Joku voisi ihmetellä miksi istun perjantaina iltapäivällä Ponta Delgadan tullilaiturilla tähyilemässä merelle, vaikka minun pitäisi istua Defyrin ruorin takana tähyilemässä merelle noin 160 merimailia Ponta Delgadasta poispäin. Meidänhän piti lähteä kohti Roscoffia jo torstaina päivällä. No, istuin tietenkin odottamassa Pedroa, jolla on siniraidallinen paita ja joka saapuu Ponta Delgadaan moottoriveneellä kello 15:00.
LINDTIN MINTTUSUKLAA
Tiistaina olimme vielä Terceirassa, josta ARC lähti Ponta Delgadaan samaisen päivän iltana. Sadan merimailin matka taitettiin yöllä ja olimme sopivasta aamulla perillä. Olimme käyneet Laurin kanssa kaupassa Terceirassa ostamassa eväitä yöpurjehdusta varten. Olimme ilmeisesti aikoneet syödä aika paljonkin yön aikana, sillä saimme Portugalin kohtuullisella hintatasolla kulumaan huomattavan määrän rahaa kaikenlaiseen naposteltavaan. Siitä huolimatta, että juuri ennen köysien irrottamista olimme syöneet tukevan illallisen rantaravintolassa. Terceiran supermarketista löytyi myös minun suursuosikkiani, Lindtin mintulla maustettua tummaa suklaata. Laitoin tietenkin yhden levyn omaan käsilaukkuuni, noin niin kuin hakiaisiksi. Oma suklaalevy pitää olla.
Keskiviikkona illalla olimme viettäneet jo päivän Ponta Delgadassa, kun minttusuklaan himo kävi sietämättömäksi. Tänne se laukku! Ja se suklaa! Mutta eipä löytynyt suklaata tai käsilaukkua. Ei sitten mistään, vaikka venettä myllättiin ylösalaisin.
KÄSILAUKKU LÖYTYY
Soitin Ponta Delgadan ravintolaan, jossa söimme tiistaina. Sieltä kerrottiin laukun löytyneen tuolin selkänojalta. Hienoa. Laukku oli siis Terceirassa 100 merimailia väärään suuntaan siihen nähden, mihin me olemme menossa. Laukku oli annettu satamatoimistoon, jonne ehdin juuri soittaa ennen kuin toimisto meni kiinni. Sieltä kerrottiin, että laukku oli heillä ja että eräs mies toisi sen seuraavana päivänä Ponta Delgadaan. Mitään tietoa aikataulusta tai muusta en saanut. Torstaina aamupäivällä sain lisätietona miehen numeron ja soitin hänelle. Pedro ei puhunut yhtään englantia, mutta hänen naisystävänsä kertoi heidän tulevan Ponta Delgadaan illalla kahdeksan aikaan.
Käsittämätön tuuri! Olin jo ajatellut, että joutuisimme purjehtimaan 100 mailia takaisin laukun hakemiseksi. Laukussahan oli tyylikkäästi kaksi lompakkoa ja joka ikinen kortti, jonka omistan, aina elintenluovutustestamenttia myöten. Myös ainoat merikelpoiset aurinkolasini olivat käsilaukussa, joten halusin laukun takaisin.
Torstai-iltana Defyr oli lähtökunnossa, sillä olimme sopineet, että köydet irrotetaan heti, kun käsilaukku tulee takaisin. Maksoimme sataman, tullasimme itsemme ulos Portugalista ja hyvästelimme ARC-fleetin. Pedrosta ja naisesta ei vain kuulunut mitään. Lopulta soitin Pedrolle ja puhelimessa jutteleva nainen kertoo, että moottorivene oli mennyt rikki ja että he ovat vielä Terceiralla. Perjantaina he olisivat Ponta Delgadalla. Don’t worry! Ahaa, hienoa. Hän kertoi Pedrolla olevan siniraidallinen paita ja että hän saapuu moottoriveneellä kello 15:00. Muuta tietoa minulla ei hänestä ole.
VAIHTOEHTOJA
Pohdimme vaihtoehtoja ja niistä ainakin purjehdus Terceiralle hylättiin aika pian. Mietimme jos marina office voisi lähettää laukun Suomeen, mutta se tuntui aika heikolta mahdollisuudelta. Lopulta päätimme odottaa ja lähteä perjantaina heti, kun laukku saapuu. Olen kuullut joidenkin katsovan säämalleista milloin kannattaa aloittaa vaikkapa reitillemme osuva Biskajanlahden ylitys. Meillä sen päättää minun käsilaukkuni.
Niinpä istun tullilaiturin edessä odottamassa Pedroa, jolla on siniraidallinen paita ja joka saapuu Ponta Delgadaan moottoriveneellä kello 15:00.