Anegadan hiekkarannat eivät kävelemällä loppuneet…

saaressa British Virgin Islands, Purjehdus, Urheilu 0 Comments

Olimme Sallan kanssa vähän pyöritelleet ajatusta Anegadan biitsien kävelystä. Hiekkarantaa näytti olevan ihan tolkuttomasti ja kiinnosti tietää, että kuinka tolkuttomasti sitä oikein olikaan. Päätimme toteuttaa biitsikävelyn pyöräilyä seuraavana aamuna. Tarkoituksena oli kävellä Anegada Beach Clubille noin 8 kilometriä pelkkiä hiekkarantoja pitkin. Lähdimme liikkeelle aamulla ennen seitsemää eväiden ja vesipullojen kanssa. Pakkasimme reppuihin myös lenkkarit, sillä emme olleet sata-varmoja voisiko koko matkan tosiaan kävellä paljain varpain.

Aamu oli täydellinen. Aurinko oli noussut, mutta kuumuus ja valo eivät olleet vielä aivan polttavaa. Varpaat nauttivat pehmeällä hiekalla kävelystä. Pysähdyimme lähes tunnin patikoinnin jälkeen aamupalalle hylättyjen rantavillojen kohdalle. Ihailimme aamua samalla, kun kaksi isoa rauskua uivat rantavedessä ohitsemme. Ne olivat kuin suuria mustia leijoja, jotka lipuivat meressä. En ole ennen nähnyt niitä näin rannassa.

Tuliaisina saatu Maalahden ruislimppu ja makea tuore ananas maistuivat taivaalliselta.

Tuliaisina saatu Maalahden ruislimppu ja makea tuore ananas maistuivat taivaalliselta.

Kello ei ollut vielä mitään, kun saavuimme Anegada Beach Clubille. Tilasimme neuvoa-antavat virgin pina coladat ja niiden virkistäminä päätimme jatkaa vielä matkaa. Lähetimme veneelle tekstarin, että kävelisimme eilisen pyöräilyn päätepisterannan viereiselle rannalle. Pojat ilmoittivat tulevansa sinne meitä vastaan ja lounaalle.

Jossain kohtaa ranta muuttui kivisemmäksi ja rantaviiva täyttyi korallista. Jouduimme kilometrin matkan ajan pitämään kenkiä jalassa. Olisi siinä ilmankin kulkenut, mutta oli mukavaa vaihtelua kävellä kovalla korallilla upottavan hiekan sijaan. Pian paratiisimainen hiekkaranta kuitenkin jatkui ja jalat pääsivät taas töihin.

WP_20150405_11_34_48_Pro

Löysimme rannoilta kaikenlaista tavaraa, joiden tarinasta olis ollut mukava tietää enemmänkin. Kuka oli esimerkiksi kerännyt roskistaideteoksen?

Paikallinen roskistaideteos. Rannoilta löytyi aika paljon veneistä tippunutta roipetta ja roskaa.

Paikallinen roskistaideteos. Rannoilta löytyi aika paljon veneistä tippunutta roipetta ja roskaa.

Oranssia väriä aamuun!

Oranssia väriä aamuun!

Joku oli hukannut fenderinsä veneestä. Tällä fenderillä oli kokoa yli kaksi metriä, joten se oli vähän isommasta paatista.

Joku oli hukannut fenderinsä veneestä. Tällä fenderillä oli kokoa yli kaksi metriä, joten se oli vähän isommasta paatista.

Veneen keulan hukkaaminen on vähän pahempi juttu. Mitäköhän on mahtanut tapahtua?

Veneen keulan hukkaaminen on vähän pahempi juttu. Mitäköhän on mahtanut tapahtua?

