Kategoria: Purjehdus

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

05.07.201905.07.2019

Biskajanlahden ylitys

Sy Defyr on lähtenyt taas liikenteeseen, tällä kertaa isä on viemässä purjevenettä Välimerelle. Biskajanlahden ylitykseen tarvittiin miehistöä ja me Jaakon kanssa ilmoittauduimme jo hyvissä ajoin vapaaehtoisiksi. Biskajanlahti on meillä ylittämättä, koska palasimme Karibianreissulta suoraan Azoreilta Ranskaan ja matkasimme lahden ulkopuolelta maaliin. Nyt pääsimme kuittaamaan tämän legendaarisen pätkän!

Lähtö Roscoffista

Isä, Kirsi ja Defyr odottivat meitä satamassa, kun saavuimme lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vuokra-autolla Pariisista Roscoffiin. Olimme kuvitelleet ehtivämme illalliselle yhdessä, sillä auto oli vuokrattu Europcarilta etukäteen. Mutta eihän se niin helppoa ole. Kesti KOLME tuntia saada avaimet kentältä, sillä Europcarin pisteellä oli melkoinen jono ja asioiden käsittely oli maailman hitainta. Samaan aikaan muiden vuokraamoiden osalta jonot liikkuivat superhyvin. Kyllä harmitti! Mutta päästiin kuitenkin matkaan ja käytiin matkalla syömässä viehättävässä kylässä yllätysruokaa (emme puhu ranskaa ja tarjoilijan englanti oli myös rajoittunutta…) Yllätysruoka oli hyvää!

Sunnuntaina ehdimme käydä ruokakaupassa, palauttaa auton, nauttia lämpimästä suihkusta ja sitten jo lähdettiin matkaan.

Roscoffin kaupungin satamassa veneet parkkeerataan nousuvettä silmälläpitäen. Jos mielii merille, nyt olisi oikea aika lähteä tekemään lähtövalmistelut ja sitten veden noustessa pääsee reissuun!

Meillä vene oli uuden sataman puolella, jossa syväystä riittää vuorovedestä huolimatta.

Kaikki maailman unet

Ensimmäinen vuorokausi oli käsittämättömän tyyntä. Sekin vähän mitä tuuli, tuli suoraan takaa ja kukaan ei ollut innokas pidentämään matkaa leikkaamalla tarpeeksi tuuleen codea varten. Spinnu ei olisi pysynyt vedossa.

Moottoriajelu on aika tylsää aavalla merellä. Minulla ja Jaakolla oli jäänyt kahdet yöunet vähiin. Ensin öisen vuokra-autoajelun vuoksi, mutta lisäksi olimme tietenkin pakanneet viimeisenä yönä viime tingassa ja lähdimme reissuun viiden tunnin unilla. Olin myös ottanut pahoinvointilääkkeen. Niinpä nukuin jokaisen hetken, jolloin en ollut vastuussa etenemisestä tai syömässä. Ja vaikka sain nukkua ensimmäisenä moottorointiyönä ruhtinaallisen pitkään ainakin kuuteen asti (Jaakko ei herättänyt minua vuoroon), niin jo yhdeksältä tuntui siltä, että pystyin vaivoin pitämään toisen silmän auki. Ja kun pääsin eroon vuorosta, menin heti nukkumaan.

Tästä oli hyväkin seuraus, nimittäin seuraavat yöt eivät tuntuneet ollenkaan niin vaikeilta!

Genaakkeri vetämään – purjehdus alkaa!

Sunnuntaina aamupäivällä Jaakko värkkäsi isän kanssa genaakkerin nostokuntoon tuulen noustessa hieman. (Minä siis nukuin aivan täysillä hytissä.) Heräsin sopivasti katsomaan, kun sininen purje lehahti sukasta ulos ja vetoon. Tai ei se ihan lehahtanut, vähän piti nykiä, että se lähti sukasta ulos. Ja sitten sammutettiin moottori. Taivaallista!

Useamman tunnin genaakkeri-ajon jälkeen tuuli alkoi nousta liikaa. Vaihdoimme aina takuuvarmaan virsariin.

Tuulta ja aaltoja

Loppumatkan tuulikin aika mukavasti. Viimeinen vuoro meni 10 – 13 m/s tuulessa, joku puuska kävi 15 metrissä. Tuulituurimme oli aivan ihmeellinen, vedimme koko matkan myötätuulessa virsarilla. Välillä heitettiin stora toiselle puolelle, sitäkin lähinnä, kun väistettiin liikennettä. Kovaan tuuleen tottuu nopeasti. Viimeisenä yönä tuntui siltä, että tuuli alkaa loppumaan. Mutta ei, se oli hetkellisesti tyyntynyt 10 metriin sekunnissa.

Aallot kasvoivat myös aika vaikuttavan kokoisiksi. Yritin kuvata niitä, mutta joka on joskus kuvannut isoja aaltoja, tietää, että kuvassa ne näyttävät aivan nössöiltä. Tai sitten en vain osaa, saa antaa vinkkejä!

Puolen matkan juhlat olivat vaatimattomat.

