Vis – Kaksi yötä Komizan kylässä

In Purjehdus by saaressa

Vis sijaitsee hieman kauempana muista Kroatian saarista, joten saimme mukavan pituisen purjehduksen Veli Drvenikiltä Visiin. Pätkälle osui matkan parhaat purjehduskelit. Saimme testata storan reivaamistakin tuulen puhaltaessa lopulta aika rivakasti. Komizan lahdella vastaan tuli sataman työntekijät ribillä ja ohjasivat meidät poijuun. Satamapaikkoja ei enää ollut ja poijukin oli yksi viimeisistä.

Komiza

Komizan kylän kiersimme jo iltapäivän aikana. Sen kiviset, kapeat, kadut olivat ihastuttavia. Joka paikassa kasvoi kukkia ja viiniköynnöksiä, joille menetin kyllä sydämeni aivan täydellisesti. Kylästä löytyi useampi ravintola, studenac-minimarketteja ja leipomo. Niin ja kaksi gelato-myymälää! Tosin jäätelöt eivät enää missään yltäneet Splitin tasolle. Veneen ruokavarastojen täydentäminen täällä oli halvempaa kuin lähtöpaikan uudessa satamassa, jossa oli vain sataman kauppa tarjolla.

Satama-altaasta löytyy joka satamassa näkyneitä pikkupaatteja. Vierasvenelaituri on hieman kauempana.

Me pääsimme hakemaan vettä Komizasta lähtöpäivän aamuna. Meidän katti on vasemmalla ja sitten oikealla on tämä hieman isompi paatti. Veneen merkki on Navetta, josta revimme tietenkin loputtomasti huumoria. Etenkin kun nettitietojen mukaan sen viikkovuokra on 80 000e.

Ensimmäisenä iltana kävelimme Komizan pikkuruisia katuja ja suunnittelimme seuraavaa päivää.

Kadut ovat täynnä tuoksuja ja muun muassa rosmariinia kasvaa isoina pensaina. Tässä kuvassa kuitenkin jokin muu kasvi.

Voihan viinirypäle! Koko reissun ajan olen ihastellut isoja viinirypäleterttuja. Niitä kasvaa kaikkialla! Kauneimpien kahviloiden tai terassien kattoina kiemurtelee viiniköynnös.

Kävelimme ylös vanhalle kivikirkolle. Kirkon edustan hautausmaa oli täynnä värikkäitä kukkia.

Ylhäältä kirkolta aukesi kauniit maisemat alas kylään.

 

Toiset urheilee ja toiset ei – pyörillä Visin ympäri

Meitä oli tosiaan 8 kaveria mukana reissussa ja osa porukasta rakastaa urheilua. Ja kaikkihan liikunnasta tykkää, mutta kun oli tarjolla Kroatian reissun kuumin päivä ja 30-40 kilometriä pyöräilyä pitkin serpentiiniteitä aloin tähyillä skootterivuokraamoa kohti. Jakaannuimme kahdeksi tiimiksi, joista 4 lähti pyörillä kohti Visin kylää ja me loput neljä marssimme hieman myöhemmin hakemaan skootterit.  Pyörillä piti nousta ensin serpentiinitietä jonnekin 500 metriin ja lasketella sieltä Visiin merentasolle takaisin. Sitten sama juttu toiseen suuntaan vähän kiertäen. Pyöräilyporukka totisesti ansaitsi illallisensa!

Visin kylä oli sympaattinen ja tunnelmaltaan se vaikutti Komizaakin mukavammalta. Veneet olivat peräparkissa rantaraitilla ja sinne olisi mahtunut vielä hyvin paatteja. Kylässä oli jopa Surfpunk-vaatekauppa, josta kävimme tsekkaamassa mahdollisia ostoksia.

Meillä oli treffit Visissä pyöräjengin kanssa ja kävimme yhdessä syömässä ihanan leipomokahvilan piirakoita. Roosa ja kumppanit lähtivät nousemaan takaisin ylöspäin pyörillä ja me jatkoimme tutkimuksia skoottereilla.

Ilona ja Mikko Visin kylän yläpuolella.

Skoottereiden etu on nopea pistäytyminen siellä täällä. Poimimme useammankin kerran vain jonkun rantaan päin johtavan tien. Oikealla näkyy pieni pätkä Grandovac-rannalle vievää hiekkatieta. Itse ranta ei ollut ehkä niin kummallinen, mutta rantatie sieltä takaisin vanhojen kivitalojen välistä oli aivan ihana!

Rantakadulla oli vierekkäin erittäin vanhaa ja sitten vähän uudempaa.

Rantakatu muuttui kylätieksi, joka mutkitteli kivitalojen välissä.

Visin kylästä meidät saatteli ulos portieeri.

 

Viinitila ja Stinivan upea uimaranta

Jaakko bongasi vielä muutaman mukavan poikkeaman pääreitiltä. Ensin laskeuduimme alas Stoncican uimarannalle, josta löysimme iloksemme myös pienen terassin tarjoiluineen. Rukavacin pieni kylä ja satamapaikka näytti upealta. Jos olisimme ehtineet olla Visissä vielä yhden yön, olisin ehdottanut veneen siirtämistä tänne. Rukavacin yläpuolella ylämäen jälkeen oli hauskan näköinen organic food -ravintola. Yksi tärkeä pysähdyspaikka oli tietenkin Visin viinitila. Me pysähdyimme Roki’s-nimiseen paikkaan ja pyöräjengi oli jo ehtinyt pysähtyä toisella viinitilalla lasillisella.

