Sitä toivoisi olevansa kovinkin kaukokatseinen ja miettivänsä asioita loppuun asti, mutta aina välillä joutuu huomaamaan, että näin ei ole asian laita. Niinpä lähdimme purjehtimaan sen enempää asiaa miettimättä.
Ja mikä ettei oltaisi lähdetty, kun kerran isä oli tullut veneellä kylään. Päätimme lähteä saattamaan häntä takaisin kohti Turun saaristoa, tosin vain alkumatkalle. Ystävämme lupasi heittää meidän auton mökkimatkallaan Barösundiin, joten pääsisimme kätevästi takaisin kaupunkiin. Tästä purjehduksesta tulikin varsinainen Atlantin ylittäjien saaristopurjehdus sillä Barösundista eteenpäin isä sai seuraa Fredrikistä, joka oli mukana heidän Atlantin ylityksellään. Fredrikillä on plakkarissa muitakin valtamerten ylityksiä, jos oikein muistan, Atlantti oli niistä viimeinen läpipurjehdittu pätkä. Aikamoista!
OI, MUISTATKO KUN…
Siitä onkin vähän aikaa, kun viimeksi on Defyrillä purjehdittu. Vuosi sitten kesällä kävin seilaamassa paatin sen kotiintulomatkalla Visbystä Suomeen, mutta sitä edellinen kerta onkin sitten meidän pitkältä reissulta. Niinpä juttu kääntyi vähän väliä Atlantille. Ja veneestä löytyi koko ajan ihania muistoja. Villen tekemät solmuharjoitustyö oli edelleen kiinni sisäänmenokaiteessa ja Heikin huikea naulakkosysteemi vessan suihkussa. Ei haittaisi lähteä uudelleen!
ARC 2014, meidän lähtö Atlantin ylitykselle. Pintaan nousee muistot siitä jännityksestä, kun koko suuri seikkailu oli vielä edessäpäin…
Ja mikäs se siellä! Keltainen fenderi poimittiin merestä keskellä Atlanttia takaisintulomatkalla (ykkösellä kyytiin tietenkin, oltiin kisassa, nii nei voinut pysähtyä, hehe!). Se haisi vielä monta viikkoa järkyttävän pahasti kalalle. Mutta toimii!
RANTOJEN TARKASTELUA
Tätä Jaakko oli odottanut. Kiikaria nimittäin. Meillä ei sellaista saaressa ole, joten kiikarin käsiin saatuaan, siitä oli suorastaan vaikea päästää irti. Piti nimittäin tiirailla toinen toistaan hienompia mökkejä ja maisemia. Siihen oli aikaakin, sillä alkumatkan ajoimme tylsästi moottorilla tuulen puuttuessa kokonaan. Mutta meille sekin oli hauskaa vaihtelua Busterilla ajamiseen!
Jaakko, Pipo ja kiikarit.
Myös Sompa katseli tarkasti veneestä ulos. Se oli ensimmäistä kertaa purjehtimassa ja siitä on tulossa oikein hyvä laivakoira. Heti jonkun moottoriveneen mennessä ohi se syöksyi salamana katsomaan sitä sitloodan laidalle.
Ohi meni vähän isompikin paatti, rannikkovartioston Turva
PURJEET YLÖS!
Nonni, vihdoin saatiin vähän tuulta. Alkoi kevyen tuulen purjehdus.
”Voidaanko oikaista tuosta merkin väärältä puolelta, saataisiin aika hyvin pidettyä vauhtia yllä…”
Pakostakin naurattaa, kun pääsee pitkästä aikaa vesille!
Jouduttiin ottaa pieneksi hetkeksi purjeet alas ja silloin kuuluu pitää kahvitauko.
Koirat osallistuu purjehdukseen.
KISA
Missä on kaksi venettä, siellä on tietenkin purjehduskisa. Tällä kertaa yllyttiin ihan huutelemaan veneestä toiseen. Väylällä edessämme purjehti Najad, jota saavutimme. Kisa saattoi olla vähän epäreilu, sillä meillä oli pari jalkaa enemmän pituutta ja se etulyöntiasema, että tiesimme olevamme kisoissa. Kapeassa paikassa lähestyimme toisiamme ja Najadissa ollut koira päätti ilmoittaa mielipiteensä manöövereistä haukahduksella. Tähän tietenkin meidän vanhempi koira aloitti välittömästi huutelun takaisin. Siinä ne sitten hetken juttelivat keskenään. Meidän pikkukoiraa jännitti, se kävi laidalla kurkkimassa ja juoksi sitten äkkiä takaisin minun jalkoihini.
”Ai mitä hiljaa.. minä tässä vain vähän juttelen!”
Sompakin rohkaistui katsomaan laidan yli naapuriveneen turrea.
Pentu piti tietenkin opettaa myös skuuttaamaan, eihän purjehduksesta muuten tulisi mitään. Kaduin hetken päästä, kun se tosissaan alkoi kiskoa köysiä. Hups!
BARÖSUND JA SCOLAN
Selvisimme melkein ilman sadetta Barösundiin asti, mutta viisi minuuttia ennen rantautumista alkoi sellainen suihku, että muisti taas miksi purjehdusvaatteet ovat niin ihania. Läpimärkinä rantauduimme bensalaiturille, joka oli muuten todella syvä ja kaikinpuolin erinomainen! Siirsimme veneen vielä vierasvenelaituriin ja kävimme syömässä Scolanissa. Ystävämme oli tullut hakemaan meitä, sillä heidän mökkireissunsa oli peruuntunut puolison sairastumisen vuoksi. Niinpä istuimme koko jengillä Scolanin terassilla ja söimme aikas hyvät safkat. Voin suositella!
Loppumatkasta jopa nuoremmalta koiralta oli patterit loppumassa. Nukkua se ei silti malttanut, vaan nuokkui puoliksi istuen ja silmät lupsahdellen.
Barösundissa oli avannut uusi rantakahvila! Harmillisesti emme ehtineet käydä sielläkin, muuta kuin ihastelemassa hyvän näköisiä kahvileipiä.
SIITÄ SUUNNITTELUSTA…
Ajelimme kotiinpäin koko joukko tyytyväisenä, että emme olleet enää veneessä, sillä vettä satoi kaatamalla. Harmi tietenkin isälle ja Fredrikille, he olisivat läpimärkiä. Muuten, arvasitko jo missä kohtaa meidän purjehdustamme prosessi ontui? No, siinä Espoon lähestyessä tajusimme, että lähdimme saaresta veneellä, joka on nyt matkalla Turkuun… Eihän meillä ollut venettä mantereen puolella! Eipä käynyt aamulla mielessä, kun lähdimme purjehtimaan. Hetken siinä arvoimme, että mitäs tehdään. Lopulta soitin naapurille. Lopputuloksena sain huomata jälleen kerran, että meillä on saaressa maailman ihanimpia naapureita ja saimme kyydin saareen, keskellä kamalaa rankkasadetta! Kiitos!
SEURAA SAARIELÄMÄÄ:
Jaa facebookissa