Reiska ajaa ja minä syön suklaata. Olin varannut jokaiselle päivälle oman suklaalevyn, ihan vain siltä varalta, että jos saan kunnolla meripahoinvointia, niin suklaa on ihan ok. Se ei niin harmita kumpaankaan suuntaan… No, selvisin yhtä insidenttiä lukuun ottamatta ilman pahoinvointia, mutta suklaat meni kyllä levyn päivätahdilla siitä huolimatta.

Paras aaltokuva, minkä sain aikaiseksi. Oikeasti ne oli isoja, vaikka meri näyttää lähes tyyneltä!

Yövuoro

Ajoimme yövuorot niin, että isä ja Kirsi vetivät yhdessä 6 tuntia ja sitten minä ja Jaakko toiset 6 tuntia. Vaikka tuulta oli paljon, oli purjehdus niin vakaata, että teimme yön pimeän tunnit vartin pätkissä. Toinen nukkui vartin sitloodassa. Kellon soidessa tsekattiin kumpi jatkaa.

Toinen yö meni suurten aaltojen kohinassa. Pilvet väistyivät osittain ja jäin tuijottelemaan purjeita upeaa tähtitaivasta vasten. Vierellä murtui välillä aaltoja valkoisiksi vaahtopäiksi, jotka loistivat pimeästä melkein kuin fosforina. Oli uskomattoman kaunista ja pimeää kuun jäädessä pilvien taakse.

Jaakko ajovuorossa. Yöllä oli tietenkin turkasen pimeää ja yllättävän pitkään. Ei tosiaan ollut suomalaista kuulasta kesäyötä!

Suunnitelman muutos

Olimme alun perin menossa Viveroon ja tarkoitus oli siirtää vene sieltä A Coruñaan torstaina. Näytti kuitenkin siltä, että tulisimme perille mahdollisimman typerään aikaan puolilta öin. Satama ei ollut kenellekään tuttu ja satamakirjan mukaan sinne pääsee 2,5 metrin syvyistä ränniä pitkin. Saapumisen aikaan oli myös matalin vesi ja mereltä puski isoa aalto suoraan satamaa edeltävään altaaseen. Yhdistelmä kuulosti vähän huonolta ja kun saimme päivitettyä säätiedot, päätettiin siinä ilta-yhdeksän aikaan kääntää veneen keula suoraan kohti A Coruñaa, jossa olisimme aamulla hämärän väistyessä.

Viimeinen yövuoro oli niin tapahtumarikas, ettei ehtinyt edes miettiä nokosia vuorotellen. Olimme lähellä rannikkoa ja satamista lähti vähän väliä kalastusaluksia ulos töihin. Tähyilimme heidän valojaan ja väistelimme rahtialuksia. Kaipasimme auringonnousua ja pimeän väistymistä.

Perillä!

A Coruñan sataman valot alkoivat näkyä aamun ollessa vielä pimeä. Laskimme purjeet ja ajelimme hiljalleen sisään satamaan. Kun saimme Defyrin kiinni laituriin oli aamu jo valjennut.

Jaakko empii ankkuriryypyn maistamista. Osoittautui, että brandy ei ole meidän juomamme.

Keskiviikko 7.08 kirjattiin saapumisajaksi. Reissu kesti siis alle 3 päivää ja maileja kertyi yli 400. Kävi todella hyvä tuuri säiden kanssa, että sääikkuna ensinnäkin löytyi sille viikolle, jonka me olimme varanneet lomaa ja toisekseen, että keli oli näin kiva purjehdukselle. Kiitokset vain Biskajanlahden hengille!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Purjeveneunelmia

Kurkistus kevättä ja veneilykautta kohti tehdään Düsseldorfin venenäyttelyssä ja siitä sitten liu’utaan Helsingin näyttelyyn. Ja kappas vaan, pian saakin laskea veneet vesille! Me lähdimme Düsseldorfiin perjantaina viiden tunnin yöunilla. Tässä tapauksessa aamu-viiden herätykseen lähtivät Jaakko, minä ja minun isäni. Ensimmäisenä messupäivänä keskityimme purjeveneisiin. Tarkemmin sanottuna vielä sellaisiin purjeveneisiin, joiden hintalappu nousee aika korkeaksi ja kätösiemme ulottumattomiin. Laitoimme sekä loton että euro-jackpotin vetämään, mutta siitä huolimatta, tällä kertaa ei päästy venekaupoille.

Garcia Exploration 52

Messujen suosikkiveneeksi nousi Garcia Yachtsin Exploration 52. Viime vuonna esillä oli 45 jalkainen malli ja tällä kertaa näytillä oli isompi malli. Alumiininen vene on nimensä mukaisesti seikkailuvene, jolla ei tarvitse väistää kylmempiäkään maisemia.

Nowhere you can’t go… Osuva lausahdus. Keulan alareunassa on kiinnityspiste, sillä taidetaan vetää venettä irti jäistä?

Istuinkaukalo on tilava ja kiinteän biminin alta on mukava tähystää. Veneen ovet ovi on todella jykevä, siitä ei tule yhdellä potkulla piraatit sisään. (Eikä kylmä.)

Garcian laidat ovat tukevat ja joka paikassa on hyviä tukia kulkemiselle. Esimerkiksi kuvan etulaidassa on pieni astinlauta katolla kiipeämiseen.

