Pakkasin nopeasti ruokaostoksia koriin Katajanokan pikkuisessa K-marketissa. Yritin olla nopea, sillä olimme sopineet Jaakon kanssa, että nyt vain mennään, eikä jäädä liikaa miettimään mitä pitää olla mukana. Niinpä ostin aivan kummallisia ruokia mukaan, mitään ihmeellisiä makuelämystä oli turha odottaa tältä päivältä. Muistin astianpesuaineen, kertakäyttöastiat (okei, vähän ristiriitaista), saippuat ja keittiön puhdistusaineet. WC-paprua vielä, vähän talouspaperia, niin ja karkkia tottakai. Sitten lähdettiin saareen. Jännitti, onkohan se vieläkin yhtä ihana!
Tämä oli toinen kertamme saaressa. Edellinen oli kolmea viikkoa aikaisemmin. Ensimmäistä kertaa edeltävänä päivänä olimme nähneet myynti-ilmoituksen ja päätimme, että tämä on nähtävä. Seuraavana päivänä saimme kyydin Jaakon kaverilta, joka suostui viemään meidät veneretkelle katsomaan myynnissä olevaa saaripaikkaa. Olemme jälkikäteen kiitelleet kärsivällisyydestä, sekä kaveria, että mukana ollutta pikkumiestä, sillä ekalla reissulla kiersimme aivan ihanan omistajan kanssa paikat ja teimme ostotarjouksen, joka seuraavana päivänä hyväksyttiin. Reissussa meni toista tuntia. Jaakon kaveri totesi venematkalla kotiinpäin, että taisi tulla aika kallis picnic-retki. No niin siinä kävi, mutta samalla myös aika käänteentekevä! Soitin tutulle välittäjälle omasta asunnostamme ja muutaman päivän sisään oli myynti-ilmoitus netissä. Meillä kävi hieno tuuri, sillä saimme omamme myytyä ja kaupat hoidettua kolmessa viikossa. Asunnon myyminen, tyhjentäminen, lainaneuvottelut ja uuden paikan ostaminen kolmeen viikkoon on aikamoinen aikataulu, varsinkin kun Jaakko oli vielä siitä viikon ulkomailla. Tukka putkella siis mentiin kolme viikkoa ja nyt päästiin näkemään mitä tuli tehtyä…
Kauppaan kuului pieni alufish-vene. Sen 3,3 heppainen moottori tulisi aiheuttamaan meille vielä monta ärräpäätä, ennekuin oppisimme Mercuryn metkut. Huhkimme sitä käyntiin hiki päässä, mutta mitään ei tapahtunut.
Tai siis Jaakko huhki. Ja souti. Pikkukoira ja minä nautimme. Saisin omat soutuvuoroni vielä monta kertaa.
Täällä se oli, meidän saaripaikka!
Oli aivan uskomaton ajatus, että saaripaikka oli meidän. Olimme ostaneet sen irtaimistoineen ja mökkiin oli jätetty ihan kaikki paikalleen. Yritimme asettua taloksi, mutta oli vähän sellainen tunne kuin olisimme kuitenkin vain kylässä jonkun tutun mökillä. Muutaman tunnin kiersimme paikkoja ja sen jälkeen ihmettelimme, että mitäs nyt tehdään? Viimeiset viikot olivat menneet niin vauhdilla asioiden järjestämisessä, että meillä ei ollut kerta kaikkiaan mitään suunnitelmaa, miten täällä lähdettäisiin liikkeelle ja ehkä hyvä niin.
Jaakon puhelin pirisi juuri meidän arpoessa seuraavaa puuhaa. Ystävämme ratkaisivat asian puolestamme! Jaakon kaverit ilmoittivat olevansa veneellä meillä tunnin kuluessa. Meillä ei ollut minkäänlaista laituria, joten päätimme lähteä soutuveneellä ja puuseipäällä kokeilemaan mihin veneen voisi tuoda turvallisesti. Kokeilimme ja kokeilimme veden syvyyttä, enkä oikeastaan hiffannut, minkä takia oli niin tarkkaa. Sieltä oltiin kuitenkin tulossa moottoriveneellä, eikä purkkarilla. Kun Utön vanha luotsialus tuli näkyviin merelle, niin kuiskasin Jaakolle ”Oletko ihan varma, että tuo pääsee rantaan asti?”. Rautapaatissa oli nimittäin kokoa.
Vene pysyi hyvin paikallaan ankkurissa ja useamman köyden avulla. Toki se oli illan myötä myös tukevasti kiinni mutapohjassa veden laskiessa.
Rautapaattilaiset olivat menossa Gula Villaniin syömään ja tulivat vain piipahtamaan. Yksi asia johti kuitenkin toiseen ja päädyimme grillaamaan Freyan kannella. Täytyy sanoa, että söimme aivan ruhtinaallisesti! Erityisesti siihen nähden, että meillä oli todella surkeat eväät mukana, emmehän edes tienneet oliko saarella grilliä. Sen sijaan Freyasta, jonka porukka oli menossa ravintolaan syömään, löytyi käsittämätön määrä herkkuja (ja se grilli)!
Vietimme iltaa pitkälle yöhön ja kaikki jäivät saareen yöksi. Upea päivä ja niin ihana aloitus meidän seikkailulle!