Ensimmäiset päivät Las Palmasissa

saaressa Las Palmas, Matkalla 2 Comments

Meillä on yllättävän huonot nettiyhteydet, sillä sataman netti toimii kehnosti ja koko aikaa emme voi roikkua Sailors Barissa. Niinpä tämäkin päivitys kattaa monta päivää ja on tautisen pitkä!

Illanviettoa

Lauantai-iltana päätimme lähteä ajamaan taittopyörillä kaupunkiin. Tarkoituksena oli löytää 3g-nettikortti, sillä nettivieroitukseni ei mene kovin hyvin. No, ei löytynyt. Tai löytyi, mutta jopa minä olin sitä mieltä, että 44e gigasta on vähän liikaa. Seuraavaksi teimmekin aivan yllätysvedon. Emme kävelleet sisään lähimpään gt:tä tarjoavaan baariin, jossa olisi netti, vaan menimme sporttikauppaan. Tarkemmin ottaen juoksukauppaan. Ostimme molemmille lenkkarit, koska sellaisia ei meillä ollut mukana. Jaakon lenkkarit oli niin huonossa kunnossa, etten kelpuuttanut niitä mukaan ja minulla on vain goretex-tennareita, joiden arvelen olevan Karibialle hieman liian kuumia. Kauppareissun jälkeen lähdimme juoksulenkille. Kyllä. Luit oikein. Annika ja Jaakko juoksulenkillä ilta-kymmeneltä lauantaina.

Emme juosseet kovaa tai kauas (ei pysty) ja pakko oli kävelläkin vähän. Lisäksi nollasin treenivaikutuksen syömällä yhden suklaalevyn heti kun pääsimme veneelle. Pitäähän palautusenergiat ottaa! Yhtä kaikki, olimme todella tyytyväisiä uuteen lauantai-illan harjoitukseen!

Uudet lenkkarit ja Atlanttikin taustalla.

Uudet lenkkarit ja risteilyalukset taustalla.

Sunnuntain rikitarkistus

Meillä on venevakuutus Admiral Yachtsilla ja tämän vuoksi saimme rigging-Jerryn tarkistamaan rikin tilanteen ilmaiseksi ennen reissua. Olimme sopineet ajan jo monta viikkoa sitten sähköpostilla. Mutta eipä vain näkynyt Jerryä aamu-yhdeksältä veneellä. Kello 11.00 olimme lähdössä ARCin avajaisseremoniaan ja Jerry käveli apupoikansa kanssa vastaan. Heillä oli ollut niin paljon tarkastettavia veneitä, että he olivat jo aamupäivällä pari tuntia myöhässä aikataulusta. Jerry oli myös silmin nähden hämmentynyt minun tapaamisestani. Hän nimittäin odotti näkevänsä minun siskoni, joka purjehti venettä viime vuonna. Selvisimme rikin tarkistamisesta puhtain paperein, lukuun ottamatta muutamaa pinniä, jotka kannattaa vaihtaa. Lisäksi kävimme ostamassa varavaijeria ja bulldog-lukkoja, jos vaikka joutuisi korjaamaan jotakin vanteista merellä. Kuuntelimme myöhemmin tiistaina Jerryn riki-luennon ja luulen että jokaiselle tuli selväksi, että teemme joka päivä rikitarkistuksen.

Päivän teemana oli muutenkin turvallisuus ja se jatkuisi vielä seuraavalle päivälle. Kävin veneen kaikki lääkkeet vielä läpi ja bongasin muutamia vanhentuneita lääkkeitä, jotka yksi Suomessa oleva miehistön jäsen toisi mukanaan. Väitän, että meillä on aika kattava arsenaali lääkeaineita, joista toivottavasti käytämme korkeintaan pahoinvointilaastareita. Mukana on kuitenkin esimerkiksi infuusionesteitä ja kanyyli, jos sattuisi käymään vähän huonommin. Miehistön jäsenistä kukaan ei ole lääkäri, mutta yksi on laittanut kanyylin paikalleen muutamia kertoja ja Perttu ilmoitti olevansa vähintään pätevä kirurgi, koska on työskennellyt lääkärifirman hallinnossa niin monta vuotta ja tiedättehän, insinöörit nyt tuppaavat osaamaan kaiken.

Perttu siis lensi Las Palmasiin sunnuntaina myöhään illalla. Ehdimme juuri siivota veneen sellaiseen kuntoon, että Perttu mahtui veneeseen. Olimme nimittäin päivän aikana käyneet koko veneen läpi ja ottaneet kaiken tavaran ulos, käyneet läpi ja pistäneet takaisin. Tuo takaisin pistäminen jäi kyllä vielä vähän kesken.

Osa lääkevarastosta pöydällä ja muutenkin kaikki paikat avattu ja tutkinnassa. Siistiä?

Osa lääkevarastosta pöydällä ja muutenkin kaikki paikat avattu ja tutkinnassa. Siistiä!