Mutta sisältä löytyy se, miksi Garcia nousi meidän suosikiksi! Sohvaryhmä on nostettu ylöspäin, jolloin sieltä näkee loistavasti sivuikkunoista ulos. Paatin ohjaaminen onnistuu sisältä, kun mittarit löytyvät sisältä olohuoneen etuosasta, josta on loistava näkymä ulospäin. Kuka ottaisi tämän käyttöön muissakin purkkareissa?

Arvostimme myös erittäin hyvin organisoitua säilytystilaa ja pesukonetta.

Atlantin kiertätäjät! Tosin yksi kolmesta on kiertänyt maailman vesiä aika tosi paljon enemmän kuin ne kaksi muuta. Pääsimme fanikuvaan Jimmy Cornellin kanssa. Hänellä itsellään on Garcian Exploration 45.

Amel 50

Alamme ilmeisesti vanhentua? Tai sitten ne muutamat kylmät purjehdushetket Atlantilla kotiinpaluumatkalla ovat muokanneet meidän purjevenemieltymyksiä? Katselimme nimittäin sillä silmällä useampaakin venettä, joissa oli kiinteä bimini tai hyvä mahdollisuus ohjata paattia suojasta. Amel 50 meni tähän kategoriaan, mutta siinä oli toisaalta yksi iso miinus. Ohjaaminen onnistui käytännössä vain kiinteän biminin alta. Fiilis olisi aika kaukana purjehduksesta.

Amelin istuinkaukalon kopin pystyi sulkemaan sateenpitävällä biminillä tai aurinkosuojalla. Silloin ajaminen tapahtui käytännössä vain sisältä.

Pahalle kelille ohjauspaikka on täydellinen. Mutta missä on purjehduksen tuntu? Tässä ei paljon tukka tuulessa hulmua ja seisten ei kunnolla mahdu ohjaamaan. Ei jatkoon siis kuitenkin.

Paras keittiö löytyi kuitenkin Amelista. Keittiö oli iso ja siinä oli helppo nojata käytävän seinään. Emme moittineet myöskään master berdroomia, joka oli veneen takaosassa. Sieltä oli näppärä luukku takakannelle, josta pystyi vähän huutelemaan ohjeita.

Kauniit kansitilat!

CNB 66

Jaakko on jokaisella Düsseldorfin reissulla ihaillut CNB:tä, mutta emme ole koskaan menneet sitä katsomaan. Tällä kertaa yllytin. Jos kerran oikeasti ihailee venettä, niin sinne vain katsomaan, vaikkei nyt uskottavinta veneenostajaporukkaa tälle veneelle ollakaan. Niinpä varasimme ajan ja kävimme tsekkaamassa veneen. Se on iso.

Ja muuta siitä ei sitten mieleen jäänytkään. Kaikki on vain isompaa ja avarampaa. On toki kaunista ja varmasti löytyy elintilaa hengailla (ja merellä lennellä pitkin avotiloja, koska sisällä ei ole mitään mistä pitää kiinni).

Voisin minä tuossa GT:n juoda kuitenkin.

Välähdyksiä muistakin paateista!

Kuvasin vähän sieltä täältä asioita, jotka miellyttivät silmää. Enemmänkin olisi voinut veneissä kiertää, sillä lentokoneessa kotiinpäin saimme heti kuulla kavereilta, että esimerkiksi Contestin paatit olivat ulkotiloiltaan mennen tullen hienompia kuin vaikkapa Amel. Me skippasimme ne, koska kaikkea ei vain jaksanut tsekata. Lauantaina mittariin kertyi 15 000 askelta ja siinä oli kyllä aika monen veneen tuijottelua. Toisaalta on hyvä, että katsomatta jäi vielä jotain, tekee sitten mieli palata taas jonakin vuonna!

Allures oli myös hieno, alumiininen seikkailuvene. Se ei ollut aivan niin roisi ja äärimmäisiin oloihin tarkoitettu kuin Garcia. Sisätilat eivät yllättäneet, vaan olivat aika tavalliset. Kunnon huoltotilat erottaa sen muista kokoluokan veneistä.

Hallberg-Rassyn isomman purjeveneen takahytti oli todella hieno! Eipä veneessä ollut muutenkaan vikaa, mutta minulle ei uppoa suljettu sitloota, vaikka se mahdollistaakaan hienot sisätilat.

Kaunotar ensi kertaa esillä!

Jeanneaun taidetta. Yleensä en tykkää kovin koristelluista keuloista, mutta tämä oli aika kiva.

Dufourin keittiöratkaisu oli kiinnostava. Vielä kun vasemmanpuoleinen seinäke ylettyisi pidemmälle, niin keittiössä olisi tosi hyvä puuhailla aallokossa.

Sama vielä toisesta näkökulmasta. Hyvä soppi kokkailuun!

Dufourin taavetit 39 koon veneessä.

Viime vuonna Bente julkaisi edullisen, 24 jalkaisen veneen, jolla voi aloittaa helposti purjehdusharrastuksen. Nyt he olivat tulleet messuille 39 jalkaisella veneellä.

Bentessä oli myös hyvä paikka ohjata sisältä, mutta kaltevat lasit tekivät aika paljon heijastuksia eteenpäin katsoessa.

