Miten nopeasti sää voikaan muuttua! Viime viikonloppuna kävimme vielä retkiluistelemassa ja tänään jäällä on kerros vettä, lumi on sulanut ja rantajäitä huljuttaa korkealle noussut vesi. Palaan blogissa mielelläni retkiluisteluun. Viime viikonloppuna lähdimme Suvisaaristosta Kytön suuntaan. Mukaan lähti myös Nelli, joka oli käynyt aiemmin samalla viikolla luistelemassa melkeinpä samoilla suunnilla. Hän tiesi, että ulkona oli muutamia hyviä jääpaikkoja.
Pyryttää
Lähtö oli aika erilainen kuin edellisellä kerralla matkalla Porkkalaan. Tällä kertaa satoi lunta ja meillä oli vastatuuli ulos mennessä. Toisaalta mielummin kuitenkin näin päin, myötätuulessa olisi sitten kiva liukua kotiinpäin. Kipitimme Saaristokaupan kohdalta Suvisaariston luisteluradalle ja kuin taikaiskusta Oa alkoi juuri auraamaan rataa ja saimme luistella puhdasta jäätä pitkin lähes koko matkan ulos merelle.
Pavenin kohdalla oli vielä pyryttävää postikorttimaisemaa.
Skrinnariporukka luisteli meidän ohi kohti merta. Tässä vaiheessa tuli vielä ihan kunnolla lunta ja näkyvyys oli siinä ja siinä.
Täällä merellä on hienot rantalohkareet!
Kytö
Luistelimme eteenpäin ja lumisadekin loppui hiljalleen. Nellin kehuma uusi jää löytyi ja se oli kyllä upean tasaista pienen lumihunnun alla. Jää oli vain 5cm paksua, joten välillä piti pysähtyä koittamaan, miten se kestää. Etenimme kohti Kytötä ja sen edustaa halkovaa laivaväylää. Päätimme mennä yli. Ei se väylä ihan eniten jäässä ollut, mutta ihan ok.
Uuden jään reunalla.
Joku oli tuonut väylän reunalle Pepsi-tölkin. Tämä ei voinut olla sattumaa, sillä olen pahan luokan PepsiMax-addikti. Tämä tölkki oli kuitenkin tyhjä. Nelli nappasi sen mukaan rinkkaan jäältä kuljeksimasta. Taustalla Kytö.
Södra Kytökäringen.
Hyvä paikka napata pikaisesti eväitä ja tankata vettä.
Takaisin väylän yli. Tsekkasimme sekä MarineTrafficista, että ihan näköhavainnolla koko ajan, ettei laivoja tule ja jäädä laivaväylän väärälle puolelle. Ei näkynyt paatteja.
Jääpurjehtijat
Kotimatkalla törmäsimme jääpurjehtijoiden kisoihin. Satuttiin paikalle 4 min ennen lähtöä. Olihan se pakko jäädä katsomaan ja lähtö oli tosi hienon näköistä! Veneet järjestäytyivät riviin, josta jääpurkkari työnnetään juoksemalla vauhtiin ja hypätään kyytiin. Jessus miten kovaa ne menivät! Mukana oli tosi erilaisia veneitä. Oli upeita puisia paatteja ja uudempia kilpaveneitä.
Viimeiset valmistelut lähtölinjalla.
Tiukka skaba.
Upea puinen jääpurehtija!
Jääpurjehtijoiden lähtöpaikalta luistelimme kotiin Suvisaariston luistelurataa pitkin. Hieno reissu jälleen kerran ja jäällä näkee aina jotain kiinnostavaa. Me menimme kotiin Saaristokaupan kautta. Siellä oli onneksi vielä laskiaispullia, jotka maistuivat 18km luistelun jälkeen!
Viime sunnuntaina lähdimme retkiluistelemaan. Ajatus oli luistella Suvisaariston luisteluradalta ulos merelle ja käydä ehkä Kytön suunnalla. Mukana meillä oli vastarannan saarinaapuri Mari, joka oli pari päivää aikaisemmin luistellut Porkkalasta Suvisaaristoon. Luistelimme jään yli naapuriin (niinpä, mainiota, että voi luistella naapurille!) ja sieltä saimme kyydin radalle. Ja kyyti olikin tarpeen, sillä parkkipaikat alkoivat olla tukossa jo aamupäivällä.
Jos et ehdi lukea, niin kuuntele tämä retki Spotifyssa!
