Olimme Suomessa matkasuunnitelmaa sohiessamme (jep, oli vähän kiire) lähinnä katsoneet karttaa ja lyöneet aikataulua lukkoon. Esittelimme suunnitelmaamme isälle ja siskolle ehkä kuukautta ennen lähtöpäivää. ”Ai meinaatte mennä Barbadokselle?” No kyllä kyllä. Onko siinä jotain vikaa? ”No aika kova keli sinne on mennä, siinä kehittyy vähän hankalaa aaltoa. Venepaikatkin on vähän niin ja näin. Me jätettiin se sitten väliin.” Ahaa, no sehän on kiva. Yleensä jos isä sanoo, että joku asia on ”vähän” hankalaa, on edessä ihan kunnon settiä. Ei ole nimittäin tapana liioitella. Me olimme kuitenkin buukanneet itsemme kolmeksi viikoksi Barbadokselle ilman, että pystyimme muuttamaan aikatauluja, sillä ystäviemme lennot sinne ja sieltä oli jo buukattu. Olin huolesta hermostuneena, että saammeko venettä kunnolliseen paikkaan ankkuriin. Satamasta ei ollut ilmeisesti toivoakaan, ainakaan Noonsiten (satamapaikojen aapinen) mukaan paikan löytäminen ei olisi helppoa. Eikä huolta helpottanut erään Barbadokselle käyneen purjehtijan kommentti, että ”Ei sinne kannata mennä, siellä on pelkkiä varkaita.”
St Lucialla parikymmentä vuotta viettänyt purjehtija neuvoi meitä Rodney Bayn rantabaarissa matkaan kuluvan 17 tuntia ja että ensin pitäisi purjehtia Martiniquelle päin reilusti väärään suuntaan ja napata sitten myötävirta kohti Barbadosta. Eli sinne sitten vaan, aaltojen sekaan! Barbados on hankalasti saavutettavissa tietenkin siksi, että lähimmiltä saarilta on sinne kova vastatuuli ja Atlantilta vyöryvä vasta-aalto. Huomasimme aika pian käytännössä mitä tarkoitti isän kommentti ”Siinä on vähän sellainen alue, että aallosta muodostuu vähän hankalaa.” Huomatkaa useat ”vähän” sanat. Rannikko alkaa nousta kohti St Luciaa pitkältä matkalta ja aallokko on sen ansiosta sekä korkeaa että terävää pitkän matkaa St Lucialta lähtiessä. Onneksi tuulta oli vain 9-12 m/s. Lähdimme matkaan illalla auringon laskiessa, koska päättelimme matkan olevan helpompi lasten kannalta yöllä. Oli virkistävää purjehtia ihan vuoroissa. Meillä oli 3h vuorot, Jaakolla, Forsmannin Jussilla ja minulla. Purjehdus ei ollut mukavin retkemme, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin.
Samaan aikaan saapumisemme kanssa pääkaupungissa, Bridgetownissa, alkoi Mont Gay-purjehduskilpailu. Arvelimme pääkaupungin sataman olevan aivan täynnä ja lisäksi tullimuodollisuudet vaikuttavat olevan siellä aika hankalat. Päätimme suunnata uuteen Port St Charlesin satamaan maan luoteis-osassa. Noonsite kyllä kertoi, että sinne ei kauheasti toivota alle 100 jalan pikkuveneitä. Päätimme kuitenkin vähintään tullata siellä.
Ennakko-odotuksiin nähden tullaus onnistui mukavasti. Puolentoista tunnin paperisulkeiset, mutta health office, immigration ja tulli olivat mukavasti samassa talossa. Ensimmäistä kertaa tarvittiin veneeltä lähteviltä lentolippujen kopiot, jotta voitiin tarkistaa, ettei perheet Forsman ja Willför vain jää Barbadokselle loisimaan. Tullauksen ajaksi vene jätettiin tullin laituriin, johon oli helppo rantautua, päinvastoin kuin Bridgetownin Karibian risteilyaluksille tarkoitettuun laituriin. Kävin vielä satamamestarin juttusilla ja kyselin voisimmeko jäädä poijuun sataman ulkopuolelle. Satamamestari katseli merelle ja ihmetteli oliko siellä poiju vapaana ja mihinköhän Callisto on mennyt. En tiennyt mistä ihmeen Callistosta hän puhui, mutta saimme luvan mennä toiseen vapaana olevaan poijuun.
Mikäs sieltä saapuu? No sehän on Callisto!
”Ai tuo Callisto! Se on esitelty Yachting Worldissa ja…” Seurasi liuta yksityiskohtia, joita en enää muista. No joo, olihan satamaesittelyssä sanottu, että satamalla on 6 poijua superjahdeille. Me olimme ilmeisesti kiinni sellaisessa pikku-Defyrillämme. No, eipä tarvinnut miettiä kestääkö poiju meidän 10 000 kilon painoa, jos poijut on tarkoitettu 200 jalan moottoriveneille!
Keulassa näkyy luukku, josta laskettii Calliston aika todella hieno tender-boat. Sillä kuljetettiin porukkaa maihin.
Välillä olimme parkissa kahden superjahdin välissä.