Jos on ostamassa uutta purkkaria, niin kannattaa kyllä piipahtaa näille messuille. Esillä on purjeveneitä useammassa hallissa ja kaikissa kokoluokissa. Ja jotenkin se purkkarikuume nousee aina näillä messuilla. Se hetki, kun ajaa satamasta ulos, nostetaan purjeet ja sammutetaan moottori. Sen jälkeen vain veden kohinaa ja köysien ääniä. Love it!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

08.07.201808.07.2018

Tärpit Kroatian purjehdukselta

Palasimme reissulta jo viikko sitten ja päätin lyhentää loppureissun fiilikset yhteen postaukseen. Viikon reissulla pyörimme Kroatian saaristossa seuraavasti: Trogir – Veli Drevnik – Komiza (Visin saari) – St Klement (Palmizana Islands) – Hvar – St Klement – Bol (Bracin saari) – Milna (tankkaus) – Solta. Alla on hieno kuva viivoina reissustamme. Viiva ei sinällään edusta optimaalisia purjehduslinjoja, vaan keittiönpöytämme puunsyitä, joissa hiiri aina välillä pompsahtaa.

Hvarissa kävimme vain päiväreissulla ja palasimme illaksi takaisin Svet Klementin ihaniin laguuneihin. Milnassa kävimme lopputankkaamassa ja Soltassa tsekkasimme viimeisen päivän reissuna etelänpuolelta laguunin ja pohjoisen puolelta pikkukylän.

Palmizana Islands – Sveti Klementin saari

Yöpyminen laguuneissa oli tämän reissun parasta antia. Sveti Klement on kuin tehty ankkurointia varten, sillä saareen on muodostunut toinen toistaan hienompia ankkurointipaikkoja. Me yövyimme ensin Uvala Solinessa ja sitten sen viereisessä Uvala Tarscessa. Molemmista löytyi ravintolat melko läheltä rantaa. Uvala Solinessa osa porukasta lähti katsomaan illan MM-jalkapallomatsia ravintolan omistajan kotiin. Aikaisemmalla lounasreissulla tuli kutsu. Ylipäätään saari oli aika huippu ja molemmat ankkuripaikat antoivat suojaa pohjoisen tuulelta.

Solinessa otettiin supit ekaa kertaa käyttöön ja niillä käytiin tutkimassa rannat.

Tarscessa kiinnitimme katamaraanin peräköydet rantaan.

Käppäilimme Dionis-ravintolaan. Sinne kannattaa normaalisti varata pöytä, mutta koska ilma ei ollut kovin hyvä ja me olimme matkassa seasonin ulkopuolella, niin ravintola oli suurinpiirtein meidän. Ruoka oli taivaallista ja ravintola todella sympaattinen. Saimme myös esittelyn ravintolan viinitarhasta ja siitä kuinka mantereella uivat villisiat pyydystetään ennen kuin ne aiheuttavat haittaa sadolle.

Tuuleekohan tänään?

No aivan varmasti. On myös täysin tyyntä ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Tuulet olivat todella vaihtelevia. Yhden päivän aikana saattoi olla kaikkea rasvatyynestä kovaan tuuleen, joka sitten taas rauhoittui.

Kun saavuimme Bracin saarelle, olimme purjehtineet pienessä tuulessa, joka tyyntyi loppumatkasta. Ankkuroimme veneen ja kohtahan alkoi puhaltaa. Yhtäkkiä taivas oli täynnä leijalautailijoita ja korvissa suhisi. Päätimmekin jäädä yöksi ja siirsimme veneen illaksi viimeiselle vapaalle poijupaikalle ja katsoimme onnellisina poijustamme sataman ulkokylkeen parkkeerattuja purkkareita, joiden mastot oikeasti meinasivat kolista keskenään swellissä. Kävimme syömässä illalisen ja sen jälkeen olikin täysin tyyntä.

Aikainen aamu oli tyyni. Viimeisenä päivänä lähdimme kohti Soltaa aikaisin aamulla ja purjehtimisesta oli turha haaveilla.

Pitääkö se ankkuri?

Hvarista sanotaan, että siellä on vähän heikko ankkurinpito. Ja niin onkin. Kaikkialla muualla ankkuri piti todella hyvin, mutta siellä ei. Vinkkinä ainakin Android-puhelimiin saatava Anchor Alarm ja sen pro-versio. Jos kännykän jättää veneelle paikantamaan sijaintia, niin voi toisesta puhelimesta lähettää tekstiviestin Anchor Alarmiin ja se kertoo aina tarkan sijainnin ja kuinka monen metrin päässä vene on asetetusta ankkurointipisteestä. Tätä tuli käytettyä ahkerasti sen jälkeen, kun ankkuri petti yhden kerran.

Purjehdusta

Vaikka alunperin näytti siltä, ettemme saisi purhehtia ollenkaan, saimme seilata kaikissa tuulissa. Foreca näytti ennen matkaamme 3-4 m/s tuulia, mutta onneksi saimme enemmän!