Lähdimme liikkelle rataa pitkin ja poikkesimme auratulle sivureitille Moisön kohdalla. Rata oli aurattu Aisarnin taakse ja sieltä vielä merelle. Kyllä nyt ihan oikeasti ulkoilijoita hellitään! Kiitos Oa ja muut, jotka ylläpidätte rataa! Olemme auranneet kilometrin pituista lenkkiä ja tällaisessa pikkulenkissäkin on yllättävän paljon hommaa. Joten siellä pitkällä radalla tehdään oikeasti aika paljon töitä. Palkintona on sitten nähdä ihmisten iloiset ilmeet, kun he liikkuvat auratulla jäällä kuka luistimilla, kävellen, hiihtäen, vaunujen, koirien, lasten ja pulkkien kanssa. Erityisesti sydäntä lämmittää nähdä juuri luistelun ilon löytäneitä lapsia, jotka päättäväisenä etenevät radalla tarkasti luisteluun keskittyen.
Jääpurjehtijat
Saimme nähdä myös vähän eksoottisempia jäällä liikkujoita, kun jääpurjehtijat olivat laittamassa pursiaan lähtökuntoon Aisarnilla. En ole montaa kertaa nähnyt näitä veneitä läheltä, joten oli mielenkiintoista seurata niiden menoa. Pari kertaa tällainen jääkiituri ohitti meidät ja ne tosiaan liikkuvat ihan mieletöntä vauhtia. Ehdin vain hetken ihmetellä erikoista ääntä, kun purjevene jo suhahti ohi jostain kauempaa.
Porukkaa riitti Aisarnin ulkopuolella.
Tämä vene ohitti meidät matkalla. Jääpurjehdus näytti niin kevyeltä ja hauskalta menolta!
Porkkalaan, Porkkalaan
Ulkona jäällä paistoi aurinko ja myötäinen tuuli työnsi meitä kevyesti eteenpäin. Luistelu oli niin helppoa! Se tarkoittaa tietenkin vähän raivostuttavaa paluuta kotiinpäin. Mari ja Jaakko alkoivat puhua minua ympäri, että luisteltaisiin Porkkalaan. Silloin saisimme myötätuulen selän taakse ja voisimme nauttia mukavasta menosta koko matkan. Ensin olin vähän, että sinnehän on yli 30km ja sitten olin, että saakohan sieltä taksia… Mutta Mari on toiminnan nainen. Ensimmäisestä ”ehkä me voitaisiin luistella sinne” kommentistani hän soitti puolisolleen, että luistelemmekin Porkkalaan ja tulemme taksilla Saaristokaupalle. Meillä kävi mieletön tuuri ja Janne ilmoitti tulevansa hakemaan meidät. Niinpä se oli sitten päätetty.
Jäällä oli pientä jääkukkaa. Jää oli aika hyvässä kunnossa koko matkan!
Luistelua Porkkalan ulkoväylällä
Tuntuu niin absurdilta, että me vain luistelimme ulkoväylää Porkkalaan. Bongasimme tuttuja väylämerkkejä ja paikkoja. Tällä kertaa saatoimme pysähtyä katsomaan merkkejä tarkemmin ja ylipäätään ei keinuttanut tai aalto hakannut veneen pohjaan.
Väylät ja railot
Ylitimme matkan aikana veneväylän pari kertaa. Railot olivat hyvin jäätyneitä, vaikka Mari kertoikin, että viimeistä ylittämäämme väylää ei ollut vielä perjantaina. Aina on mahdollista, että matka katkeaa avonaiseen väylään. Laivojen kulkua voi katsoa erilaisten AIS-sovellusten kautta ja muokata sitten reittivalintaa sen mukaan (jos ehtii).
Mari kertoi, että kaksi päivää aikaisemmin näitä railoja ei vielä ollut. Meri elää koko ajan ja siksi ei voi luottaa siihen, että jos eilen tästä pääsi, niin tänäänkin pääsee.
Jääsauva meni helposti läpi railoon tulleesta jäästä. Railojen reunalla jäätä oli parikymmentä senttiä.
Luistelijana sitä on aika pieni täplä isolla jäällä. Kuvan poikki menee laivaväylä, jonka ylitimme myöhemmin. Meren raja näkyy kaukana ulkona ja siellä näkyy yksi laivakin.
Tässä ylitetään väylää. Irtonaisista jäälohkareista näkee, kuinka paksua jää oli silloin, kun tästä on ajettu.
