Kun metsäsuksien makuun oli päästy, pitihän se ottaa heti toinen reissu perään. Lähdimme Roosan kanssa kahdestaan Valtavaaralle Konttaisen parkkipaikalta. Ajatus oli ehkä ehtiä Rukan puolelle ja treffata Jaakko sekä muu kompania siellä. Aikaisemminkin olisi voinut lähteä liikkeelle, mutta tällä kertaa oli vähän enemmän evästä mukana ja muistin napata jopa vettä messiin. Kamerat lauloivat myös, sillä näihin maisemiin ei vain voi kyllästyä. Vähän joka välissä tuli kuvauksellisia hetkiä!
Kelkkareitin yli ja oikea polkukin löytyi.
Tykkylumiset puut kaartuivat polun yli ja välillä saatiin lunta niskaan.
Alkoi käydä selväksi, että Valtavaara oli ehkä vähän liian jyrkkää nousua meidän suksille. Lumikengät olisivat olleet tälle maastolle parempi valinta. Esimerkiksi tässä polku kääntyy vasemmalle ylös ja siinä ei kyllä päässyt suksilla eteenpäin. (Alaspäin olisi päässyt kovaa vauhtia!)
Kiipeily palkitsi maisemilla!
Suolammen laavulla alkoi olla sinistä hetkeä. Kuvan otti Roosa.
Kiipesimme vielä seuraavan vaaran laelle ja jälleen jouduttiin nappaamaan sukset kainaloon. Köysi avitti välillä nelivedoksi yltyvää etenemistä. Huikea kuumaisema! Kiitokset Roosalle kuvasta!
Katselimme vähän karttoja ja arvoimme pimeän tuloa. Päätimme kääntyä takaisin, koska matkaa oli vielä enemmän jäljellä kuin mitä olimme taittaneet. Päätös oli ihan hyvä. Kun laskimme viimeistä mäkeä alas, alkoi hämärä jo peittää kumpareiden mittasuhteita alleen. Meillä oli Sorelit jalassa ja muutenkaan nämä eivät ole mitkään puuterilaskusukset. Sainpahan opittua miksi lapin käännöstä suksilla kutsutaan lapin käännökseksi. Lapsena niitä tehtiin huvikseen suksilla tasamaalla, mutta nyt jyrkemmässä alamäessä käännös olikin tosi kätevä, sillä sukset ei todella kääntyneet helposti laskemalla. Vaikka emme päässeet perille Rukalle asti, niin oli kyllä ihan huippumatka!
Kotimatkalla Rukan rinnevalot näkyivät kauas. Hämärä alkoi hiljalleen laskeutua.
Hot jooga ja pääpäivä
Seuraavana päivänä Kati sai houkuteltua minut hot joogaan. En ole aikaisemmin joogaillut, ainoastaan edellisenä päivänä Roosan vetämällä ex tempore -tunnilla. Nyt sitten 1,5 tuntia kuumaa joogaa. Hyvää teki, mutta myös vähän yllättäviä seurauksia tuli.
Meille sattui nimittäin juhlien kannalta pääpäivä juuri tuolle kyseiselle illalla. Korot meni niin sanotusti kattoon ja vaikka join ihan pepsiäkin illan aikana, humahti drinksut hot joogan kuivattamaan kroppaan aikamoisella forcella. Seuraavana aamuna puhelinta ja käsilaukkua ei löytynyt mistään. Jaakko soitti puhelimeen ja Ravintola Zonesta vastattiin, että joku oli tuonut sen tiskille (kiitos ihanat rehelliset ihmiset!), mutta laukkupa ei ollut siellä. Se oli kadonnut matkalla narikasta kotiin. Kun sitä ei löytynyt ravintolasta, taksista eikä löytötavaroista, kuoletin ihan kaikki kortit, tilasin uuden ajokortin ja ilmoitin vanhan kortin poliisille kadonneeksi, ostin asiakastiedosta luottokiellon jne.. Minullahan oli poikkeuksellisesti laukussa mukana ihan kaikki kortit ja vaikka mitä ihmeen kamaa, kuten postikortti kaverin lapselle, stokkan lahjakortti, käärmepuun siemen sun muuta.
Päivä ehti vaihtua pitkälle iltapäivään, kun taksikuski soitti ja kertoi, että laukku oli sittenkin ollut taksissa! Jippii, erittäin hyvä uutinen! Näillä seikkailuilla kohti uutta vuotta ja muistakaa hot joogan vaarat!
Terveisiä Hankibaarista! Erityispisteet erinomaisesta Irish coffeesta, lohisalaatista, haukipullista ja rennosta tunnelmasta!
[line]
SEURAA SAARIELÄMÄÄ:
[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]
Matkalla varrella värit ja kontrastit olivat tyystin kadonneet, oli vain sinisen sävyjä ja horisontti peittyi sumuun.
Onneksi myös Roosa tykkäsi kuvata niin en ollut ainoa, joka halusi pysähtyä photo-momenttien kohdalla.
Postikorttimaisemaa oli oikealla ja vasemmalla.
Tunturin laelta ei tänään nähnyt kovin kauas. Riisitunturi on loiva kuin mikä, joten oli ihan outoa ajatella, että ollaan alueen korkeimmalla huipulla.
Kohti taukomajaa! Roosa ja Teija laskevat päivän ”jyrkintä” mäkeä.