Pakko myöntää, että lopussa alkoi vähän väsyttää ja vasen pohje krampata. Ranta on tietenkin pikkuisen vinossa, minkä vuoksi vasen jalka tekee enemmän töitä myötäpäivään kävellessä. Kävelimme biitsiä 17 kilometriä!! Mutta huimaa on se, että hiekkaranta jatkui edelleen silmänkantamattomiin. Vähän olisi tehnyt mieli selvittää kuinka pitkälle hiekkarantaa pystyy kulkemaan, mutta olimme sopineet lähdön samalle päivälle ja ehkä minulta olisi kuntokin loppunut. Kävelyyn meni pikkupysähdysten kanssa neljä tuntia. Salla olisi kyllä porhaltanut vaikka koko saaren ympäri, niin kevyesti matka vielä taittui!

KERRAN KÄVELIN…

Ajatuksiin hiipi pakostakin se ainoa kerta, jolloin olen ennen tätä kävellyt yhtä pitkän matkan. En ole siis mikään vaelluksen harrastaja, kuten terävimmät voivat tästä arvata. Silloin olin Espanjassa El Chorron pikkukylässä, josta lähdin junalla Malagaan tapaamaan Suomesta tulleita kavereita. Oli lauantai ja tietenkin päädyimme juhlimaan. Jossain vaiheessa selvisi, että sunnuntaina juna ei menisikään minun pikkukylääni takaisin. Kylässä odottavalla kaverilla ei tietenkään ollut puhelinta, hän oli sellaiseen ihan liian hippi. Aamun koittaessa minulla oli suunnitelma. Ottaisin junan lähimmälle asemalle ja kävelisin sieltä pikkukylään. Minulla oli jostain syystä vain iso kartta alueesta, josta arvioimalla tämä kävelymatka juna-asemalta pikkukylään oli noin 2 senttiä, eli 15 kilometriä. Kyllähän nyt sellaisen matkan kävelee!

Varusteeni eivät olleet parhaasta päästä, korkeakorkoiset sandaalit (juhlakengät nääs), olkalaukku ja muovikassi eväille, joita onneksi tajusin ottaa mukaan. Lähdin asemalta liikkeelle ehkä puolen päivän aikaan. Alku sujui tietenkin mukavasti. Aurinko paistoi ja keksit maistui hyvälle. Arvelin olevani perillä kolmessa tunnissa. No en ollut siellä päinkään perillä, joko tie mutkitteli enemmän kuin kartasta pystyi arvioimaan tai sitten mäkiset maastot ja kuumuus tekivät tehtävänsä. Pahinta oli etten tiennyt miten kaukana vielä olin, sillä kartta oli niin epätarkka, ettei siinä ollut yhtään merkattua poikkitietä. Oli vain pistettävä töppöstä toisen eteen. Jossain vaiheessa aloin oikeasti vähän väsyä ja vain toivoin, että seuraavan typerän vuoristomutkan jälkeen näkisin sillan, joka johtaisi pikkukylään. Kun viiden aikaan olin perillä, tunnin etuajassa kuviteltuun juna-aikatauluun nähden, oli kaverini valmistelemassa herkku-illallista. Söin siltä istumalta ainakin levyn suklaata ja menin samantien nukkumaan. (Ihan oikeasti, muistan vieläkin sen suklaalevyn, taivaallista pähkinäsuklaata!) Viitisen tuntia kävelyä krapula-aamuna juhlasandaaleilla nosti vielä kuumeenkin. Mutta hei, kuume ja lihasjumit laskivat nopeasti ja pääsin rehentelemään uskomattomalla kävelyretkellä.

Takaisin Anegadalle, jossa muuten söimme Karibian seikkailumme huonoimman burgerin. Mutta ei hätää, se oli silti sikakallis. Taksimatka kotiin biitsiltä sujui rattoisasti. Kuski kaasutteli aika hyvää vauhtia siihen nähden, että taksi oli käytännössä rakennettu lava-auton päälle. Sieltä oli parempi olla tippumatta!

WP_20150405_13_23_07_Pro

Jätä terveiset saareen!