Retkiluistelua Pentalan ympärillä

In Jäällä by saaressa

Kävimme viime sunnuntaina yhden seuran talkoissa ja niiden loputtua päivä oli jo iltapäivän puolella. Aurinko oli jäänyt pilvien taakse ja pakkanen alkoi purra. Jaksetaanko vielä lähteä luistelemaan, nälkäkin olisi? Arvoimme vähän edes takaisin, mutta päätettiin kuitenkin ajaa autolla vähän matkaa paremmalle jäälle. Taskusta löytyi rasia Pandan suklaarusinoita ja rouskuttelimme niitä lämpimässä autossa. Onneksi lähdimme! Joka kerta kun laittaa luistimet jalkaan, alkaa hymyilyttää.

Don’t speed! Ei vaaraa, en ole mikään pikahirmu luistimilla.

Kävimme katsomassa jäätilannetta Pentalan länsipuolella. Saaren kyljestä lähti pitkä railo, joka oli aiheutunut mereltä työntyvästä jäämassasta. Ensin luulimme, että luistelu päättyisi tähän, sillä railo oli aika leveä. Löysimme kuitenkin hyvän ylityspaikan, jossa ei ollut vettä nimeksikään.

VAurinko oli pilvessä, jäällä hurjan kaunista ja rauhallinen tunnelma, vaikka emme toki olleet ainoita jäällä luistelijoita.

Pentalan ympäri ei päässyt enää kiertämään, mutta se oli kyllä tiedossa. Jo viime viikonloppuna jäät olivat lähteneet sen verran, ettei ympäri päässyt. Hienon pikkulenkin pystyi kuitenkin tekemään!

Viikkoa aikaisemmin kuvan vasemman laidan Storaisarnille pääsi vielä jäitä pitkin. Nyt pääsisi jo reunapaikoille veneelläkin parkkiin.

Jäiköhän viime sunnuntain retkiluistelu viimeiseksi tänä keväänä? Nyt jäätä peittää juuri sen verran lunta, että luistelemaan ei pääse. Sen sijaan hiihtoon tai potkukelkkailuun on mahdollisuudet. Luminen jää on koirien kannalta kivempi. Ne liukastelevat sileällä jäällä, joten nyt on niiden vuoro päästä retkille mukaan!

 

 

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

0