Rukavacin kylässä oli isompiakin veneitä ankkurissa, about selkäni takana.

Viinitilalla otimme pienet välipalat ja lasit talon valkoista ja puanista viiniä. En ole viinituntija, mutta kyllä ne alas hulahti!

Roki’sin viinitilalla valmistetaan perinteistä pekaa, jota haudutetaan useamman tunnin ajan. Tässä oli vielä edellisen illan ruoanvalmistuksen tuhkat. Meidän lähtiessä kaikki oli siivottu ja valtavan hormin alla paloi tuli illan ruokailijoita varten.

Stinivan rannalle pääsee vain veneellä tai sitten kapuamalla vartin ajan alaspäin kivikkoista polkua. Suosittelen muita kenkiä kuin fläpäreitä. Ranta on ehdottomasti pienen kapuamisen arvoinen.

Ranta on muodostunut kahden jyrkän seinämän väliin. Rannalla on kaksi vanhaa kalastajarakennusta, jotka ovat jo nyt uudessa käytössä. Toisesta sai ostaa virvokkeita ja oikean puolen pienessä talossa on majoitusta!

Visin rannassa on paljon erilaisia luolia, ymmärsin että se johtuu kivilajin pehmeydestä. Seuraavana päivänä purjehdimme saaren eteläreunaa kohti uusia seikkailuja ja kiikaroimme rantoja. Ehkä Stinivan rantakin on alunperin ollut tällainen muodostelma ja hiljalleen pehmeämpi kiviaines on hioutunut pois?

 Maku ottaa rantaa haltuun.

Jännittävä hiekkatie

Jatkoimme matkaa kohti Komizaa ja pyörien palautusta. Löysimme kuitenkin vielä yhden houkuttelevan hiekkatien, jota oli pakko lähteä ajelemaan. Se lähti jyrkästi alaspäin ja välillä sai olla skootterin kanssa kieli keskellä suuta. Tai siis minähän olin vain kyydissä, joten pidin varmaan silmät kiinni.

Pian saavuimme alueelle, joka oli piikkilangoin aidattu. Piikkilangat olivat tosin osittain ruostuneet, mutta yhtäkaikki pari metriä korkeat piikkilanka-aidat olivat pysäyttävä näky. Jatkoimme hiekkatietä eteenpäin, kun eteemme aukesi iso tunneli, jonka toisella puolella ei valoa näkynyt. Vähänpä tiesi skootterivuokraaja, kun hän aamulla esitteli pyörät ja sanoi ”These are the lights, but you don’t need them.” Tottakai menimme luolaan.

 

Luolan suulla oli sen yläpuolella naamiointiverkko, jossa oli vielä kiinni kivennäköisiä murikoita.

Luola oli tosiaan pimeä ja skootterin valot kuin pikkutuikkuja. Luola oli yllättävän pitkä ja ehdimme nähdä sekä vasemmalla ja oikealla sivukäytäviä. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli Jugoslavian armeijan ohjusbunkkeri, jossa pidettiin aikanaan 20 metrisiä ohjuksia. Sivukäytävät olivat ohjusvarastoja. Huh, jännittävä paikka!

Mihin roska menee?

Jatkoimme hiekkatietä eteenpäin ja ohitimme jälleen korkeat piikkiaidat. Olimme siis ulkona vanhalta sotilasalueelta. Oletimme, että pääsisimme kiertämään hiekkatietä pitkin takaisin päätielle. Pikkuhiljaa matkan edetessä alkoi teiden reunoissa olla muovipusseja. Ihmettelin Jaakolle ääneen, että kuka näitä tänne heittelee. Ja pusseja tuli vain yhä enemmän. Ne olivat takertuneet tienvarren kasvillisuuteen ja kahisivat tuulessa.

Pusseja oli paljon.

Ja sitten pölähdimme keskelle muovipussien lähdettä. Kaatopaikka oli rakennettu suoraan rinteen reunalle.

Jonkun vanha keinuheppa oli nostettu erilleen kaatopaikkajätteestä.

Jätteet on vain kipattu rinteeltä alas. Tuuli kuljettaa kevyimpiä roskia sinne tänne ympäristöön ja taatusti myös mereen.

Jokaisessa satamassa oli jätteille omat keräyspisteet, joissa eroteltiin paperi, muovi ja sekajäte. Aika pahalta tuntui viedä tänne roskat, kun tiesi minne ne päätyy. Kysyin vielä sataman työntekijöiltä, että mihin alumiinitölkit laitetaan ja he neuvoivat pistämään ne sekajätteeseen. Saaren jätteenkäsittelykapasiteetti ei tosiaan taida olla turistimäärien tasalla, vaikka Vis ei edes ole kaikista suosituin Kroatian saari.


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

 

 

0