Matkanteko on mukavaa

Purjehtiminen katilla ei tunnu todellakaan samalta kuin yksirunkoisessa purkkarissa. Kun ei vaan kallistella. Ihan totta, pöytien reunoissa ei edes ollut listoja, jotka estävät lasien tippumista. Niitä olisi kuitenkin tarvittu kahteen otteeseen. Kun länkytimme vastatuuleen isossa aallokossa Hvarin saaren ympäri ja ankkurissa Bracilla. Muuten veneellä pystyi helposti valitsemaan oman paikkansa sisältä, ulkoa, keulan verkoilta aina riippuen siitä mitä halusi tehdä.

Salla takapenkillä ihailemassa maisemia.

Ei septityhjennystä

Missään ei näkynyt septitankkien tyhjennyspisteitä. Toivottavasti tämä asia muuttuu. Viimeksi purjehdimme Kroatiassa yksirunkoisella veneellä, jossa paikan päällä selvisi, ettei edes ole koko septitankkia. Arvatkaapa vain kuinka hauskaa se oli, en suosittele!

Septitankin tyhjennysilme.

Soltaa ei kannata jättää väliin

Viimeisenä päivänä kävimme Stracinskan lahdessa päiväretkellä. Ihana paikka, jossa olisi voinut yöpyäkin. Meidän piti kuitenkin lähteä hiljalleen kohti Trogiria. Tarvitsimme vielä ruokaa ja pysähdyimme Soltan toiselle puolelle Stomorskan kylään syömään. Ja voi moro moikkanen mitä hyvät ateriat saimme!

Ravintolassa ruokamme grillattiin avotulella. Jestas, miten herkullista grillattuja kasviksia myöten!

Reissu lähenee loppuaan, enää lyhyt matka Trogiriin palauttamaan venettä.

Tankkaa ajoissa

Charter-yhtiömme kehotti meitä tankkaamaan jo Milnassa, sillä kaikkien veneiden palautus on lauantaina aamulla. Tämä tarkoittaa, että veneet tulevat perjantaina satamaan ja tankilla saattaa vierähtää pitkä tovi, kun kaikki odottavat vuoroaan. Oli ok ajella sitten Milnan huiteilta vaikka moottorilla Trogiriin. Me olimme tankilla jo aamulla 8.00 aikaan ja silti edessä oli viiden veneen jono. Siinäkin meni aikaa odotellessa, kun veneet parkkeerattiin, tankattiin ja vaihdettiin uusiin.

Vihannestorilla on taivaalliset herkut

Hedelmät ja kasvikset olivat toreilla aivan priimaa. Trogirissa hotellimme edustalla oli iso tori, jossa myytiin myös paikallisia säilöttyjä herkkuja.

”Hunajassa marinoidut mantelit… Hmm… Mä otan nämä!” Ja olen viikossa myöskin syönyt puoli purkkia hunajaista manteliherkkua. Aivan superhyvää! Oliiviöljypullot nappasimme mukaan torilta, jossa ne olivat paljon kaupunkia edullisempia.

Saimme vinkkejä reissuun Väiskin kaverilta, joka on purjehtinut paljon alueella. Hänen loppukaneettinsa taisi mennä jotenkin niin, että ei haittaa, vaikka kaikkea ei ehdi nähdä, koska uudestaan on tultava. Ja se taitaa pitää paikkansa. Viimeisenä päivänä Trogirin ravintoloissa ja kahviloissa juttu meni aina uudestaan siihen, miten ensi kesänä purjehdus kannattaisi tehdä. Onko se sitten ensi kesä vai mikä, mutta kyllä tekisi mielä tulla uudestaan tsekkaamaan sinisiä vesiä! Pilvi Villa Idur-blogista kehotti tutustumaan Lastovon saareen. Se on vähän kauempana, mutta kylläpä alkoi kummasti kiinnostaa reitin pidentäminen Visin saarta pidemmälle! Katsotaanpas milloin päästään uudestaan ja ihanaa reissua niille, joita Kroatian vedet kutsuu vielä tällä kaudella!

[line]

Samalta reissulta aiemmin:

Purjehdus Kroatiassa – Trogirista matkaan ja fiilikset matkakatista

Vis – Kaksi yötä Komizan kylässä

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

30.06.2018

Vis – Kaksi yötä Komizan kylässä

Vis sijaitsee hieman kauempana muista Kroatian saarista, joten saimme mukavan pituisen purjehduksen Veli Drvenikiltä Visiin. Pätkälle osui matkan parhaat purjehduskelit. Saimme testata storan reivaamistakin tuulen puhaltaessa lopulta aika rivakasti. Komizan lahdella vastaan tuli sataman työntekijät ribillä ja ohjasivat meidät poijuun. Satamapaikkoja ei enää ollut ja poijukin oli yksi viimeisistä.

Komiza

Komizan kylän kiersimme jo iltapäivän aikana. Sen kiviset, kapeat, kadut olivat ihastuttavia. Joka paikassa kasvoi kukkia ja viiniköynnöksiä, joille menetin kyllä sydämeni aivan täydellisesti. Kylästä löytyi useampi ravintola, studenac-minimarketteja ja leipomo. Niin ja kaksi gelato-myymälää! Tosin jäätelöt eivät enää missään yltäneet Splitin tasolle. Veneen ruokavarastojen täydentäminen täällä oli halvempaa kuin lähtöpaikan uudessa satamassa, jossa oli vain sataman kauppa tarjolla.