En ole todellakaan mikään superjahtivene-fani, mutta oli mielenkiintoista nähdä minkälaista elämää niillä vietettiin. Kauluspaitainen miehistö kuljetti omistajia ja vieraita vähän väliä tenderillä maihin. Kahta puudelia (koiria) kannettiin kainalossa, koska ne eivät ilmeisesti itse voineet kävellä ja lähes isoisäni ikäisellä omistajalla taisi olla minua nuorempi vaimo. Siinä tärkeimmät juorut!
ANKKUROINTI PORT ST CHARLESISSA
Satamaa on helppo lähestyä, merellä ei ole mitään muuta ihmeellistä, kuin kalastuspyydyksiä, joita on suoraan sataman edessäkin. Saksalainen vene erehtyi luulemaan mehukatti-kanisterin näköistä rapumertaa poijuksi ja oikeasti yritti parkkeerata siihen. Satamaaltaaseen ohjataan punaisilla poijuilla, jotka jäävät sisään ajettaessa veneen oikealle puolelle. Vihreä valo palaa tullilaiturin päässä. Vene jätetään ensin tullilaituriin ja käydään hoitamassa tulliasiat. VHF:ään ei vastannut kukaan oikein millään kanavalla, joten lopulta ajoimme vain tyynesti sisään.
Tullilaituri on heti sisääntulon vasemmalla puolella.
Satamassa on kuusi laituripaikkaa, jotka ovat Noonsiten mukaan tarkoitettu lähinnä superjahdeille. Näimme laituripaikoille kuitenkin myös Pogo 40:n, vähän isomman katamaraanin jne. Osa paikoista vaikuttaisi olevan pidempiaikaisesti varattuja. Sataman ulkopuolella on kuusi poijua, joista me olemme nähneet vain kolme. Ehkä ne loputkin kuitenkin ovat siellä. Veneen voi jättää myös ankkuriin ja ankkurit näyttävät pitävän aika hyvin. Tälläkin hetkellä ankkurissa on neljä purjevenettä.
Poijumaksu on 0,8bbd/jalka, laituripaikka 2,4bbd/jalka. Meidän kokoisella veneellä poijupaikan lunastaminen maksaa noin 30€/päivä. Hintaan sisältyy pursiseuran palveluiden, kuten suihkun ja vessojen käyttö. Samoin uima-allasta ja aurinkotuoleja voi käyttää. Meille tärkeintä on ollut, että paatti pysyy varmasti paikallaan. Poiju- ja ankkuripaikat vellovat PALJON, etenkin yöllä. Tähän mennessä ei ole haitannut, mutta uskon tämän asteisen vellomisen haittaavan joitakin tasaisemmasta fiiliksestä pitäviä. Tuulen puolesta on ollut todella rauhallista.
Tullilaiturilta saa bensaa, dieseliä ja vettä. Vesi on täällä yllättävän edullista, meidän veneen etutankin täyttö maksoi 3 bbd. Tähän mennessä se on muuten ollut vähän yli 15€.
PURSISEURA, PURSIA JA SIJAINTI
Pursiseura on todella mukava, ruoka on hyvää ja porukka ystävällistä. Pääasiassa he palvelevat Port St Charlesin muita asiakkaita. Eli niitä, jotka ovat ostaneet Villan omalla laituripaikalla paikalle rakennetun sisäaltaan varrelta. Aika huimia kämppiä ja veneitä. Siellä on 50-60 jalkaisia Princessejä parkissa pihoilla vieri vieressä. Jos välillä on tuntunut, että me ja lähes kaikki Suomessa eletään paikallisiin nähden todella etuoikeutetusti, niin täältä luksusveneiden joukosta löytyy kyllä huima porras lisää elintasojen vertailuun.
Pursiseura oli upeasti valaistu yöllä. Laiturin alavaloja myöten.
Dinghy-dock sijaitsee pursiseuran edessä.
Sataman laiturit ja yksi pienemmistä moottorijahdeista.
Jaakon uusin lempipurjevene Destination. Omistajat vaikuttivat rennoilta ja puuhakkailta tyypeiltä. Koko ajan oli sukellusretkeä tai vähintään suppailua menossa.
St Port Charles sijaitsee saaren luoteisosassa ja näyttää siltä, että suurin osa menosta tapahtuu etelä- ja lounaisosissa. Olemme kuitenkin toistaiseksi tykänneet jättää veneen rauhalliseen paikkaan ja liikkua bussilla autolla tai seikkailemaan saareen. Nyt olemme myös vuokranneet auton, jolla voi hurautella ympäri mestoja.
NE VARKAAT…
Kaikenlaisia ennakkoasenteita kai kuuluisi välttää, menevät usein metsään. Barbados on ollut ehdottomasti turvallisimman tuntuinen paikka matkallamme tähän mennessä. Ihmiset vaikuttavat rehellisiltä, minkä näkee esimerkiksi siinä, että olemme saaneet aina vaihtorahat takaisin ihan pyytämättä, mikä ei ollut aina varmaa vaikkapa St Lucialla. Täällä on myös huomattavasti vähemmän, lähes nollassa, se älytön häsläys ja kaiken kaupustelu, miyä on ollut tähän mennessä joka paikassa. Lisäksi jengi on täällä tosi ystävällistä. Oikeasti ystävällistä, eivätkä mielestäni aina näe pääni kohdalla rahasäkkiä. Toisaalta Barbadoksella meneekin tähän mennessä vierailemistamme saarista taloudellisesti parhaiten.
No, joka tapauksessa, voimme suositella vierailua saarella! Se todella on vastatuulipurjehduksen arvoista!