näköisiksi. Vesi ei väreillyt aaltojen pinnalla ollenkaan ja maisema oli täydellisen harmaa. Sitloodassa vierailleet miehistön jäsenet katosivat vilauksessa ja samoin teki valaskin.
OUTO SIHAUS
Sateen myötä myös ukkonen alkoi jyristä. Tuuli yltyi 12-13 m/s puuskiin ja kääntyi 70 astetta. Reivasimme juuri purjeita postimerkin kokoisiksi, kun sisältä kysyttiin, että mistähän voisi kuulua omituinen sihahdus. Vähän niin kuin paineita päästettäisiin. Siinä vinssin ääressä tuli mieleen kaksi asiaa, joko jonkun läpiviennin (veneen rungon läpimenevä putki) on pettänyt ja jostain tulee vettä sisään tai sitten jääkaapin kompressori hajosi.
Tehokas jengi sisällä oli tarkistanut läpiviennit ja pilssin ennen kuin genua oli saatu reivattua (hmm, minun todella tarvitsee treenata vähän vinssaukseen tarvittavia käsilihaksia) ja kuittasivat, ettei vene vuoda vettä sisään. Hyvä! Myöskään jääkaapin kompressori tai kaasuhana ei ollut sihauksen syy. Olimme tulossa siihen tulokseen, että ehkä valas huuteli meille pytyn kautta terveisiä, sillä ääni kuului vessan suunnalta. Sitten löytyi sihauksen lähde. Rimpiksen pelastusliivit olivat arvioineet, että ne ovat veden varassa ja laukaisseet hiilidioksidipanoksen. Sisällä oli kyllä kieltämättä t-o-d-e-l-l-a lämmintä ja kosteaa! Meillä on varapatruunoita, joiden avulla liivit saatiin taas tikkiin kuntoon.
Tuulikin kääntyi taas takaisin ja sade alkoi hiljalleen muuttua tihkuksi neljän aikaan. Tuuli laski huomattavasti ja oli tuskallisen selvää, että pitäisi nostaa spinnu, jolla pääsisimme oikeaan suuntaan. Kun on ajanut monta tuntia vesisateessa, ei spinnumanööverit yleensä kiinnosta. Tässä kohtaa nousee esiin meidän vahtisysteemin hyvä puoli. Meitä on tarpeeksi monta ja kannen alla on lähes aina levännyttä porukkaa. Rimpis ja Perttu tulivat nostamaan spinnun ja Rimpis jäi ruoriin. Minä ja Jaakko jäätiin skuutteihin. Perttu teki meille kaikille vähän evästä ja tunnin parin kuluessa koko porukka valui sitloodaan viettämään sateetonta iltaa. Ajoimme todella läheltä ohi kilpasarjan Southern Child-venettä, jonka kanssa juttelimme VHF:ssä. Sovimme treffit rantabaariin St Luciaan. Lopuksi he totesivat meille: ”Ok, we’ll leave you to it, it seems like you are flying!” Siltä meistäkin tuntui, kun ohitimme spinnulla heittämällä kilpasarjan veneen suoralla kurssilla kohti St Luciaa. Olimme vähän ehkä polleina hienosta etenemisestä. Tietenkin noin minuutin päästä spinnumme oli rintsikoilla etustaagin ympärillä ja kova menomme loppui siihen.
Saimme spinnun onneksi kohtuullisen helposti irti ja vaihdoimme genuaan. Hyvä meno jatkui nopeasti uudestaan. Kirjoituksen aikana purje on vaihdettu jo code zeroon. Meitsi menee nyt nukkumaan ja toivon erityisesti kello 02 – 06 välille kelpo tuulia ilman sadetta. Over and out Defyristä!
Ps. Kiitokset lentokala, Kolumbus ja levä-infoista! Lentokalat voivat lentää jopa 100 metriä, Kolumbuksella ylitykseen meni 5 viikkoa ja levä on ehkä peräisin Sargasso-mereltä!