Aurinko pisteli parastaan aamulla kun heräsin. Jopa kasvihuonekurkku oli nostanut päänsä mullasta ja kurotteli valoa kohti. Lähdimme koirien kanssa aamukiertelylle ja ne ottivat jo viikossa tavaksi muodostuneen spurtin saunalle ja ajoivat piipun päällä istuvat lokit lentoon. Kävin tarkistamassa kasvimaan, mutta ei, retiisit eivät tosiaan ole itäneet kahden kylmän päivän aikana. Jatkoimme matkaa ja puiden keskellä meitä odotti naurulokki. Pikkupiski ryntäsi juoksuun, mutta lokkipa ei tehnyt mitään. Nosti vähän siipiään ja hämmästynyt koira ehti juuri hiljentää vauhtia ennen kuin törmäsi lokkiin. Komensin koiran pois aivan eksyneen näköisen lokin luota ja vein piskit sisälle.
Hain työhanskat ja päätin katsoa onko lokki loukkaantunut vai mitä ihmettä sillä on vialla. Lokki levitti hieman siipiään kun tulin sen lähelle, mutta ei yrittänyt karkuun. Se ei ontunut, eikä sen siivet näyttäneet vahingoittuneilta (suurena lintutuntijana tiedän tämän toki silmänräpäyksessä. Aijaa mitä lajia noi muut lokit on? No, ne on peruslokkeja). Odotin hetken ja lokkikin laski siivet sivuilleen. Päätin viedä sen rantaveteen, jossa se olisi ainakin enemmän omassa elementissään kuin metsikön keskellä. Lokki ei vastustellut kertaakaan kun kannoin sen rantaan. Se ei painanut juuri mitään, en ihmettele yhtään miten ne lentelevät kevyesti tuulen virtauksissa! Kävin vielä puolen tunnin päästä katsomassa sitä ennen kuin lähdin töihin. Siellä se oli edelleen, mutta tällä kertaa väisti ihmistä ja selvästi tarkkaili ympäristöä pää kääntyillen. Ehkä se siitä virkosi, ainakaan rannalla ei näkynyt kuollutta lintua kun tulin töistä kotiin.
Eksynyt naurulokki nökötti hetken paikallaan ja ui sitten kaislojen suojaan kiven taakse.
Joudun myöntämään, että minulla on aika kaksijakoinen suhtautuminen lokkeihin ja tiiroihin. Ilmeisesti mikä tahansa vähän loukkaantunut eläin saa heti myötätuntoni puolelleen. Silti olen sitä mieltä, että lokkien ei tarvitsisi varata tänä vuonna koko meidän pikkusaarta, sitä ainoaa paikkaa, johon aurinko meidän tontilla paistaa töiden jälkeen. Viime vuonna lokit olivat ehtineet rakentaa saareen ainakin kymmenen pesää ja koska ne olivat täällä ennen meitä, he saivat myös paikkansa pitää. Yhteiselomme ei toiminut aivan moitteettomasti. Kun yritimme käydä tutustumassa tähän tontin kolkkaan, etenkin tiirat puolustivat raivoisasti aluettaan ja vähät välittivät mistään kauppakirjoista, joita heiluttelimme yläilmoihin. Laiturimme on pikkusaaren vieressä ja jossain vaiheessa alkoi ärsyttää kun töihin lähtö ja sieltä paluu aiheutti joka kerta suurhälytyksen ilmaiskuineen. Torjuntatulta annoin huitomalla airolla. Yllättäen en osunut.
Tänä vuonna olemme päättäneet edes yrittää pitää pikkusaaren itsellämme ja olen ottanut säännölliseksi rutiiniksi hengailla siellä edes hetken koirien kanssa. Toistaiseksi näyttää siltä, että lokit vain nauravat meille ja tulevat välittömästi takaisin kun olemme lähteneet. Toisaalta aina välilä mietin, että oliko se nyt niin ärsyttävää kun niitä lokkeja oli viime kesän pitkin poikin? Okei, kerran emme päässeet sisälle kun lokkipariskunta oli nostanut poikaset talon katolle ja hurjistuivat aivan hulluiksi kun yritimme päästä kotiin. Ja kalliot oli valkoisenaan lokin peetä, niin että piknikit sai unohtaa vielä monta kuukautta lokkien lähdön jälkeenkin. Toisaalta niitä pieniä poikasia oli kyllä huippuhauska seurata! Samoin varisten ja lokkien ainaista nahistelua. Veikkaan asian ratkeavan ihan itsestään ilman pohdiskelujani. Ne joko tekevät saaren täyteen pesiä tai sitten eivät.
Lokit kiertilivät pikkusaarta kun kävin töiden jälkeen nauttimassa ilta-auringosta.