Satama-altaasta löytyy joka satamassa näkyneitä pikkupaatteja. Vierasvenelaituri on hieman kauempana.

Me pääsimme hakemaan vettä Komizasta lähtöpäivän aamuna. Meidän katti on vasemmalla ja sitten oikealla on tämä hieman isompi paatti. Veneen merkki on Navetta, josta revimme tietenkin loputtomasti huumoria. Etenkin kun nettitietojen mukaan sen viikkovuokra on 80 000e.

Ensimmäisenä iltana kävelimme Komizan pikkuruisia katuja ja suunnittelimme seuraavaa päivää.

Kadut ovat täynnä tuoksuja ja muun muassa rosmariinia kasvaa isoina pensaina. Tässä kuvassa kuitenkin jokin muu kasvi.

Voihan viinirypäle! Koko reissun ajan olen ihastellut isoja viinirypäleterttuja. Niitä kasvaa kaikkialla! Kauneimpien kahviloiden tai terassien kattoina kiemurtelee viiniköynnös.

Kävelimme ylös vanhalle kivikirkolle. Kirkon edustan hautausmaa oli täynnä värikkäitä kukkia.

Ylhäältä kirkolta aukesi kauniit maisemat alas kylään.

Toiset urheilee ja toiset ei – pyörillä Visin ympäri

Meitä oli tosiaan 8 kaveria mukana reissussa ja osa porukasta rakastaa urheilua. Ja kaikkihan liikunnasta tykkää, mutta kun oli tarjolla Kroatian reissun kuumin päivä ja 30-40 kilometriä pyöräilyä pitkin serpentiiniteitä aloin tähyillä skootterivuokraamoa kohti. Jakaannuimme kahdeksi tiimiksi, joista 4 lähti pyörillä kohti Visin kylää ja me loput neljä marssimme hieman myöhemmin hakemaan skootterit. Pyörillä piti nousta ensin serpentiinitietä jonnekin 500 metriin ja lasketella sieltä Visiin merentasolle takaisin. Sitten sama juttu toiseen suuntaan vähän kiertäen. Pyöräilyporukka totisesti ansaitsi illallisensa!

Visin kylä oli sympaattinen ja tunnelmaltaan se vaikutti Komizaakin mukavammalta. Veneet olivat peräparkissa rantaraitilla ja sinne olisi mahtunut vielä hyvin paatteja. Kylässä oli jopa Surfpunk-vaatekauppa, josta kävimme tsekkaamassa mahdollisia ostoksia.

Meillä oli treffit Visissä pyöräjengin kanssa ja kävimme yhdessä syömässä ihanan leipomokahvilan piirakoita. Roosa ja kumppanit lähtivät nousemaan takaisin ylöspäin pyörillä ja me jatkoimme tutkimuksia skoottereilla.

Ilona ja Mikko Visin kylän yläpuolella.

Skoottereiden etu on nopea pistäytyminen siellä täällä. Poimimme useammankin kerran vain jonkun rantaan päin johtavan tien. Oikealla näkyy pieni pätkä Grandovac-rannalle vievää hiekkatieta. Itse ranta ei ollut ehkä niin kummallinen, mutta rantatie sieltä takaisin vanhojen kivitalojen välistä oli aivan ihana!

Rantakadulla oli vierekkäin erittäin vanhaa ja sitten vähän uudempaa.

Rantakatu muuttui kylätieksi, joka mutkitteli kivitalojen välissä.

Visin kylästä meidät saatteli ulos portieeri.

Viinitila ja Stinivan upea uimaranta

Jaakko bongasi vielä muutaman mukavan poikkeaman pääreitiltä. Ensin laskeuduimme alas Stoncican uimarannalle, josta löysimme iloksemme myös pienen terassin tarjoiluineen. Rukavacin pieni kylä ja satamapaikka näytti upealta. Jos olisimme ehtineet olla Visissä vielä yhden yön, olisin ehdottanut veneen siirtämistä tänne. Rukavacin yläpuolella ylämäen jälkeen oli hauskan näköinen organic food -ravintola. Yksi tärkeä pysähdyspaikka oli tietenkin Visin viinitila. Me pysähdyimme Roki’s-nimiseen paikkaan ja pyöräjengi oli jo ehtinyt pysähtyä toisella viinitilalla lasillisella.

Rukavacin kylässä oli isompiakin veneitä ankkurissa, about selkäni takana.

Viinitilalla otimme pienet välipalat ja lasit talon valkoista ja puanista viiniä. En ole viinituntija, mutta kyllä ne alas hulahti!

Roki’sin viinitilalla valmistetaan perinteistä pekaa, jota haudutetaan useamman tunnin ajan. Tässä oli vielä edellisen illan ruoanvalmistuksen tuhkat. Meidän lähtiessä kaikki oli siivottu ja valtavan hormin alla paloi tuli illan ruokailijoita varten.

Stinivan rannalle pääsee vain veneellä tai sitten kapuamalla vartin ajan alaspäin kivikkoista polkua. Suosittelen muita kenkiä kuin fläpäreitä. Ranta on ehdottomasti pienen kapuamisen arvoinen.

