Eilen tosiaan päädyttiin siihen lopputulokseen, että jää ei taida enää kestää potkukelkkailua tässä meidän reitillä. Emme tehneet tätä loppupäätelmää ennakkoon nohevasti tutkailemalla jään paksuutta, rakennetta tai kuun asentoa, vaan ihan sillä systeemillä, että Jaakko meinasi tippua jäihin ja päätimme ettemme koita toista kertaa. Töihin oli kuitenkin päästävä ja niinpä iltaan kuului miettiä miten se tapahtuisi seuraavana päivänä.
NAISET ENSIN VAIKKA HEIKOILLE JÄILLE
Ennen kuin päätettiin mitä pitäisi tehdä, piti ensin tietenkin tutkia mikä olisi järkevää. Jaakko oli juuri meinannut tipahtaa jäihin, joten sanoin heti, että minä voin kulkea jäällä edellä koittamassa jään paksuutta ja Jaakko voisi odotella vähän kauempana ja hinata minut ylös jäistä, jos olisi tarvetta. Ei liikaa jännitystä yhdelle ihmiselle samana päivänä.
On aika jännä tunnelma kävellä jäällä, jonka tietää voivan olla heikkoa. Laiturin luona se on vielä kestävää ja paksua, mutta kauempana alkoi jääkeppi mennä jään läpi jo neljällä lyönnillä. Sitten kolmella ja lopulta kahdella. Siihen pysähdyin. Jaakko yritti maanitella pidemmälle menemistä, pientä piruilua oli silmäkulmassa. Hetken löin siinä kohdin reikiä jäähän ja jää vavahteli allani. Kun lähdin takaisin rantaanpäin, oli minun kohdalleni ehtinyt muodostua kuoppa, jossa oli viitisen senttiä vettä. Vai sillä viisiin.
Eteenpäin!
Jää antoi periksi kahdella lyönnillä.
BUSTER
Mitä tästä opimme? No ehkä sen, joka oli jo arvattavissakin. Jää oli heikkoa. Mutta mielenkiintoista oli se, että se oli heikkoa aika isolta alueelta. Niinpä päätettiin, että laitamme Busterin vesille. Meille on ennenkin käynyt niin, että kun laitoimme veneen vesille, huomasimmekin, että jäät ovat aivan liian vahvoja Busterin rikottavaksi, ainakaan koko matkalta. Suhtauduimme siis tähän vähän spektisesti. Skeptisiä olimme myös itse veneen veteen saamisessa. Busteri oli nimittäin ylhäällä ihan eri paikassa kuin railo, josta suunnittelimme saavamme hyvän lähtöalusta veneilykaudelle.
Alkoi aikamoinen Hiiii-opppp! -nykertely, että saimme veneen ensin jäälle ja sitten toinen työnsi ja toinen veti Busteria pintaloskaisen jään päällä. Näytti varmaan hupaisalta, kun ähersimme venettä eteenpäin. Mutta saimme sen railoon joka tapauksessa! Se oli jo puoli voittoa, seuraavaksi jään kimppuun.
Jaakko pohtii veneen tiputtamista jäälle.
Saksikäsi-Edward aka minä tyhjentämässä airoja ja muuta turhaa romua veneestä.
Siellä se on, paatti rannassa. Ihan oikeasti, siinä on vettäkin ympärillä!
JÄÄTÄ SÄRKEMÄSSÄ
Pääsimme alkumatkan hienosti jäähän repeytynyttä railoa pitkin eteenpäin. Railon päätyttyä alkoi umpijää, joka oli sen 10-15 cm paksua. Jää oli täydellinen esimerkki pillijäästä. Yritin saalistaa pienempiä jäälohkareita käsiini, mutta ne murentuivat pieniksi pilleiksi, kun yritin nostaa niitä veneeseen. Busteri leikkasi jäähän melko hyvin alkumatkasta, mutta sitten tahti hyytyi. Lopulta pääsimme eteenpäin keinuttelemalla venettä ja tekemällä lukuisia peruutuksia ja uusia yrityksiä. Ja niin vain kävi, että mantereelle asti mentiin! Venekausi on virallisesti aloitettu, vaikka meiltä ei vielä pääsekään avoveden ääreen!
Jaakkko keskittyy ajamaan venekauden ensimmäistä ajoa.
APRILLIPÄIVÄN TYÖAAMU
Oli ihan pakko ottaa kamera mukaan ensimmäiselle venematkalle töihin. Ja saimmekin kauniin sumuisen aamun kulkemiseen!
Jaakko työnsi airolla jäälauttoja pois moottorin tieltä.
Oli aika työntää vene vesille ensimmäistä kertaa! Laiturille asti ei päästy, siellä jää oli vielä niin tiukkaa.
Sinne hop ja hypyllä kyytiin!
Ihan pikkuhetken pystyi ajamaan vauhdilla! Muuten edellisen päivän jälki oli täynnä jäästä irronneita paloja ja piti ajella hissukseen.
Meidän veneitti!
SEURAA SAARIELÄMÄÄ:
Jaa facebookissa