Jaakko siivosi sitloodaa.

Jaakko siivosi sitloodaa.

Duunia, duunia, duunia

Maanantaina aloitimme kunnon duunin teon. Veneestä piti vaihtaa akut, joten niiden hankkiminen ja vaihtoprojekti oli ensimmäinen homma. Siinä menikin mukavasti puoli päivää.

Minun hommana oli päästä maanantaina läpi turvatarkistuksesta. ARCiin kuuluu turvatarkistus, jossa käydään läpi veneen kaikki turvallisuusvälineet. Jos vene ei pääse läpi tarkistuksesta, se ei pääse myöskään starttilinjalle. Joten tiukka meininki, mikä on hyvä juttu. Turvatarkistus-Chris tuli veneelle neljän aikaan pienen asennussekasotkun keskelle. Olin nostanut kaikki turvallisuusvälineet esille, mutta tiesin, että emme pääse tarkistusta läpi. En nimittäin kerta kaikkiaan ollut löytänyt vhf:n vara-antennia. Tiedän, että se on veneessä, mutta ei löydy. Olin käynyt läpi kaikki meidän raketit ja muut tarvikkeet ja tarkistanut päiväykset. Grab bag (pelastuslauttaan otettava laukku) oli tarkistettu ja päivitetty seitsemälle hengelle. Ostettavaa tuli parinsadan edestä, koska osa raketeista oli vanhoja ja lisäksi tarvittiin muutamia muita tarvikkeita. Ja tosiaan, muuta huomautettavaa ei ollut, kuin vhf:n vara-antenni. Se täytyy vielä löytää tai kartutamme lisää Rolnautic-liikkeen kassaa.

Meillä on uusi code zero –purje, jonka asentaminen aloitettiin myös. Puksprööti (keulapuomi) kaipasi vahvistusta, jotta se kestää uuden purjeen voimat. Niinpä pääsimme poraamaan reiän ankkuriboxii, johon asennettiin lenkki dyneemaköydelle, joka sitten menee pukspröötin päähän. Perttu ei mahtunut boxiin kiristämään muttereita, joten sinne laskettiin Jaakko. Jaakko meinasi jäädä jumiin boxiin hartioistaan, joten minä pääsin sukeltamaan pää edellä boxiin. Mutterit saatiin kiristettyä ja laiturille kerääntyi asianmukainen joukkio ihmettelemään meidän toimia.

20141117Jaakko_sukeltaa_ankkuriboxiin

Jaakko sukeltaa ankkuriboxiin.

Kuten näkyy, päivä alkoi olla pitkällä, kun ankkuriboxihommat oli hoidettu. Oli aika ottaa vähän rennommin ja osallistua ARC:in miehistöillalliselle. Saimme vielä uuden miehistöjäsenenkin mukaan, kun Axel ilmestyi satamaan!

Axel ehti mukaan miehistöillalliselle

Axel ehti mukaan miehistöillalliselle

Jatkoimme iltaa Sailor Barissa saksalaisen Bavarian miehistön kanssa.

Jatkoimme iltaa Sailor Barissa saksalaisen Bavarian miehistön kanssa.

Tiistaina opiskellaan

Meillä oli mielenkiintoisia seminaareja lähes koko päivän. Päivä alkoi riki-luennolla, jatkettiin hätätilanteilla ja vielä iltapäivällä vinkit myötätuulipurjehtimiseen ja sekä ruoka-asioiden järjestämiseen.

Päivä ei kuitenkaan mennyt täysin opiskeluun, vaan etenimme myös purjepuolella. Code-zeron asennus saatiin loppuun ja samalle rullalle saatiin myös genaakkeri! Mikä mahtavuus! Purjeet koenostettiin ylös satamassa ja systeemi sai laituriparlamentilta ansaitsemansa huomion. Spinnupuomi oli vielä Teneriffalla, mutta meille luvattiin pyhästi toimitus ajoissa. Espanjalaisethan tunnetusti pitävät lupauksensa, joten toivossa on hyvä elää.

20141119Perttu_ja_Code_zero

Perttu ihailee uutta code zeroa ja pukspröötin vahviketta.

Genaakkeri käriytyy jatkossa rullalle.

Genaakkeri käriytyy jatkossa rullalle.

Saimme tiistaina myös Villen ja Mikon mukaan miehistöön. Olemme siis melkein täysilukuinen jengi! Kävimme porukalla syömässä iltapalan Puerto Grillissä. Tahti alkaa hieman väsyttää. Kun palasimme syömästä, simahdin suoraan nukkumaan, vaikka tarjolla oli turkinpippuria ja iltajuoma.

201411191Leopard

Pakollinen pysähdys ja ihailu Leopardin kohdalla.

 


Kerro kavereille! 🙂

Comments 2

    1. Post
      Author

Jätä terveiset saareen!