Ranta on muodostunut kahden jyrkän seinämän väliin. Rannalla on kaksi vanhaa kalastajarakennusta, jotka ovat jo nyt uudessa käytössä. Toisesta sai ostaa virvokkeita ja oikean puolen pienessä talossa on majoitusta!

Visin rannassa on paljon erilaisia luolia, ymmärsin että se johtuu kivilajin pehmeydestä. Seuraavana päivänä purjehdimme saaren eteläreunaa kohti uusia seikkailuja ja kiikaroimme rantoja. Ehkä Stinivan rantakin on alunperin ollut tällainen muodostelma ja hiljalleen pehmeämpi kiviaines on hioutunut pois?

Maku ottaa rantaa haltuun.

Jännittävä hiekkatie

Jatkoimme matkaa kohti Komizaa ja pyörien palautusta. Löysimme kuitenkin vielä yhden houkuttelevan hiekkatien, jota oli pakko lähteä ajelemaan. Se lähti jyrkästi alaspäin ja välillä sai olla skootterin kanssa kieli keskellä suuta. Tai siis minähän olin vain kyydissä, joten pidin varmaan silmät kiinni.

Pian saavuimme alueelle, joka oli piikkilangoin aidattu. Piikkilangat olivat tosin osittain ruostuneet, mutta yhtäkaikki pari metriä korkeat piikkilanka-aidat olivat pysäyttävä näky. Jatkoimme hiekkatietä eteenpäin, kun eteemme aukesi iso tunneli, jonka toisella puolella ei valoa näkynyt. Vähänpä tiesi skootterivuokraaja, kun hän aamulla esitteli pyörät ja sanoi ”These are the lights, but you don’t need them.” Tottakai menimme luolaan.

Luolan suulla oli sen yläpuolella naamiointiverkko, jossa oli vielä kiinni kivennäköisiä murikoita.

Luola oli tosiaan pimeä ja skootterin valot kuin pikkutuikkuja. Luola oli yllättävän pitkä ja ehdimme nähdä sekä vasemmalla ja oikealla sivukäytäviä. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli Jugoslavian armeijan ohjusbunkkeri, jossa pidettiin aikanaan 20 metrisiä ohjuksia. Sivukäytävät olivat ohjusvarastoja. Huh, jännittävä paikka!

Mihin roska menee?

Jatkoimme hiekkatietä eteenpäin ja ohitimme jälleen korkeat piikkiaidat. Olimme siis ulkona vanhalta sotilasalueelta. Oletimme, että pääsisimme kiertämään hiekkatietä pitkin takaisin päätielle. Pikkuhiljaa matkan edetessä alkoi teiden reunoissa olla muovipusseja. Ihmettelin Jaakolle ääneen, että kuka näitä tänne heittelee. Ja pusseja tuli vain yhä enemmän. Ne olivat takertuneet tienvarren kasvillisuuteen ja kahisivat tuulessa.

Pusseja oli paljon.

Ja sitten pölähdimme keskelle muovipussien lähdettä. Kaatopaikka oli rakennettu suoraan rinteen reunalle.

Jonkun vanha keinuheppa oli nostettu erilleen kaatopaikkajätteestä.

Jätteet on vain kipattu rinteeltä alas. Tuuli kuljettaa kevyimpiä roskia sinne tänne ympäristöön ja taatusti myös mereen.

Jokaisessa satamassa oli jätteille omat keräyspisteet, joissa eroteltiin paperi, muovi ja sekajäte. Aika pahalta tuntui viedä tänne roskat, kun tiesi minne ne päätyy. Kysyin vielä sataman työntekijöiltä, että mihin alumiinitölkit laitetaan ja he neuvoivat pistämään ne sekajätteeseen. Saaren jätteenkäsittelykapasiteetti ei tosiaan taida olla turistimäärien tasalla, vaikka Vis ei edes ole kaikista suosituin Kroatian saari.

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

28.06.201828.06.2018

Purjehdus Kroatiassa – Trogirista matkaan ja fiilikset matkakatista

Viime kesänä päätimme, että lähtisimme kaveriporukan kanssa Kroatiaan purjehtimaan. Ajankohdaksi valikoitui juhannus ja sen jälkeinen viikko. Täällä nyt sitten ollaan! Jaakko puhui meidät nappaamaan vuokralle katamaraanin, sillä hän on halunnut päästä testaamaan matkakatilla purjehtimista. Meitä on reissussa 8 ja veneeksi otettiin Nautitech Open 40.

Kroatiassa veneiden vaihto on lauantaina, mutta me tulimme splitiin jo pari päivää aiemmin tutustumaan kaupunkiin. Ehdimmekin tsekata Kroatia-Argentiina -matsin ja aika monta kertaa vanhan kaupungin jäätelö-valikoimat. Split oli hieno, mutta isompi ilo aukesi lauantaina, kun pääsimme Trogiriin hakemaan venettä satamasta. Saimme veneen hieman etuajassa, koska olimme olleet kärkkymässä sitä satamassa jo vaikka kuinka aikaisin. Edellinen vuokralainen oli jättänyt paatin tankkaamatta, joten saimme heti ylimääräistä rantautumisharjoitusta bensikselle. Kippari-Jaakko oli innoissaan. Katti tuntui superhelpolta manööveerata!

