Lisää tuulta!!!

In Uncategorized by saaressa

Ääää, antakaa tuulta!!!! Olemme ajaneet pläkään. Tuulee 4 m/s ja spinnu pysyy juuri ja juuri vedossa.

Aamu aukesi aurinkoisesti ja mukavissa tuulissa. Saimme vielä hyviä uutisia meilissä, olimme cruising fleetin kolmantena edelleen! Tämä johti aktiivisen spinnuajoon aina siihen asti, että tuuli lopahti. Olin ollut vuorossa kuuten aamulla ja nukuin oikeastaan koko kuuman päivän ohi.

Mitä voi tehdä, kun pulkka ei kulje? No, jengi oli käynyt ainakin uimassa päivällä. Defyrin spa-osastolla on testattu kahdessa päässä vaalentaako sitruuna todella hiuksia auringossa. Sitruunoita meni neljä, mutta ei näytä tulevan vaaleita surffitukkia. Kalastusvälineet on laskettu veteen. Suurta pokeriturnausta jatkettiin iltapäivällä. Huutelimme vhf:llä muutaman mailin päässä olevalle Bluewater Moonie-veneelle, jos he toisivat meille kalaa, kun meillä ei kala syö. Lupasimme wasabia palkkioksi. Eivät ole muuttaneet kurssiaan tänne meille, joten ehkä hekään eivät saaneet kalaa. Jaakko turhautui jo niin paljon, että tiskaa sisällä kajuutassa muiden pelatessa viimeisiä pokerikäsiä. Pokerikello vaihtoi omistajaa Rimpikseltä Tikkaselle massikeisarin vaihtumisen merkiksi. Aurinko on laskenut.

Pitäkää peukkuja, että yöllä tuulee ja pääsisimme pläkästä näin vähällä!

0