Taukoherkkuja
Painelimme ihan hyvää vauhtia kohti Porkkalaa, mitä nyt kameran kaivaminen esille parin minuutin välein hidasti tahtia. Oli vain pakko ikuistaa upeita maisemia! Jossain 20 kilometrin kohdalla päätimme pysähtyä pikatauolle.
Käykö selväksi, että suklaarusina maistuu? Ensin napostellen ja kun lähtö alkaa olla käsillä, niin reilusti vaan koko kourallinen suuhun!
Kylmää juomaa, kuumaa juomaa. Meidän termospullo on hukassa ja siksi joudumme tyytymään kylmään juomaan. Olen aivan varma, että jos ostan uuden termarin, niin se vanha löytyy samantien. Niinpä juomme kylmää juomaa toistaiseksi.
Avovettä ja navigointia
Tämä on kohuotsikko. Löysimme laivareitin varrelta puolen neliön kokoisen alueen lähes avointa vettä. Piti heti ottaa kuva. Usein meri näkyy jossain horisontissa auringossa kimmeltäen, mutta nyt ei näkynyt mitään.
Avovettä! Melkein!
Ja kun kerran veneväylällä ollaan, Jaakko navigoi ihan oikealla softalla. Navionics oli hyvä myös luisteluun.
Loppumatkasta tuuli kääntyi ja toki kulkusuuntakin muuttui. Saimme osamme vastatuulesta. Huh, onneksi sitä oli vain osa matkasta. Reissun loppuvaiheessa alkoi kilometrit tuntua jaloissa ja minun piti vastatuulessa vähän pusertaa, että pääsin eteenpäin. Perillä olimme luistelleet 32km ja aikaa meni 3,5h. Tämä oli todella huikea reissu ja olen kyllä tosi iloinen, että Mari yllytti luistelemaan Porkkalaan asti. Sitähän ei tiedä milloin tällainen mahdollisuus on seuraavan kerran. Ja vielä autokyyti Saaristokaupalle, aikamoista luksusta. Kävimme hakemassa kaupalta laskiaispullat ja luistelimme kotiin. Sauna päälle ja ruokaa pöytään. Mahtava päivä!
Kävimme viime sunnuntaina yhden seuran talkoissa ja niiden loputtua päivä oli jo iltapäivän puolella. Aurinko oli jäänyt pilvien taakse ja pakkanen alkoi purra. Jaksetaanko vielä lähteä luistelemaan, nälkäkin olisi? Arvoimme vähän edes takaisin, mutta päätettiin kuitenkin ajaa autolla vähän matkaa paremmalle jäälle. Taskusta löytyi rasia Pandan suklaarusinoita ja rouskuttelimme niitä lämpimässä autossa. Onneksi lähdimme! Joka kerta kun laittaa luistimet jalkaan, alkaa hymyilyttää.
Don’t speed! Ei vaaraa, en ole mikään pikahirmu luistimilla.
Kävimme katsomassa jäätilannetta Pentalan länsipuolella. Saaren kyljestä lähti pitkä railo, joka oli aiheutunut mereltä työntyvästä jäämassasta. Ensin luulimme, että luistelu päättyisi tähän, sillä railo oli aika leveä. Löysimme kuitenkin hyvän ylityspaikan, jossa ei ollut vettä nimeksikään.
VAurinko oli pilvessä, jäällä hurjan kaunista ja rauhallinen tunnelma, vaikka emme toki olleet ainoita jäällä luistelijoita.
Pentalan ympäri ei päässyt enää kiertämään, mutta se oli kyllä tiedossa. Jo viime viikonloppuna jäät olivat lähteneet sen verran, ettei ympäri päässyt. Hienon pikkulenkin pystyi kuitenkin tekemään!
Viikkoa aikaisemmin kuvan vasemman laidan Storaisarnille pääsi vielä jäitä pitkin. Nyt pääsisi jo reunapaikoille veneelläkin parkkiin.
Jäiköhän viime sunnuntain retkiluistelu viimeiseksi tänä keväänä? Nyt jäätä peittää juuri sen verran lunta, että luistelemaan ei pääse. Sen sijaan hiihtoon tai potkukelkkailuun on mahdollisuudet. Luminen jää on koirien kannalta kivempi. Ne liukastelevat sileällä jäällä, joten nyt on niiden vuoro päästä retkille mukaan!