Veli Drvenik – ensimmäinen yö Blue Lagoonissa

Ensimmäinen legi ei ollut kovinkaan pitkä, vaan parkkeerasimme suht nopeasti Veli Drvenik-saaren lounaispuolelle siniseen laguuniin. Mutta niin lyhyt matka ei kuitenkaan ollut, ettei oltaisi ehditty vähän purjehtia. Saatiin purjeet ylös, myös genaakkeri, joten kaikki oli testattu sekä valmista seuraavan päivän pidempää purjehdusta varten. Ehdimme sopivasti käydä uimassa, kun aurinko alkoi laskemaan saaren taakse.

Kelpas!

Uimahousut kuivumaan auringonlaskuun ja kala-aterialle!

Illalliselle lähdimme rannan ravintolaan. Ympärillä ei ollut mitään isoa kylää, vain tämä ravintola ja sen laituri. Kyläkin olisi varmasti löytynyt, mutta se oli sivummalla ja me painelimme jo pimenevässä illassa ribillä sinne missä tiedettiin ruokaa olevan. Ravintolassa oli upea puutarha, jonka mangoldeja ja kesäkurpitsaa taisimme syödä ateriallakin!

Ruokia odotettiin iloisina ja saimme todella hyvät kala-annokset lisukkeineen. Ruoista ei ole kuvaa, koska sen tultua pöytään, ei tosiaan malttanut keskittyä kuvaamiseen!

Katti-fiilikset

Ensikokemus matkakatista oli loistava! Tilat ovat niin hyvät lomapurjehdukseen näin isolle porukalle, ettei paremmat voisi olla. Neljä mukavaa hyttiä, kaksi veskiä suihkuineen, ylhäällä tilava keittiö/oleskelutila, joka jatkuu ulos katoksen alla olevaan vielä isompaan oleskelutilaan. Ja tietenkin keulan verkoilla on mahtava ottaa aurinkoa.

Ajamisen kannalta ongelman aiheutti jonkun saama neronleimaus asentaa peililasit hytin oviin ja ikkunoihin. Kuskin paikalta näkee hyvin oman sivun ja molemmat takakulmat. Lisäksi näkee pienen kaistan eteenpäin hytin ovien ollessa auki. Muuten täytyy olla kakkostähystäjä tsiikaamassa toista laitaa tai sitten kuskin itse pomppia pari porrasta ylöspäin, jotta näkee hytin yli koko näkymän. Tarkkana sai olla erityisesti laguuneissa tai satamissa, joissa on enemmän trafiikkia.

Ajotuntuma Nautitechissa oli aika erikoinen. Sitä ei nimittäin mainittavast ollut. Pistin veneen kerran aivan parkkiin vastatuulessa. En vain huomannut peräsinpaineista, että päästin paatin liian ylös tuuleen. Meidän Defyrissä eron olisi huomannut, vaikkei siinäkään maailman herkin tuntuma ole. Yleinen kommentti ratin takaa oli, että aika paljon sai tuijottaa mittareita pysyäkseen oikeassa tuulikulmassa. Maston tuulimittarin tsekkaus ensi kertaa nauratti. Nuoli kyllä näytti tuulen suunnan, mutta muuten mittari oli aivan vinksin vonksin.

Otimme vuokrakattiin lisävarusteena genaakkerin ja olemme saaneet nostaa sen muutaman kerran ylös.

Hidas paatti ei ollut. Maku osti alkumatkasta kapteeninlakin ja tekikin heti nopeusenkat! Nautitech nousi myös paremmin tuuleen, kuin odotimme.

Jaakko oli positiivisesti yllättynyt Nautitechin purjehdusominaisuuksista. Se tarjosi sopivasti vauhtia loma- ja aurinkopurjehdukselle.

Vuokraveneistä jää tietenkin aina kaipaamaan paria asiaa. Tässä veneessä olisi ollut hyötyä aurinkokennoista, sillä akut tyhjenivät rivakasti vähälläkin käytöllä. Ne olivat varmasti kovassa käytössä ja ehkä kaikki eivät ole huomanneet ladata akkuja säännöllisesti. Köydet jättivät osittain toivomisen varaa. Pidemmistä kiinnitysköysistä toisessa oli solmu ja toisessa nirhauma. Ja vaikka köysiä oli riittävästi, ei yhdetkään kiinnitysköydet olleet kovin pitkiä, joten ollessamme peräparkissa rantaan päin, saimme solmia useammman köyden peräkkäin, jotta nartsat riitti rantakiviin asti.

Toisaalta veneestä löytyi kaikki mitä tarvittiin. Oli taskulamput (toimivat), vara-ankkuri, vesiämpärit yms. Keittiöstä löytyi kaikki mitä keksittiin haluta, jopa perunanuija. Ja uskokaa tai älkää, sitä myös käytettiin (erittäin herkulliseen lämpimään peruna-feta-sipuli-salaattiin)! Kattipurjehdus menee taatusti jatkoon, sen voin sanoa jo nyt. Katin tilat ovat niin huiput lomapurjehdukselle. Ja onhan se kyytikin tasaisempaa, kun tällä ei tosiaan mennä toinen ponttooni ilmassa tukka liehuten!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ: