Lähdimme kohti Barbudaa kukonlaulun aikaan. Barbuda on osa Antiguaa, mutta täysin erillinen saari Antiguan yläpuolella. Lyhin väli saarien välillä on parikymmentä merimailia, mutta me lähdimme matkaan Antiguan etelä-kärjestä, josta matkaa Low Bayn ankkuripaikalle on noin 35 mailia. Tiedossa oli siis mukava päiväpurjehdus! Startti oli sen vuoksi niin aikaisin, että halusimme ehtiä Barbudalle niin ajoissa, että pojat ehtisivät vielä leijailemaan.
Jaakolle oli tullut vähän kipeä olo, joten passitimme hänet nukkumaan mahdollisimman nopeasti ja herätimme vähän ennen Barbudaa. Olihan minulla siinä miehistöä! Tein kuitenkin muutaman virheen matkaan lähdössä. Ensinnäkin olisi pitänyt varoittaa, että rommi ei ole paras pohja purjehdukselle. Ja toisekseen päätin tehdä aamupalan vasta sitten kun pääsemme Antiguan länsi-puolelle suojaan. Mutta Antiguapa ei oikein suojannutkaan Atlantin aalloilta! Ehdin tehdä porukoille supersmoothien aamupalaksi, mutta siinä vaiheessa, kun kaadoin viimeisiä herkkuja kuppiin, totesin, että se en ole minä, joka pystyy paistamaan pekonit ja kananmunat. Kannella huomasin, että jos ei löydy kokkia, niin ei taida löytyä syöjiäkään. Päätimme selvitä sipseillä ja suklaalla, mikä passasi minulle erittäin hyvin!
Iloiset seilorit tsekkailevat taivaanrantaa.
Vähemmän iloinen seilori Juuso ei tsekkaillut enää yhtään mitään. Tai no, hän oli ehkä tsekkaillut mahdollisia delfiinejä laidan yli. Oikeasti en raaskinut pitkään aikaan edes korjata genuan trimmiä, Juuso makasi niin sanotusti kaikkensa antaneena skuuttiköyden päällä. (Ja kyllä, tästä piti ottaa kuvia. Ja kyllä, tottakai ne julkaistaan netissä!!)
Kaveria ei jätetä. Jussi huolehti Juuson rusketusrajoista laittamalla 50:stä aurinkorasvaa palaviin paikkoihin. Sen jälkeen hän haki tietenkin gopron ja haastatteli Juusoa. Hehe, näin se toimii.
Jussi näki matkalla valaan. Heti piti silmä kovana tsekata tuleeko se lähemmäs vai kauemmas. Ei näkynyt mitään. Kunnes yhtäkkiä taivaanrannasta nousi vuori, joka hyppäsi hemmetinmoisen loikan meren yläpuolella. Valaan tipahtaessa mereen, nousi vedestä hillitön vesipatsas. Wau… Olen nähnyt valaita merellä, mutta mitään tuollaista en aikaisemmin ole nähnyt. Hieno juttu!!
BARBUDA
Jos sanotaan, että määränpää ei ole tärkein vaan matka, niin tässä kohtaa väitän ettei se pidä paikkaansa. Barbuda näytti täydelliseltä helmeltä. Laskimme ankkurin hiekkapohjaan ja meidän lisäksemme lahdella oli kolme venettä. Istuin keulassa ja kun katsoin vasemmalle, näin järjettömän pitkän hiekkarannan. Näkymä toistui kun käänsin päätä oikealle.
Barbudan Low Bay –lahti on suuri ja siinä on hauska erikoispiirre. Välittömästi hiekkakannaksen takana alkaa sisälahti, joka on leveydeltään mailin verran. Vasta tämän lahden takana on tullauskaupunki Codrington. Niinpä Low Bayssa pystyy leijalautailemaan kahdessa paikassa. Joko itse Low Bayssa, jossa Defyr oli parkissa, tai sitten sisälahdessa. Minulle tämä oli aivan mieletön paratiisi. Pystyin harjoittelemaan sisälahdella, sillä tuuli puhalsi Codringtonista kohti veneitä. Välissä oli kuitenkin hiekkakannas, joten minulla ei ollut vaaraa huuhtoutua Karibianmerelle leijan kanssa.
Muutama sana ankkuroinnista. Hiekkapohja pitää hyvin ja ainakaan meillä ei liikoja rullannut. Tullaus on huomattavasti helpompaa kuin kirjoissa kerrotaan. Moni tullaa valmiiksi ulos Anguillassa, jolloin Barbudalta on aikaa häipyä 24 tunnissa. Suosittelen tullausta Barbudalla… Kuljetimme vain ribin hiekkakannaksen yli ja ajoimme Codringtoniin. Paikalliset ohjasivat meidät tulliin, jossa homma oli tavanomaista paperinpyörittelyä. Ei todellakaan hankala rasti!
Kapea hiekkakannas, jonne perustimme heti leirin. Oikealla näkyy sisälahti.
Leijat ylös heti vaan! Myös Jaakko, joka oli vähän kipeän oloinen, päätti lähteä vesille.
Sami tsekkailee mestoja.
Koko lahti oli käytännössä meidän. Muita veneitä ilmestyi lisää seuraavana päivänä, mutta ahdasta ei tullut.
Jaakko pitää lepotauon.
Ilta alkoi hämärtyä, mutta porukka ei malttanut nousta vedestä. Jussi kurvailee, Defyr taustalla. Saimme ankkuroitua mukavan uintimatkan päähän rannasta.
Kohta kurvailu ei riitä, otetaan hypyt kehiin!
Vesi lentää: Kuva: Juuso Tilaéus
TOINEN PÄIVÄ BARBUDALLA, MEITSI PÄÄSEE VESILLE!
Niin autio kuin pieni kannas olikin, sijaitsi hiekkakannaksen päässä hotelli. Leijailijat löysivät myös burgeri-paikan juuri ennen hotellia. Pieni burgeri-mesta muodostui baaritiskistä ja terassista. Siihen nähden, että paikka on aivan täysin keskellä ei mitään, hinnat olivat melkeinpä kohtuulliset. Päätimme syödä aamukiteilyn jälkeisen lounaan täällä. Yksi vain oli joukosta poissa. Jaakolle nousi kunnon kuume, joten hän jäi veneelle. Ja siitä todella tietää, että Jaakko on kipeä, kun hän ei tule burgeria syömään.
Suloinen burgeri-paikka.
Vesille vesille! Minun vuoro lähteä leijailemaan!
Juuso oli vetänyt hyvän aamusetin ja koska hän on oikea leijakoulun opettaja, lupasi hän opettaa minulle vesilähtöä. Tämähän sopi erinomaisesti. Edellinen kerta Jaakon kanssa oli nimittäin päätynyt siihen, että minulla meni hermo siihen, ettei vesilähtö onnistunut. Tietenkin suutuin leijalle, kiukuttelin Jaakolle ja marssin rantaan. Jaakon jätin leijan kanssa mereen ja puhisin matkalla jotain tyyliin ”pidä typerä lajisi”. Rannalla vaihdoin vaatteet ja istuin kädet puuskassa katsomassa merelle Jaakon ajellessa, enkä suostunut enää koskemaan koko leijaan. Juusolle en ehkä kehtaisi kiukutella, joten ennuste oli vähän parempi.
Ilmeisesti kannattaa ottaa ihka oikea leijaopettaja kehiin, sillä homma alkoi sujumaan! Yhtään kuvatodistetta minulla ei ole, mutta todella pääsin laudan päälle ja kahden päivän aikana paras setti oli noin 150 metriä yhteen suuntaan. Muutaman kerran eteneminen ei edes päättynyt siihen, että kaaduin, vaan ihan vaan päätin kääntyä. Ongelmaksi tässä kääntymisessä muodostui, että toiseen suuntaan en osannutkaan mennä. No, pitää vähän treenailla.
Seuraavana päivänä alkoi näyttää siltä, että tuuli tyyntyisi Barbudalla täysin. Ehdimme käydä aamulla leijalautailemassa ja lounaalla hotellissa. Iltapäivällä lähdimme tullaamaan ja jouduin jättämään minulle täydellisesti sopivan harjoittelurannan taaksemme.
Viimeisenä päivänä kävimme lounaalla hotellissa. Selvisi, että hotellissa oli 9 huonetta ja yö maksaisi 600 usd. Alkudrinkit otimme tästä pikkubaarista.
Drinkkien ja lounaan hinnalla saimme nauttia miljööstä, josta yöpyjät maksavat huomattavasti enemmän. Juuso lepäilee riippukeinussa uima-altaan vieressä.
YÖPURJEHDUS SINT MAARTENILLE
Ounastelimme, että Sint Maartenilla tuulisi enemmän, joten päätimme lähteä illalla matkaan, ettemme hukkaisi kite-päivää. Jaakko passitettiin heti nukkumaan. Hänellä oli ollut kuume pahimmillaan 38,4. Olimme edellisenä iltana avanneet Soneran netin (toimii moitteettomasti, maksaa noin 12e/mega) lukeaksemme, ettei Karibialla esiintyvän Chigungunia-kuumeen oireet osu Jaakon oireisiin. Eivät olleet samoja. Myöhemmin Sint Maartenilla Jaakko sai antibioottikuurin angiinaan.
Päätimme laittaa itseni ja Jaakon lisäksi Jussin vastuulliseksi purjehduksesta, tai itse asiassa koneajosta, koska ei tuullut pätkääkään. Muu jengi toimi kakkosmiehistönä. Neljän tunnin vuoroilla saisimme Jaakolle 8 tunnin yöunet alle, ennen kuin hänen tarvitsisi herätä. Jussi aloitti yöreissun Juuson kanssa. Minä nukuin sitloodassa, jos sattuisi tulemaan jotain erikoismeininkiä. Heräilin vähän väliä, vaikka homma oli pojilla hienosti hanskassa. Olin komentanut kaikkia, että liivit pitää olla ehdottomasti koko ajan päällä ja kaikki lifelinessa heti kun laittaa nokkansa sisältä ulos. Samin tullessa vuoroon selvisi, että hän oli ottanut ohjeen hyvin tosissaan ja myös nukkunut Krun liivit päällä.
Saavuimme onnellisesti Sint Maartenille, jossa kävimme katsomassa yhden kite-rannan, mutta tuulta ei näkynyt. Kävimme salsaamassa La Bamba rantaravintolassa, mutta hyvin nopeasti olimme sitä mieltä, että Simpson Bayn pikkukaupungin voisi jättää taakse ja päätimme lähteä yllärivetona Anguillalle.
Kaikki hyvin yövuorossa!